Maalahden kunta palkitsi Convido Yrityspalvelut vuoden yrityksenä. Yritys on kasvanut yhdeksi Pohjanmaan suurimmista kirjanpitoyrityksistä.
Convido on kasvattanut toimintaansa määrätietoisesti. Nyt täyden palvelun taloushallinto-, kirjanpito- ja konsulttitoimisto sai tästä myös julkista tunnustusta, kun Maalahden kunta palkitsi Convidon vuoden yrityksenä.
Maalahden kunta perustelee palkintoa muun muassa sillä, että Convido on vakiinnuttanut paikkansa merkittävänä toimijana Pohjanmaalla.
Convido työllistää tällä hetkellä 18 henkilöä, kun vielä pari vuotta sitten yhtiön palveluksessa oli seitsemän henkilöä. Toimistot yrityksellä on Maalahdessa, Vaasassa ja Mustasaaressa ja asiakkaina on myös ruotsalaisia yrityksiä, joilla on toimintaa Suomessa.
– Yrityksille tarjottavan asiantuntevan ja henkilökohtaisen palvelun myötä Convido auttaa myös muita yrityksiä menestymään ja edistämään koko seudun elinkeinoelämän kehitystä, Maalahden kunnanjohtaja Jenny Malmsten kertoi.
Convidon visio on auttaa yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa.
Kasvutaival alkoi syksyllä 2017
Convido Ab Oy on perustettu vuonna 2013 nimellä Vaasan Yrityspalvelu. Yrityksen perustivat Kjell Ahläng ja Joel Granholm.
Syksyllä 2017 mukaan liittyi kolmas osakas Mikael Finnäs. Samalla alkoi yhtiön määrätietoinen taival yrityksen laajentamiseksi ja kehittämiseksi.
Vaikka nykyään taloustiedot kulkevat useimmiten sähköisesti, on Convido luottanut aina paikallisuuteen ja siihen, että tarjotaan asiakkaille mahdollisuus tulla keskustelemaan yrityksen haasteista ja pallottelemaan ideoita.
– Convidon visio on auttaa yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa toimimalla proaktiivisena talouskumppanina, jolla on asiakaslähtöisyys avainsanana, toteavat Convidon yrittäjät.
LUE MYÖS:
Convido Företagstjänst expanderar – Öppnar kontor även i Smedsby