Perinteikäs toimistotarvikeliike uudistuu ja panostaa asiakaspalveluun.
Vuodesta 1961 lähtien toimineella Oy Ekman Systems Ab:llä puhaltavat muutoksen tuulet. Toimitusjohtajana on 17.9. aloittanut perheyritykseen palannut Katja Ekman ja samalla hänen miehensä Jan on siirtynyt yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi.
Muutokset yrityksen johdossa ovat pientä verrattuna siihen muutokseen, joka parhaillaan tapahtuu Ekman Systemsin toiminnassa. Yrityksen organisaatio ja toimintatapa muuttuvat, toimitus- ja tilausprosessit kehittyvät, myymälä ja yritysilme muuttuvat, tuotevalikoima ja palvelujen osuus kasvavat.
– Muutoksen taustalla on halu palvella asiakkaitamme entistä monipuolisemmin ja laadukkaammin. Tuomme asiakkaillemme entistä kattavamman palvelukokonaisuuden monipuoliseen työntekoon. Käytännössä meiltä löytyy lähes kaikkea, mitä työpaikalla tarvitaan, toimitusjohtaja Katja Ekman lupaa.
Muutoksen taustalla on halu palvella asiakkaitamme entistä monipuolisemmin.
Katja Ekman on ollut viime vuodet Vaasan yliopiston palveluksessa. Hän jatkaa työtään yliopistolla organisaatioiden kehittämisprojektien parissa osa-aikaisesti samalla, kun tekee väitöskirjaansa.
Näkyvin muutos myymälässä ja näyttelytiloissa
Ekman Systemsin Sorakadun myymälän muodonmuutos alkaa olla loppumetreillä. Entisestä varastomyymälästä on kaadettu seiniä uusien showroomien tieltä ja myytävät tuotteet ovat kohta hyvässä järjestyksessä ja löytyvät helposti.
Tiloihin on rakennettu viihtyisä Lounge-tila, jossa voi maistella hyviä kahvijuomia sekä testata erilaisia työympäristön kahvitusratkaisuja.
Jatkossa panostetaan entistä enemmän työergonomiaan. Myymälään rakennetaan muutamia ergonomisia työpisteitä, joissa asiakkaat voivat käydä tutustumassa ergonomisiin toimistohuonekaluihin ja apuvälineisiin ja siten valita itselleen parhaiten sopivat.
– Myymälän lisäksi olemme kehittäneet myyntiorganisaatiotamme niin, että myyjämme erikoistuvat jatkossa omiin erityisosaamisalueisiinsa ja uudistuvan verkkokaupan sekä uudistetun myymälän myötä myyntikanavamme monipuolistuvat, Katja Ekman luettelee.
Ulkoinen muutos ulottuu myös yritysilmeeseen sekä parhaillaan uudistamisen alla oleville verkkosivuille.
Palvelutarjonta monipuolistuu
Muutosjohtaminen on Katja Ekmanin erikoisalaa. Se tulee näkymään jatkossa myös Ekman Systemsin palveluissa. Hän tuo luonnollisesti uutta näkemystä ja energiaa oman yrityksen kehitystyöhön, mutta tarjoaa samaa osaamistaan myös yrityksen asiakkaille.
– Yliopistolla olen ollut mukana useiden organisaatioiden johtamis- ja kehittämisprosesseissa ja saanut sitä kautta laajemman perspektiivin yritysten kehittämiseen. Tätä osaamista haluan hyödyntää myös asiakkaidemme eduksi tarjoamalla heille koulutus- ja konsultointipalveluja, Ekman kertoo.
Konsultaatio sekä valmennuspalvelut käsittävät muutosjohtamisen lisäksi muun muassa organisaatioiden strategiaprosessit, työyhteisön ja johdon osallistavat valmennusprosessit sekä organisaatioiden strategisen henkilöstöjohtamisen kokonaisvaltaisen kehittämisen. Kouluttajana sekä konsulttina Ekmanin lisäksi toimii joukko alan asiantuntijoita.
Palvelujen osuus korostuu Ekman Systemsin työssä muutenkin, sillä moniin yrityksen edustamiin tuotteisiin liittyy asiantuntevaa suunnittelua ja palvelua, jotta niitä voidaan hyödyntää täysmittaisesti. Tärkeä osa yrityksen palvelutarjontaa ovat esimerkiksi monitoimilaitteet, joiden huoltopalvelut käsittävät sekä etänä tehtävän valvonnan että paikan päällä tehtävät huoltotoimenpiteet.
Osa palveluista tulee myös yrityksen ulkopuolelta, esimerkiksi työpaikkaergonomiaan liittyvissä hankkeissa voidaan hyödyntää työterveyspalvelujen osaamista.
Uudistuminen kuuluu ajan henkeen
Työ ja työnteko muuttuvat tällä hetkellä voimakkaasti, mikä vaikuttaa myös työympäristön palveluntarjoajaan. Pian 60-vuotias Ekman Systems kehittää palvelujaan, jotta asiakkaat pystyisivät entistä paremmin tekemään työnsä.
– Sloganimme ”Make your workplace work” mukaisesti haluamme varmistaa, että asiakas saa kauttamme työympäristössään tarvitsemansa tuote- ja palvelukokonaisuuden riippumatta siitä, missä tai millainen tuo työympäristö on, Katja Ekman sanoo.
Ekman Systems on määrätietoisesti panostanut myös markkinointiin. Toukokuussa yritys palkkasi asiakaspalvelupäälliköksi KTM Salla Niemen, joka vastaa Ekman Systemsin markkinoinnista ja sen kehittämisestä.
Jatkossa Ekman Systems kertoo tuotteistaan ja palveluistaan enemmän ja enemmän sosiaalisen median kautta, sillä sosiaalinen media linkittyy yhä läheisemmin myös työntekoon. Sitä kautta tieto uusista tuotteista ja palveluista sekä muista ajankohtaisista asioista tavoittaa asiakkaat entistä paremmin.
Marraskuun 14.-15. päivinä Ekman Systemsillä vietetään avajaisia, ja silloin asiakkaat pääsevät tutustumaan uusittuun myymälään sekä näyttelytiloihin.