2 minuutin kooste – Päivän puheenaiheet Pohjanmaalla: Sairaskodinkadun Nesteen tontille tulee uusia yrityksiä, ja Team Finlandilta apua yrityksille

Vaasa Insider

Vaasa Insider kokoaa sen, mitä sinun on tiedettävä, että pysyt ajan tasalla Pohjanmaan ja maailman uutisista ja tapahtumista. Päivän uutisisku säästää aikaasi ja valmistaa sinut onnistuneeseen päivään.

Työ & talous

Team Finland auttaa yrityksiä selviytymään näinä aikoina, kertoo ELY-keskuksen elinvoimapäälliikkö Terhi Mäkinen. ELY-keskus on mm. koostanut konkreettisen tietopaketin ”Apua yrittäjille koronatilanteesta johtuviin vaikeuksiin”.

Terhi Mäkinen.

Mustasaaren kunnassa Panostetaan kyläyhteisöjen aktivoimiseen ja kehittämiseen, Vasabladet kertoo. Byaaktivism.nu kampanjan puitteissa on tarkoitus järjestää tapaamisia, joissa asukkaat saavat kertoa mitä he kaipaavat kyläyhteisöissään.

Lounasravintola Panorama laajentaa toimintaansa Runsoriin, Kesmon entisiin tiloihin, Ilkka-Pohjalainen tiedottaa. Yrittäjä Ehsan Mohammadin mukaan syksyllä avattavan ravintolan konsepti pysyy samanlaisena kuin keskustassa.

Mustasaaressa pelattiin viikonloppuna 6,5  miljoonaa voittanut lottorivi. Onnittelut voittajalle!

Liikenne & ympäristö

Neste haluaa purkaa Sairaskodinkadun huoltoaseman, ja rakentaa tilalle kylmäaseman sekä autopesulan. Vasabladetin tietojen mukaan tontille olisi rakenteilla myös uusi Lidl sekä McDonalds.

Ihmisten lisäntyneen ulkoilun seurauksena Metsähallitus sulkee luontokohteiden tupia. Ilkka-Pohjalaisen artikkelista käy ilmi, että ihmiset eivät ole osanneet noudattaa annettuja säännöksiä luontopoluilla.

Maastopalojen vaara on nyt suuri, Yle Pohjanmaa muistuttaa uutisessaan. Maa on kuiva joten kulottaminen tai avotulen teko on kiellettyä.

 

Ihmiset & koulutus

Vaasassa oli eiliseen mennessä otettu yhteensä lähes 500 koronanäytettä. Todettuja tartuntoja on nyt Vaasan alueella 25, joista kaksi todettiin eilen, Vasabladet raportoi.

Kevään valmistujais- ja ylioppilasjuhlat ovat vaarassa peruuntua, Yle Pohjanmaa tiedottaa. Monessa tapauksessa koulut odottavat vielä pääsiäisen yli ennen lopullista päätöksentekoa.

Vaasan kaupunki neuvoo kauppa- ja apteekkiasioinnissa 70 vuotta täyttäneitä ja muita erityisryhmiä, joiden omaiset eivät pysty auttamaan ja jotka eivät ole tällä hetkellä kaupungin palveluiden asiakkaina. Palvelunumeroihin vastataan ma – pe klo 9-12: 040 717 3005 tai 040 197 8216.

Vasa Övningsskola ennusti pandemian musikaalissaan. Musiikkilinjan lopputyönä toteutetussa esityksessä teemana oli sattumoisin hyvinkin nykytodellisuutta kuvaava tilanne, Vasabladet kirjoittaa.

Lämna ett svar