2 minuutin kooste – Päivän puheenaiheet Pohjanmaalla: Vaasan kaupungin talouden näkymät ovat epävarmat, yksinyrittäjätukea ehtii vielä hakea ja Vaasan opistojen ilmoittautuminen alkaa tänään

Vaasa Insider

Vaasa Insider kokoaa sen, mitä sinun on tiedettävä, että pysyt ajan tasalla Pohjanmaan ja maailman uutisista ja tapahtumista. Päivän uutisisku säästää aikaasi ja valmistaa sinut onnistuneeseen päivään.

Työ & talous

Vaasan seudulla jo 543 yksinyrittäjää on saanut 2 000 euron suuruisen yksinyrittäjätuen, jonka yrityksen kotikunta myöntää. Yksinyrittäjätukea voidaan myöntää 16.3.–31.8.2020 syntyneisiin kustannuksiin ja avustuksen viimeinen hakupäivä on 30.9.2020, ohjeistaa Vaasan kaupunki.

Vaasan kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 10.8. vuoden 2021 talousarvion kehystä. Talouden näkymät ovat edelleen epävarmoja ja kaupungilla on säästöpaineita. Alijäämän kattamiseksi vuoden 2020 loppuun mennessä tarvitaan vähintään 13,3 miljoonan euron tulos kuluvana vuonna.

Vaasassa on tehty esitys siitä, että kaupunki nimeää luottamushenkilöistä ja virkamiehistä työryhmän, joka uudelleenarvio hulevesimaksujen määräytymisperusteet vastaamaan valtakunnallista tasoa. Kuntatekniikan näkemyksen mukaan hulevesimaksun perimisestä luopuminen ei ole vaihtoehto.

Ihmiset & kulttuuri

Vaasan sairaanhoitopiirin johtaja Marina Kinnunen on ehdolla Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymän johtoon, uutisoi YLE Pohjanmaa. Uutta sote-aluetta valmisteleva ohjausryhmä esittää Kinnusta tähän tehtävään yksimielisesti, päätöksen tekee Vaasan sairaanhoitopiirin valtuusto 31.8.

Vaasa-opiston ja Vasa Arbiksen kursseille alkaa ilmoittautuminen tänään keskiviikkona 12.8. klo 12, tiedottaa Vaasan kaupunki. Kurssitarjontaan voi tutustua jo etukäteen. Opistoissa on varauduttu koronatilanteeseen muun muassa pienentämällä ryhmäkokoja ja lisäämällä ulkona pidettäviä liikuntakursseja.

Elokuvakeskus Botnian isännöimän dokumenttielokuvaklubi Doc Loungen avaus nähdään perjantaina Vaasan Hietasaaressa, kertoo Ilkka-Pohjalainen. Jos koronatilanne vain sallii, syksyn mittaan pidetään yhteensä neljä Doc Lounge -iltaa,

Uusimmat koronasta

Vaasan terveyskeskuksella ei ole mahdollisuuksia hoitaa maahan saapuvien koronatestauksia satamassa, arvioi YLE Pohjanmaan haastattelema johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta. Wasaline-varustamon mukaan Merenkurkun yli kulkee tällä hetkellä noin 50–60 henkilöä päivittäin.

Kasvomaskien käyttösuositusta odotetaan kuluvan viikon aikana. Suomen Yrittäjien asiantuntijan Atte Rytkösen mukaan työnantaja on velvollinen kustantamaan maskit, jos se edellyttää, että työntekijät käyttävät maskia työpaikalla. Työpaikoilla voi tulla kyseeseen myös sanktioiden käyttöönotto, jos mahdollista maskisuositusta ei noudateta.

 

Lämna ett svar