Pietu Purhonen: ”Pidetään talouden ja rekrytoinnin pyörät pyörimässä”

Pietu Purhonen

Kirjoittaja Pietu Purhonen on Barona Pohjanmaan aluejohtaja.

Tätä kirjoittaessani 28.10.2022 sain tietää Suomen malminjalostuksen ja Epsilon Advanced Materialsin aiesopimuksesta perustaa Vaasaan akkumateriaalitehdas.

Erilaiset investointihankkeet ovat erittäin piristäviä uutisia juuri tähän hetkeen. Suomi tarvitsee investointeja pitääkseen hyvinvointiyhteiskunnan rattaat pyörimässä. Suomi tarvitsee myös uusia osaajia, oli tilanne taloudessa mikä tahansa.

Esimerkiksi ohjelmistotalo Futuricen arvion mukaan Suomeen tarvitaan yli 20 000 ohjelmoinnin asiantuntijaa vuoteen 2025 mennessä. Teknologiateollisuus taas peräänkuuluttaa 130 000 uutta tekijää kymmenen vuoden sisällä, ja soten ennakoitu henkilöstötarve on 200 000 uutta osaajaa vuoteen 2030 mennessä. Nämä luvut vetävät kenet tahansa hiljaiseksi.

Suomi tarvitsee uusia osaajia, oli tilanne taloudessa mikä tahansa.

On selvää, että Venäjän käymän hyökkäyssodan, inflaation ja energian hinnan nousun myötä elämme yhä epävarmempia aikoja. Mutta vaikka taloudessa meneekin juuri nyt synkemmin kuin pitkään aikaan, uskon silti vahvasti, että työikäisen suomalaisen näkökulmasta töitä tulee riittämään jopa taantumasta huolimatta.

Taloudessa laskukauden jälkeen tulee aina nousukausi ja Pohjanmaan kauppakamarin tutkimuksen mukaan pula osaavasta työvoimasta ei poistu taantumankaan aikana. Samaa viestiä kertoi hiljattain myös oma Työnantajatutkimuksemme, jonka mukaan ainoastaan viisi prosenttia työnantajista arvioi työvoimatarpeen vähenevän seuraavan vuoden aikana.

Jos nyt painamme jarruun pohjaan esimerkiksi rekrytointihankkeille, voi olla myöhemmin todella vaikeaa päästä takaisin kasvun polulle. Osaajat lähtevät muualle, eikä isoja investointeja uskalleta tekijöiden puutteesta tehdä. Samalla kun menetetään työpaikat, menetetään kuluttajien usko tulevaan.

Negatiivinen kierre on valmis, eikä meillä tähän ole enää varaa. Kerran menetetty ammattilainen ei enää helposti palaa.

Toivoa silti on. Näimme jo koronapandemian myötä, kuinka isommatkin haasteet ovat ratkaistavissa, kun katse on suunnattu eteenpäin. Pyörät on pidettävä pyörimässä ja yhteinen usko tulevaisuuteen on oltava vakaa ja yhtenäinen.

 

LUE MYÖS:

Pietu Purhonen: ”Ukrainalaiset osoittivat kykymme kansainvälistyä”

Vastaa