Jakamo kasvatti liikevaihtoaan 44 prosenttia – Lähes koko liikevaihto tulee jatkuvasta laskutuksesta

Jakamon henkilöstö. Kuva: Wilma Hetemaj

Jakamo kasvatti viime vuonna liikevaihtoaan reilusti ja palkkasi kuusi uutta osaajaa. Yhtiö jatkaa voimakkaan kasvun tiellä tänäkin vuonna.

Teollisuuden yhteistyöalusta Jakamo kasvatti liikevaihtoaan viime vuonna 44 prosentilla 1,15 miljoonaan euroon. Yhtiön liikevaihdosta jopa yli 87 prosenttia kertyi jatkuvasta laskutuksesta (ARR).

ARR eli Annual Recurring Revenue tarkoittaa yleensä sitä, että asiakas maksaa palvelun käytöstä kuukausi- tai vuosimaksua. Koska jatkuvan liikevaihdon osuus on Jakamolla noin suuri, yhtiöllä on vakaa pohja kehittää toimintaansa ja etsiä uutta kasvua.

Viime vuonna Jakamo julkisti uusia ominaisuuksia palveluun, kuten uuden version ennustesovelluksesta.

Haastava vuosi teollisuudelle

Viime vuosi ei ollut teollisuudelle helppo. Erityisesti alkuvuodesta yhtiöt tuskailivat materiaalipulasta ja logistiikkaongelmista. Venäjän aloittama sota Ukrainassa pahensi tilannetta ja aiheutti varsinkin Euroopassa rajun energian hinnannousun.

Toisaalta vuosi oli kuitenkin Jakamolle helpompi uusien asiakkuuksien hankkimisen kannalta. Yritykset ottivat taas vastaan ihmisiä ja myyntitapaamisia voitiin sopia kasvokkain.

Jakamo saikin vuoden aikana uusia asiakkaita, kuten ABB Smart Power, Alfa Laval, Haldex, Raute ja Skoda Transtech.

Kaikki työntekijät osallistuvat yhtiön strategiatyöskentelyyn.

Työnantajakokemus tärkeää

Jakamo palkkasi viime vuonna kuusi uutta työntekijää. Samalla yhtiö kehitti voimakkaasti organisoitumistaan ja kulttuuriaan.

Jakamossa johtajuus ja päätöksenteko on jaettua. Kaikki työntekijät osallistuvat yhtiön strategiatyöskentelyyn.

Työtä tehdään pienissä soluissa, joilla on valta päättää asioista itsenäisesti. Lisäksi jokaiselle työntekijälle on nimetty henkilökohtainen sparraaja.

Yhtiö pitääkin kasvun edellytyksenä hyvinvoivaa ja tyytyväistä henkilöstöä.

– Motivoituneet ja hyvinvoivat ihmiset, jotka saavat työskennellä arvostavassa ja toinen toistaan tukevassa kulttuurissa on parasta mitä voimme asiakkaillemme tarjota. Se takaa asiakkaillemme jatkuvasti kehittyvää lisäarvoa tuotteemme ja palvelumme muodossa, sanoo yhtiön luova johtaja Jarl Matti Anttila.

 

LUE MYÖS:

Toimittajakokemus on avain Jakamon kasvuun – ”Kasvamme tänäkin vuonna 50 prosenttia”

Vastaa