Mika Palosaari: ”Työllisyyden hoidossa puhaltavat muutoksen tuulet”

Mika Palosaari

Kirjoittaja Mika Palosaari on Pohjanmaan TE-toimiston johtaja ja Pohjanmaan ELY-keskuksen tuleva uusi ylijohtaja.

Torstaina 23.3.2023 Suomen tasavallan presidentti vahvisti Suomen NATO-jäsenyyttä koskevat lait. Samalla hän hyväksyi myös lait työ- ja elinkeinopalveluiden siirrosta kuntien muodostamille työllisyysalueille vuoden 2025 alusta alkaen.

Ymmärrettävästi NATO-lait saivat maailman geopoliittisen tilanteen takia enemmän huomiota. TE-palveluiden siirrossa on kuitenkin paljon pelissä ja muutos on mittava. Mikäli muutoksen valmistelu onnistuu hyvin, työnhakija- ja työnantaja-asiakkaat eivät muutosta juuri huomaa vuoden 2025 vaihteessa.

Muutos on iso myös työ- ja elinkeinotoimistojen asiantuntijoille, joita Suomessa on yli 4000. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista tulee myös siirtymään työntekijöitä kuntiin. Tämän kaltaista muutosta ei kuitenkaan tehdä Suomessa ensimmäistä kertaa. Yli 60 vuotta sitten työnvälitys on siirretty kunnilta valtiolle. Nyt siis palataan jo aiemmin koettuun.

TE-palvelut tapaaminen

Suomessa on 15 TE-toimistoa. Pohjanmaan TE-toimiston toiminta-alue muodostuu Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnista. Työllisyys on maakunnissamme Suomen kärkeä – ollut jo kauan.

TE-toimistojen henkilökunta tuntee alueensa elinkeinot ja vahvuudet, työvoiman tarpeet ja kehityssuunnat sekä työnhakija-asiakaskunnan profiilin ja sen suomat mahdollisuudet.

Asiantuntijamme ovat syvällisiä oman sektorinsa työmarkkina-asiantuntijoita. Tätä osaamista ei kannata hukata. Tämän hetken käsityksen mukaan työllisyysalueiden määrä Suomessa tulisi vuoden 2025 alussa ainakin kolminkertaistumaan.

TE-alueet siis pienenevät ja tartuntapinta omaan alueeseen tulee olemaan tiivis. Haasteeksi voi muodostua, että työllisyysalue voi pienuuttaan jäädä isompiensa jalkoihin. Näyttää siltä, että Suomeen tulee muodostumaan ainakin muutama kokonaisen maakunnan kokoinen työllisyysalue.

Tämän päivän työmarkkina on globaali – osaajia tulee ja heitä haetaan laajalti. Työllisyyden edistämiseksi toteutettavia koulutuksia ostettaessa kooltaan vaatimaton alue ei välttämättä näyttäydy houkuttelevalle koulutuksen tarjoajalle. Pienen alueen hyvien ponnistusten ääni voi jäädä vähäiseksi globaalien tuulten puhaltaessa.

Tämän päivän työmarkkina on globaali.

Muutama viikko sitten Vaasan EnergyWeek -tapahtumassa puhalsivat vihreät tuulet. Energia-alan asiantuntijat tapasivat toisiaan ja vapauttivat valtavia määriä törmäysenergiaa. Vihreän siirtymän mahdollistavia energiaratkaisuja tehdään tänään.

Nopeasti lisääntyvä tuulivoima ja leuto talvi yhdessä pelastivat meidät pelätyiltä sähkökatkoilta. Nyt tuulivoimapuistoja suunnitellaan mittavasti myös merialueille. Seudullamme on paljon mahdollisuuksia akkuteollisuudessa, mikä on tekemässä autoilusta vihreämpää.

Soveltuvia alkuaineitakin löytyy maaperästä ja niiden kierrätyskin on jo tehokasta. Vetytalous häämöttää myös kulman takana ja vihreän vedyn hankkeita on syntymässä useita.

Mika Palosaari
Mika Palosaari.

Pohjanmaalla menee siis edelleen lujaa. Isoja investointipäätöksiä tehtäessä merkitystä on myös sillä, löytyykö investoinnin toteuttajia – työntekijöitä.

Tehokas koulutusjärjestelmämme tuottaa jatkuvasti uusia tekijöitä, jotka siirtyvät sujuvasti työelämään. He eivät kuitenkaan riitä.

Miten ja mistä saamme täydennysjoukkoja, joita yhteiskuntamme väistämättä tarvitsee? Vai tuleeko meidän vain sopeutua osaajapulaan?

On arvioitu, että noin puolet Suomessa opiskelevista ulkomailta tulleista opiskelijoista jäisi Suomeen valmistuttuaan. Tuota on vaikea uskoa, mutta toivottavasti pitää paikkansa.

Pohjalaismaakunnista on valmistumisen jälkeistä siirtymää kohti Etelä-Suomea, jolloin oman seutumme saanto jää vaatimattomammaksi. Valtakunnallinen tavoite on nyt nostettu 75 prosenttiin valmistumisen jälkeen Suomeen jäävien ulkomaisten opiskelijoiden osalta.

Voisimme aloittaa tarjoamalla heille harjoittelupaikkoja opintojen aikana. Niidenkin saaminen tuottaa heille vaikeuksia. Tässä me pystymme kyllä parempaan.

 

LUE MYÖS:

Mika Palosaari: ”Uudella asiakaspalvelumallilla tavoitellaan nopeaa starttia työnhakuun”

Vastaa