Hyvinvointivalmennus on investointi työntekijöiden jaksamiseen

Marraskuu 2019 oli vaasalaiselle Niko Saariselle elämän käänteentekevä hetki. Hän irtisanoutui pitkäaikaisesta työstään, perusti oman yrityksen ja toimii tänä päivänä kokonaisvaltaisena hyvinvointivalmentajana auttaen ihmisiä voimaan paremmin.

Kiinnostus hyvinvointiin lähti Saarisen omasta uupumuksesta. Tarinaansa hän kuvailee lyhyeksi oppimääräksi burnoutiin.

– Olen tehnyt aiemman urani teollisuudessa. Arki oli vuosia täynnä erilaisia stressitekijöitä, kuten huonoja elintapoja, liian pitkiä työpäiviä sekä liian vähän liikuntaa ja unta. Toimin myös esimiehenä ja kannoin paljon huolta alaisistani, mutta samassa unohdin huolehtia itsestäni.

Kasvava tarve

Vuonna 2014 Saarisen keho teki lopulta täydellisen stopin.

– Se oli todellinen pohjakosketus. Palattuani töihin minusta tuntui kuin mikään ei ollut enää ennallaan. Uupumuksen myötä olin muuttunut iloisesta ihmisestä kyyniseksi suorittajaksi.

Saarinen päätti alkaa liikkumaan, hän pudotti painoa, kiinnostui ravinnosta, unikin maistui ja jaksaminen parani. Hän otti työstään opintovapaata, opiskeli johtamista ja palatessaan takaisin edessä olivat ratkaisun hetket.

Tärkeintä on tulla tietoiseksi omasta toiminnastaan.

– Ulkoisesti minulla oli kaikki todella hyvin, mutta työ ei vain enää tuntunut merkitykselliseltä. Oman kokemukseni myötä aloin huomaamaan myös muiden uupumuksen ja mietin, miten voisin auttaa heitä. Lopulta irtisanouduin ja päätin perustaa oman yritykseni.

Saarinen aloitti yrityksen toiminnan alun perin digitalisaatioprojektin parissa. Projekti päättyi viime vuonna ja toista hän ei ottanut, sillä hyvinvointivalmennuksilla ja johtamiskoulutuksilla on ollut kasvava tarve.

– Matalankynnyksen hyvinvointivalmennus on tärkeä investointi kaikenikäisten työntekijöiden jaksamiseen. Olen työskennellyt etenkin yritysten johdon ja lähiesimiesten kanssa.

Matka itseen

Saarinen on uudella urallaan kouluttautunut personal traineriksi, univalmentajaksi ja psyykkiseksi valmentajaksi. Hänen mukaansa hyvinvoinnin edistämiseen liittyvät asiat ovat usein arkipäiväisiä tekijöitä, joita lähdetään pala palalta muuttamaan.

Tärkeintä on tulla tietoiseksi omasta toiminnastaan.

– Monet ihmiset menevät tänä päivänä kuin automaatiolla eteenpäin. Hektistä arkea täyttää jatkuva tarve tavoitella jotain, kun koko maailma on yhdellä ruudulla ja ihmiset vertailevat itseään muihin.

– Energinen elämävalmennus alkaa aina matkasta itseen ja siihen, kuka minä olen. Hyvinvointiin liittyvät pysyvät muutokset lähtevät myös erilaisista arjen valinnoista, kuten puhelimen sinivalosuodattimesta ja illallisesta perheen kesken.

Uni on todella tärkeää aivoille ja terveydelle.

Saarinen nostaa esille myös unen suuren arvon.

– Viimeisten 15 vuoden aikana aivojen kuormitus on moninkertaistunut, mutta palautumiseen ei ole panostettu yhtään enempää. Uni on todella tärkeää aivoille ja terveydelle, sillä se palauttaa ja puhdistaa koko kehoa.

Tukena mittarointi

Saarisen vahvuutena on se, että hän on koulutukseltaan sähköinsinööri ja työskennellyt monissa rooleissa työurallaan. Hän pystyy hyvinvointivalmentajana samaistumaan asiakkaiden työelämään ja puhumaan ”insinööriä”.

Valmennuksen tukena voidaan hyödyntää erilaisia fyysisiä mittarointeja, kuten älykelloja tai -sormuksia.

– Mittarit ovat hyviä renkejä ja niillä saa näkyväksi suuntaa, johon ollaan menossa. Mittaroinnin avulla olen itse esimerkiksi oppinut tunnistamaan, mitkä asiat palauttavat ja mitkä nostavat stressitasoa.

Etsin aiheesta kiinnostuneita valmentajia täydentämään verkostoa.

Saarinen näkee digitalisaation myös laajemmin hyvinvointipalveluiden keskiössä.

– Valmennusten ja palvelujen digitalisointi on yhä enemmän tulevaisuuden suuntana. Sen ympärille rakennan konseptia, jossa yhden portaalin kautta asiakkaalle avautuu laaja valmentajaverkosto ja monipuoliset hyvinvointipalvelut. Olemme rahoituksen hakuvaiheessa konseptin osalta ja etsin aiheesta kiinnostuneita valmentajia täydentämään verkostoa.

Lämna ett svar