2 minuutin kooste – Päivän puheenaiheet Pohjanmaalla: Tähtipiste tukee paikallisia pienyrityksiä ja koronaepidemia uhkaa jo kesän mansikkakautta

Vaasa Insider

Vaasa Insider kokoaa sen, mitä sinun on tiedettävä, että pysyt ajan tasalla Pohjanmaan ja maailman uutisista ja tapahtumista. Päivän uutisisku säästää aikaasi ja valmistaa sinut onnistuneeseen päivään.

Työ & talous

Rajojen sulkeminen ja koronaepidemia uhkaavat kesän mansikkasatoja, kertoo YLE Österbotten. Kun mansikkakausi on ollut vilkkaimmillaan, esimerkiksi Maalahdessa on työskennellyt noin 200 ulkomaista työntekijää.

Vaasalaisessa Tähtipisteessä päätettiin tehdä jotain konkreettista ahdingon helpottamiseksi, kertoo Vaasa Insider. He ostavat ja arpovat pienten paikallisten liikkeiden lahjakortteja esimerkiksi parturiin, hierojalle, kahviloihin ja ravintoloihin.

Veli-Jussi Koskela.

Suomen valtio suuntaa suoriin yritystukiin koronavirustilanteessa yhteensä miljardi euroa, tiedottaa TEM. Myös Ely-keskuksen rahoitus tulossa hakuun lähipäivinä, avustukset on suunnattu 1-5 henkeä työllistäville pienyrityksille.

Liikenne & ympäristö

Vaasan ja Mustasaaren paikallisliikenteessä siirrytään ensi viikolla kesäaikatauluun. YLE Pohjanmaan mukaan siirtyminen tehdään kaksi kuukautta suunniteltua aikaisemmin, koska matkustajamäärät ovat vähentyneet koronaepidemian takia.

Wasaline on saanut tukea Suomen Huoltovarmuuskeskukselta ja kuljetusreitti Merenkurkun yli on nyt turvattu. YLE Österbottenin mukaan laivaliikenne jatkuu normaalilla aikataululla ja viikossa tehdään 16 lähtöä.

Pääsiäinen lähestyy, mutta koronapandemian vuoksi matkustamista ei suositella edes kotimaassa. Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry kannustaa välttämään liikkumista myös kotimaassa ja keskittymään yhdessäoloon kotona perheen kanssa.

Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry. (Kuva: Linus Lindholm)

Ihmiset & kulttuuri

Johtajuuskehittäjä Marica Lassuksen mukaan tänä päivänä itsensäjohtaminen laitetaan todella koetukselle. Vaasa Insiderin näkökannassaan hän esittelee itsensäjohtamisen perusasioita.

Söfukin kulttuurijaosto ehdottaa, että Ann-Luise Bertell valittaisiin Wasa Teaterin johtajaksi. YLE Österbottenin mukaan valinta tehdään 30. maaliskuuta.

Vaasan kaupunginteatteri haluaa tuottaa taidetta ja kulttuuria ihmisille vaikeimpinakin aikoina. Teatterin poikkeusajan ohjelmisto näkyy ja kuuluu Radio Vaasassa, teatterin kotisivuilla ja sosiaalisessa mediassa.


							

Lämna ett svar