Vaasa Insider on kaksikielinen yhteisö, yritys ja uutissivusto Pohjanmaalla. Botnia Insider on julkaisemamme paperilehti.

Mitä?

Botnia Insider on yksi Suomen suurimmista talouslehdistä. Lehteä painetaan yli 80 000 kappaletta.

Botnia Insider on kaksikielinen, vahva media. Se jaetaan ilmaiseksi suoraan koteihin, isolla, ostovoimaisella alueella. Näköislehti julkaistaan samana päivänä.

Missä?

Botnia Insiderin jakelualue kattaa Pohjanmaan, Kristiinankaupungista Pietarsaareen. Se ulottuu myös hieman sisämaahan, sillä esimerkiksi Kauhajoki kuuluu jakelualueeseen.

Milloin?

Botnia Insider ilmestyy yksitoista kertaa vuodessa, kerran kuussa heinäkuuta lukuun ottamatta.

Jakeluviikot 2024: 4, 8, 12, 16, 20, 24, 34, 38, 42, 46, 50

Painatuksen toteuttaa vaasalainen UPC Print. Meille on tärkeää tukea paikallista työvoimaa.

Miksi?

Botnia Insider on yksi harvoista paperilehdistä, joka aloitti toimintansa vasta vuonna 2019. Syy tähän on se, että meillä on vahva viesti, jonka tahdomme välittää.

Verkossa lukijat pirstoutuvat ja katoavat eri sivustoille, kaikilla kun on omat lempipaikkansa.

Mutta kun lehti tulee omaan, fyysiseen postilaatikkoon, kaikki toimivat samoin. He vilkaisevat lehteä nopeasti ja arvioivat muutamassa sekunnissa, onko se mielenkiintoinen. Roskalehdet ja mainoslehtiset päätyvät usein suoraan paperikoriin.

Botnia Insider sen sijaan kiinnostaa ja pysyy kädessä, sillä me tarjoamme jotain aivan uniikkia.

Botnia Insider tarjoaa jotain aivan uniikkia.

Lehtemme uhmaa perinteistä medialogiikkaa. Jos jotain positiivista on kerrottavana, nostamme sen taatusti esille jo otsikossa. Tahdomme rakentaa parempaa tulevaisuutta kaikille. Se, mitä kulutat, vaikuttaa sinuun.

Toivomme, että lehden luettuasi sinulla on enemmän energiaa kuin ennen lukemisen aloittamista.

Vaasan seutu on ostovoimainen, yritysvetoinen ja vientiorientoitunut. Täällä rakennetaan tulevaisuuden Suomea.

Nostamme esiin aiheita, jotka liittyvät talouteen, yrityksiin, organisaatioihin ja ihmisiin, jotka vievät yhteiskuntaa eteenpäin. Kirjoitamme asioista vaikuttavasti ja ymmärrettävästi.

Botnia Insider kieltäytyy sellaisista ilmoituksista ja yhteistyökumppanuuksista, joiden toiminta tai viesti ei vie yhteiskuntaa ja taloutta eteenpäin.

Miten?

Lue tästä artikkeli siitä, mitä yhteistyö paperilehdessä voisi sinun kannaltasi tarkoittaa.

Ota yhteyttä ja kerro mielenkiintoisesta toiminnastasi – ja myös sinun myyntisi voi kasvaa.

Peter StolpePeter Stolpe
peter.stolpe@vaasainsider.fi
050-5866 228