EasyFit-yrittäjien unelma kävi toteen – oma liikuntakeskusbrändi LYKKE perustuu asiakkaiden tarkkaan tuntemiseen

Myllykadun liikuntakeskus muuttui Liikuntakeskus Lykkeksi. Kuvassa Kati Rapo, Elina Kniivilä, Sanna-Maija Alamikkula, Anna Näreaho ja Tiina Koskela.

Liikuntakeskus LYKKE on unelma, joka muhi Kati Rapon ja Anna Näreahon päässä pitkään. Rapo ja Näreaho pyörittivät kymmenen vuoden ajan Myllykadun EasyFit-kuntosalia, joka oli  myös ketjun ensimmäinen kuntosali Suomessa. Rapo ja Näreaho kuitenkin tiesivät, että kun kymmenen vuoden EasyFit-sopimus päättyy, he tahtovat tehdä asiat omalla tavallaan. Niin syntyi lokakuussa ovensa avannut LYKKE.

Lämminhenkinen asiakaspalvelu on meille kilpailuetu

LYKKEn taustalla on merkittävä määrä brändityötä. Rapo ja Näreaho saivat projektiin Elyn kehittämisrahoitusta, ja LYKKEn brändiä luotiin vuoden ajan. Tärkeintä yrittäjille on panostaa asiakaslähtöisyyteen. Siksi asiakaskyselyjen perusteella esimerkiksi muodostettiin liikkujatyypeistä neljä eri segmenttiä, jotka auttoivat tuotteistamaan palvelut ja tarjoamaan niitä asiakkaille.

Anna Näreaho ja Kati Rapo.

– Aloittelijat esimerkiksi tarvitsevat meitä siihen, että liikunnasta muodostuisi osa arkea, ja ihmiset, joiden on jostain syystä liikuttava tilapäisesti matalalla teholla, tarvitsevat palveluita, jotka auttavat siinä, ettei liikunta jää, Rapo havainnollistaa segmenttien merkitystä.

Ajatuksena onkin, ettei kaikille tarjota kaikkea, vaan asiakkaan tarpeet pyritään tunnistamaan ja vastaamaan niihin. LYKKEn jäsensivuilla asiakkaat pystyvät tutustumaan eri segmentteihin ja pääsevät lyhyiden johdatteluiden avulla käsiksi siihen, mikä voisi olla heidän ryhmänsä.

Lämmin asiakaspalvelu on yrityksen valtti

Käytännössä muutos itsenäiseksi kuntosaliksi on tarkoittanut myös ilmeen muutosta ja tilojen remontointia. Rapo ja Näreaho kertovat, että liikunta-alalla käytetään usein valmiita kuvapankkikuvia, mutta LYKKE on tahtonut panostaa aitoihin, tunteita välittäviin kuviin. Muutoksista huolimatta yrityksen ydintuotteet ja henkilökunta pysyvät kuitenkin samoina.

– Nyt meillä on vapaus toteuttaa itseämme ja tehdä työtämme vain asiakasta ajatellen, Näreaho sanoo.

Kymmenen vuotta liikunta-alan yrittäjänä on opettanut Rapolla ja Näreaholle, että kilpailu alalla on kovaa. Pelkästään Vaasaan on tullut lähes kymmenen uutta kuntosalia sitten EasyFitin avaamisen. Markkinointi puolestaan on muuttanut kokonaan verkkoon, ja digitaaliset palvelut, kuten ryhmäliikunnan livestriimaus ja videotuntien tallenteet kotisivuilla, ovat juuri nyt toimivia tapoja palvella asiakkaita. Asiakkaat toivovat silti edelleen palvelua.

– Lämminhenkinen asiakaspalvelu on meille kilpailuetu ja asia, josta saamme paljon hyvää palautetta. Ihmiset haluavat  henkilökohtaista palvelua, Rapo sanoo.

Näreaho kertoo, että naiset ovat halunneet olla alusta saakka yrittäjiä, jotka ovat läsnä. He esimerkiksi vastaavat someviesteihin usein viikonloppuisinkin.

– Joka päivä on tehtävä täysillä töitä ja oltava hereillä. Oma brändi on ollut yksi meidän suurimmista unelmistamme, ja nyt se on toteutunut, Näreaho sanoo.

Lue lisää:

Hyvä asianajaja kuuntele enemmän kuin puhuu – DKCO:lla ollaan paitsi juristeja, myös yrittäjiä

Vastaa