Täällä majoitutaan yli vuosi – Vaasan Forenom avasi ovensa ja kiinnostaa erityisesti yrityksiä

Forenom avasi huoneistohotellin Hovioikeudenpuistikolle.

Yritysmajoittaja Forenom avasi syyskuun alussa huoneistohotellin Vaasan Hovioikeudenpuistikolle. Keskimäärin Forenomin asiakkaat viipyvät kahdesta kuuteen viikkoa, mutta Vaasasta kaksi huonetta on varattu jo yli vuodeksi.

Juuri avatun Forenomin majoittujat ovat Vaasassakin pääosin yritysasiakkaita, kertoo Vaasan aluepäällikkö Matias Åminne. Yritysasiakkaat myös varaavat yleensä pidempiä majoitusjaksoja kuin yksityisasiakkaat. Vaasassa majoitusta tarvitsevat niin paikalliset teollisuusyritykset kuin kaupunkiin töihin suuntaavat rakennustyöläisetkin.

Vaasassa tapahtuu paljon

Åminnen mukaan Vaasa eroaa monista samansuuruisista kaupungeista siinä, että täällä on väkilukuun nähden paljon isoja yrityksiä ja suuria hankkeita, jotka tuovat Vaasaan liikematkaajia muualta Suomesta ja maailmalta. Vaasan Forenom avattiin epävarmaan aikaan, mutta Åminne uskoo, että koronan vaikutukset ovat tilapäisiä, ja ala toipuu vielä.

Vaasan Forenomissa on 68 huoneistoa.

– Monissa yrityksissä matkustamista on rajoitettu, mutta on silti paljon aloja, joilla matkustaminen on välttämätöntä. Koodilukkojen ja verkosta ostamisen ansiosta meillä on mahdollista asioida ilman yhtäkään ihmiskontaktia. Alkukeväästä lähtien Forenom on lisännyt myös ylimääräisiä hygieniatoimenpiteitä asiakkaiden turvallisuuden takaamiseksi, Åminne kertoo.

Vaikka Vaasan Forenom on ollut auki vasta pari viikkoa, kysyntää on riittänyt.

– Näyttää siltä, että Vaasassa tapahtuu paljon. Esimerkiksi Vaskiluodossa toteutettavat projektit ovat meidän kannaltamme todella positiivinen asia.

Osa yrityksistä käyttää huoneistohotellia pitkäaikaiseen majoitukseen työntekijöilleen. Åminne kertoo, että eräs yritys on tehnyt Vaasan Forenomiin varauksen kahdesta huoneesta viideksitoista kuukaudeksi.

20 vuoden historia

Forenom luokittelee huoneistonsa kolmeen eri tasoluokkaan. Vaasan kaikki huoneistot ovat korkeinta luokitusta. Åminne ajattelee, että se vastaa parhaiten Vaasan tarpeeseen ja toisaalta myös sopii kiinteistön henkeen.

Vuokrattavat huoneistot ovat erikokoisia, yksiöistä kolmioihin, ja kaikissa huoneistoissa on keittiö. Åminnen mukaan Vaasassa ei ole Forenomin kaltaista toimijaa, sillä muut tarjottavat majoitusvaihtoehdot ovat joko yksittäisiä huoneistoja tai tavallisia hotellihuoneita.

Åminne itse siirtyi alalle ja Vaasan aluepäälliköksi saneerausyrityksestä.

– Kiinteistöala on mielenkiintoinen, ja Vaasan kiinteistöt ovat minulle tuttuja, vaikka ennen olenkin katsonut niitä vähän eri roolista, hän sanoo.

Forenom on vuonna 2000 perustettu, suomalainen yritys, jolla on toimintaa myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Vaasaan avattu huoneistohotelli on Forenomin kuudestoista Suomessa. Aiemmin yritys on tarjonnut Vaasassa ainoastaan yksittäisiä, kalustettuja asuntoja.

Lue lisää:

“Uskomme muiden tavoin vapaa-ajan matkustamisen kasvuun” – Tällä hetkellä Vaasassa yöpyvät liikematkustajat

Lämna ett svar