2 minuutin kooste – Päivän puheenaiheet Pohjanmaalla: Koronavilkku on nyt ladattavissa, Vaasassa pohditaan ammattikoulujen yhdistämistä ja Vaasan kaupunginjohtaja kutsuu keskustelemaan järjestöystävällisesti kaupungista

Vaasa Insider

Vaasa Insider kokoaa sen, mitä sinun on tiedettävä, että pysyt ajan tasalla Pohjanmaan ja maailman uutisista ja tapahtumista. Päivän uutisisku säästää aikaasi ja valmistaa sinut onnistuneeseen päivään.

Työ & talous

Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymän johtajana aloittaa tänään vaasalainen Marina Kinnunen, kertoo YLE Pohjanmaa. Kinnusen mukaan sujuvien ja laadukkaiden lähipalveluiden kehittäminen tulee olemaan yksi tärkeimmistä asioista Pohjanmaalla.

Valtiovarainministeriön budjettiesityksen mukaan sosiaali- ja terveysjärjestöiltä ollaan leikkaamassa ensi vuonna 127 miljoonaa euroa, kertoo YLE Österbotten. Suunnitellut leikkaukset ovat tähän vuoteen verrattuna 33 prosenttia, mikä toteutuessaan rampauttaisi järjestöjen toimintaa.

Hallituksen tavoite 60 000 lisätyöllisestä ei riitä, vaan hallituksen tulee kaksinkertaistaa työllisyystavoitteensa 120 000 lisätyölliseen vuoteen 2023 mennessä. Syyskuun budjettiriihessä on sovittava aikataulu koko tavoitteen saavuttamiseksi, vaativat Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Perheyritysten liitto, Keskuskauppakamari ja Suomen Yrittäjät.

Koulutus & tutkimus

Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry sekä sosiaali- ja terveystoimen johtaja Jukka Kentala kutsuvat keskustelemaan Vaasan yhdistysiltaan, millainen olisi järjestöystävällinen Vaasa. Teamsilla järjestettävä tilaisuus on kaksikielinen ja avoin kaikille järjestöille ja yhdistyksille.

Vaasan kaupunginvaltuusto keskusteli maanantaina vilkkaasti Vaasassa toimivien kahden ammattikoulun yhteistyö- tai jopa yhdistämismahdollisuuksista, kertoo Ilkka-Pohjalainen. Kokoomusvaltuutettu Tommi Mäki oli tehnyt aloitteen ammattikoulujen yhdistämisestä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt korkeakoulujen lähivuosien lisäaloituspaikkojen suuntaamisesta, kertoo Ilkka-Pohjalainen. Myös pohjalaiset korkeakoulut saavat uusia aloituspaikkoja tuleville vuosille.

Business Finland aikoo avata rahoitushaun, jolla vauhditetaan yritysten, tutkimusorganisaatioiden ja muiden toimijoiden välisiä kumppanuuksia.  Rahoitusta tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeilleen voivat hakea yritysten ja tutkimusorganisaatioiden konsortiot sekä mahdollisesti myös tutkimusorganisaatiot yksin.

Uusimmat koronasta

Pohjalaiset sairaanhoitopiirit suosittelevat kaikille Koronavilkku-sovelluksen lataamista, kertoo YLE Pohjanmaa. Viruksen tartuntaketjujen jäljittämiseen tarkoitetun sovelluksen maanantaina. Sen voi ladata puhelimeen ilmaiseksi Applen ja Googlen sovelluskaupoista tai latauslinkillä osoitteesta koronavilkku.fi.

Kyberturvallisuuskeskus on arvioinut Koronavilkku-sovelluksen THL:n pyynnöstä. Arvioinnin mukaan Koronavilkussa ei havaittu puutteita, jotka aiheuttaisivat olennaisia tietoturvaan tai käyttäjän seurantaan liittyviä riskejä, tiedottaa THL.

Lämna ett svar