2 minuutin kooste – Päivän puheenaiheet Pohjanmaalla: Myönnettyihin kustannustukihakemuksiin tulee muutoksia, palkkaverotus uhkaa kiristyä ensi vuonna ja Vaasan Ravilaakso avataan eri toimijoiden käyttöön

Vaasa Insider

Vaasa Insider kokoaa sen, mitä sinun on tiedettävä, että pysyt ajan tasalla Pohjanmaan ja maailman uutisista ja tapahtumista. Päivän uutisisku säästää aikaasi ja valmistaa sinut onnistuneeseen päivään.

Työ & talous

Maahanmuuttovirasto järjestää ulkomaista työvoimaa palkkaaville työnantajille suunnatun verkkoseminaarin maanantaina 31.8., tiedottaa Pohjanmaan ELY-keskus. Verkkoseminaarissa kuulet puheenvuoroja asiantuntijoilta Maahanmuuttovirastosta, aluehallintovirastoista ja työ- ja elinkeinopalveluista.

Valtiokonttori joutuu avaamaan osan jo päätetyistä kustannustukihakemuksista teknisen virheen takia, kertoo Suomen Yrittäjät. Satojen hakemusten kohdalla maksettavan kustannustuen määrä muuttuu ja lähes yhtä monelta yritykseltä tukea joudutaan perimään takaisin.

Palkansaajamaksujen muutokset uhkaavat kiristää palkkaverotusta selvästi vuonna 2021, tiedottaa Veronmaksajat. Muutosten vaikutuksesta palkansaajan tuloveroprosentti on nousemassa eri tulotasoilla 0,4-0,6 prosenttiyksikköä.

Koulutus & tutkimus

Uudet ulkomaalaisopiskelijat aloittavat opintonsa Vaasan ja Seinäjoen ammattikorkeakouluissa etäopintoina. YLE Pohjanmaan mukaan EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden on ollut vaikeuksia saada oleskelulupia, sillä lähetystöjä on ollut suljettuina.

Valtioneuvosto on myöntänyt Seinäjoen ammattikorkeakoululle tieto- ja viestintätekniikan insinöörien koulutusvastuun. AMK-tutkintoon johtava koulutus on haettavana ensimmäisen kerran kevään 2021 yhteishaussa ja alkaa syksyllä 2021.

Yhteiskunnalliset innovaatiot vaativat uusien ratkaisujen lisäksi myös niille otollista maaperää. Syyskauden ensimmäisessä Sitran HERÄÄMÖssä käsitellään innovatiivisen ja uudistuvan alueen kehittämistä. Maksuttomaan tilaisuuteen ilmoittaudutaanviimeistään 26.8., osallistua voi myös Zoomilla.

Paikalliset uutiset

Vaasaan avataan syksyllä uusi kahvila-, leipomo- ja viinibaaritoimintaan keskittyvä yritys, joka syntyi ympäristötekniikan insinöörin unelmasta toimia kahvilayrittäjänä, kertoo Ilkka-Pohjalainen. Yritys keskittyy paikan päällä valmistettaviin leivonnaisiin, vastaleivottuihin leipiin ja keittolounaisiin.

Vaasassa on otettu mallia julkistettuun I love Vaasa -maamerkkiin suuresta maailmasta, sillä vastaavanlaisia löytyy monista kaupungeista ympäri maailmaa, kertoo YLE Pohjanmaa. Uusi maamerkki toimii paikkana, jossa matkailija tai vaasalainen itse, voi kuvauttaa itsensä ja jakaa kuvaa sosiaalisessa mediassa.

Kevään 2021 aikana osa Ravilaakson eli Vaasan entisen raviradan aluetta avataan kaupunkilaisten ja kolmannen sektorin toimijoiden väliaikaiskäyttöön, kertoo Vaasan kaupunki. Mukaan voi ilmoittautua 14.8.–13.9. Alueelle on tarkoitus syntyä matalan kynnyksen toimintaa, jossa eri toimijat voivat löytää toisensa ja tehdä yhteistyötä.

Lämna ett svar