Insider Event – Tänään ehtii vielä ilmoittautua ensi torstain tilaisuuteen

Jari "Bull" Mentula

Järjestyksessä toinen Insider Event järjestetään ensi torstaina 17.1. klo 13 – 17 uudessa Wasa Innovation Centerissä. Tule hakemaan eväitä työyhteisön ja omien työtapojen parantamiseen.

Vaasa Insider, VASEK ja Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjät kutsuvat myös Sinut mukaan Energinen työyhteisö -tapahtumaan. Maksuttomaan kaksikieliseen tilaisuuteen ehtii ilmoittautua vielä tänään puoleen yöhön asti tästä linkistä. Tällä hetkellä jo 120 henkilöä on ilmoittautunut mukaan.

Energinen työyhteisö pureutuu sellaisiin asioihin, joiden avulla työyhteisöstä voi tulla energinen ja tuottava.

Työyhteisöstä voi tulla energinen ja tuottava.

Psykologi Daniel Särs kertoo omassa puheenvuorossaan, kuinka työt tulisi järjestää ihmisen aivojen kannalta hyvin toimivaksi. Esimerkiksi yhteisillä pelisäännöillä ja jatkuvien keskeytysten eliminomisella pystytään parantamaan keskittymistä ja sitä kautta tehokkuutta.

Johtavan työterveyshoitajan Pauliina Uusimäen puheenvuorossa on vinkkejä siihen, miten työterveyshuolto voi edistää työyhteisön hyvinvointia.

Johdon konsultti Marica Lassus puolestaan puhuu pomon merkityksestä työyhteisön toimivuudelle ja hyvinvoinnille.

Personal trainer Sonja Viljanen vetää taukojumpan osallistujille muistutukseksi siitä, että myös fyysinen jaksaminen on tärkeää.

Jari ”Bull” Mentula, koko kansan tuntema valmentaja ja kehonrakentaja, käsittelee omassa puheenvuorossaan ajankäyttöä ja sen merkitystä toiminnan tehokkuudelle.

Ajankäyttö on Mentulalle mieluinen aihe, sillä hänellä on siitä paljon omakohtaista kokemusta niin valmentajana, urhheilijana kuin yrittäjänäkin.

– Se on aihe, joka on aina ajankohtainen. Muutenkin on kiva tulla puhumaan siitä Vaasaan, sillä olen käynyt siellä aivan liian harvoin, Mentula tunnustaa.

Puheenvuorojen jälkeen osallistujilla on vielä mahdollisuus keskustella alustajien kanssa.

Tilaisuuden sponsorit Certum, Gambit, Lääkärikeskus Promedi ja Liikuntakeskus WasaMove mahdollistavat sen, että Insider Eventiin osallistuminen ei maksa mitään. Osallistujille on lisäksi tarjolla kahvia ja pientä purtavaa.

Tervetuloa Insider Eventiin Bock’s Corner Villagen upouuteen Wasa Innovation Centeriin torstaina 17.1. klo 13!

 

LUE MYÖS:

 

Insider Event: Fyysisen ergonomian lisäksi myös työn kognitiivisen ergonomian pitäisi olla kunnossa

 

 

 

 

 

 

 

Lämna ett svar