2 minuutin kooste – Päivän puheenaiheet Pohjanmaalla: Vaasan ammattikorkeakoulun rehtori on valittu, Vaasan yliopistoon ennätysmäärä hakijoita

Vaasa Insider

Vaasa Insider kokoaa sen, mitä sinun on tiedettävä, että pysyt ajan tasalla Pohjanmaan ja maailman uutisista ja tapahtumista. Päivän uutisisku säästää aikaasi ja valmistaa sinut onnistuneeseen päivään.

Työ & talous

Vaasan ammattikorkeakoulun rehtoriksi on valittu terveystieteiden tohtori Kati Komulainen, Yle Pohjanmaa uutisoi. Komulainen toimii tällä hetkellä Laurea-ammattikorkeakoulun koulutus- ja aluepalveluyksikön johtajana.

Vaasan ammattikorkeakoulu. Kuva: Esa Siltaloppi

Hallitus esittää yrittäjille oikeutta hakea työttömyysturvaa, jos koronakriisi on heikentänyt toimintaa. Sitä voi hakeutua takautuvasti 16.3. jälkeen tulleista menetyksistä ja hakemus pitää silloin jättää 15.4 mennessä, Yle tiedottaa.

Katso tästä millaista korona- ja työttömyystukea yksinyrittäjä voi hakea. Tuen saamisen ehtona on kannattava yritystoiminta ennen koronan aiheuttamaa katkoa toiminnalle.

 

Liikenne & ympäristö

Korona vei 80% paikallisliikenteen matkustajista. Esimerkiksi Vaasan lentoasemalle kulkeva linja 4 kuuluu niihin reitteihin, joita ei tällä hetkellä liikennöidä lainkaan, Ilkka-Pohjalainen tiedottaa.

Yöllä on satanut runsaasti lunta, ja se voi hankaloittaa liikennettä. Vaikkakin kesänopeudet on voimassa, kannattaa vauhtia hieman laskea.

Polttoaineen hinta on laskenut huimasti viime aikoina. Ilkka-Pohjalaisen mukaan hintataso oli viimeksi yhtä alhainen vuosina 2013-2014.

Ihmiset & kulttuuri

VPS aloittaa yt-neuvottelut. Taloudellisesti tiukassa paikassa oleva seura ilmoitti keskiviikkona pelaajille asiasta, Vasabladet uutisoi.

Vaasan yliopistoon oli ennätysmäärä hakijoita 1. huhtikuuta päättyneessä korkeakoulujen yhteishaussa. Tekniikan alalla määrä nousi yli 40 prosenttia ja kokonaisuudessan hakemuksia tuli yhteensä 6524, Yle Pohjanmaa kertoo.

Kuva: Vaasan yliopisto.

Åbo Akademin hakijamäärä nousi myös ennätyslukemiin, Vasabladet kertoo. Samalla kun terveystieteet ovat lisänneet kiinnostusta, on varhaiskasvatusten opintojen kiinnostus laskenut.


 

 

 

 

Lämna ett svar