Lars Erik Gästgivars ja Rurik Ahlberg katkaisevat vihkiäisnauhan yhdessä. ”Tuntuu hyvältä, että kaikki on vihdoin valmista”, hotelliyrittäjä iloitsee. ”Tämä on historiallinen hetki”, Mustasaaren kunnanjohtaja toteaa.
”Tämä on erikoinen, mutta upea hanke. Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuutta parhaimmillaan”, kiteyttää kansanedustaja Antti Kurvinen, joka toimi vastaavana ministerinä uimahallihankkeen saadessa vihreää valoa valtion taholta.
”Tämä on tärkeä hyvinvointihanke niin ruotsinkielisten alueiden näkökulmasta kuin koko maassa, sanoo Härmän Kuntoutuksen hallituksen jäsen Mikael Fredman.
”Talo on valmis ja olemme tyytyväisiä lopputulokseen”, toteaa Kiinteistöosakeyhtiö Toritie 2:n hallituksen puheenjohtaja Bengt Beijar.
”Tämä on ensimmäinen kerta, kun olemme rakentaneet uima-altaan ruostumattomasta teräksestä. Tästä tulee referenssikohde”, kertoo rakennusyhtiö YIT:n edustaja Mikael Snellman.
”Lasse on jo 40 vuoden ajan uskaltanut ottaa riskejä erittäin kilpailualttiilla alalla”, kehuu Visit Vaasan toimitusjohtaja Max Jansson.
Kolme syytä juhlaan
Kehuja ja onnitteluja sateli tiheään tilaisuudessa, jossa Hotel Vallonia juhli 40-vuotista taivaltaan vihkimällä käyttöön paitsi laajennetun hotellin myös samaan kiinteistöön rakennetun, upouuden uimahallin.
– Minua ilahduttaa, että niin moni on täällä tänään, sanoo Vallonian hallituksen puheenjohtaja, yritysneuvos Lars Erik Gästgivars tervehtiessään paikalle saapunutta lähes kaksisataapäistä vierasjoukkoa.
Juhlavieraat saivat nauttia hyvästä ruoasta ja musiikista, ja lisäksi heille tarjoutui mahdollisuus kierrellä hotellissa ja tutustua niin uimahalliin kuin uusiin tiloihin.
”Ei mikään helppo matka”
Lars Erik Gästgivars – tai Lasse, kuten häntä myös kutsutaan – kertoo monen alkuun epäilleen, ettei hotellin pyörittämisestä Sepänkylässä tulisi mitään.
– Mutta niin vain vietämme täällä nyt 40-vuotisjuhlaamme, hän sanoo ylpeänä.
Mutta niin vain vietämme täällä nyt 40-vuotisjuhlaamme.
Helppoa se ei kuitenkaan aina ole ollut. Lars Erik Gästgivars kertoo, että ensimmäisen puolen vuoden aikana hotelli ammotti usein tyhjyyttään, joten hän pyysi omia työntekijöitään pysäköimään autonsa pihalle.
– Niin että edes paikalliset huomaisivat, että täällä ollaan ja että hotelli on auki, hän muistelee.
Periksi ei anneta
Lars Erik Gästgivars siteeraa puheessaan omaa lapsenlastaan Stellaa, joka antoi hänelle aikoinaan piirustuksen, jossa luki ”Kun mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista”.
– Kaikki on todellakin mahdollista, mutta onhan se ollut rankkaa, Lars Erik Gästgivars myöntää.
Esimerkkinä hän mainitsee useamman vuoden kestäneen taistelun Mustasaari-tienviittojen saamisesta teiden varsille.
– Tuon kädenväännön lopputulemana pakotin itseni ryhtymään poliitikoksi, jotta oppisin ymmärtämään muiden poliitikkojen ja virkamiesten ajattelutapaa, Gästgivars sanoo.
Lars Erik Gästgivars on mittavan poliittisen uran luomisen lisäksi vuosien varrella ehtinyt perustaa useita yrityksiä. Parhaillaan viimeistelyn alla on 450-sivuinen kirja, jossa hän kertoo, miten kaikki oikein on tapahtunut. Kirja on tarkoitus julkaista vielä ennen joulua.
Gästgivarsin edustama yrityskokonaisuus, johon kuuluu yhteensä neljä hotellia, työllistää tällä hetkellä noin 70 työntekijää.
Kiitos henkilöstölle
Hotel Valloniassa työskentelee kaksitoista täysipäiväistä työntekijää sekä lisäksi tilapäistä henkilökuntaa. Hotellin toimitusjohtaja Susanne Gästgivars-Leppäaho haluaa käyttää tilaisuutta hyväkseen ja kiittää ahkeria työntekijöitä, jotka ovat paiskineet lujasti töitä pitääkseen sekä hotellin että ravintolan käynnissä läpi pari vuotta kestäneen rakennusurakan.
Hotellia on laajennettu vaiheittain ennenkin, mutta nyt päättyneessä hankkeessa valmistui rakennuksen viimeinen ja neljäs osa. Kiinteistön uusi osa käsittää 21 hotellihuonetta, huippumodernit konferenssitilat sekä taidegallerian ja uimahallin.
Laajamittainen yhteistyöhanke
Koko hankkeessa on kyse noin 20 miljoonan euron investoinnista. Kiinteistön toteutuminen on ollut innovatiivinen yhteishanke, joka ratkaisee monta ongelmaa yhdellä kertaa. Uusi uimahalli tarjoaa Mustasaaren kunnan asukkaille, koululaisille ja päiväkotilapsille mahdollisuuden harrastamiseen ja uintiopetukseen.
– On toki helpompiakin tapoja toteuttaa uimahalli, mutta tämä hieman erilainen yhteistyö luo synergiaetuja ja muodostaa mielenkiintoisen kokonaisuuden, toteaa Mustasaaren kunnanjohtaja Rurik Ahlberg.
– Tämä ei ole vain liikuntapaikka, vaan myös tapaamispaikka kaikenikäisille ihmisille, Ahlberg jatkaa.
Kokonaisuuteen oman panoksensa tuo myös kiinteistössä vuokralaisena toimiva Härmän Kuntoutus. Hallituksen jäsen Mikael Fredman kertoo, että yritys on saanut talossa lentävän lähdön toiminnalleen.
LUE MYÖS:
Friskvårdcenter växer fram i Smedsby – Intentionsavtal undertecknat med Härmän Kuntoutus