Vaasan Yrittäjät valitsi viikonloppuna uudeksi puheenjohtajaksi Satu Wivolinin. Wivolin haluaa löytää keinoja lisätä mikroyrittäjien osaamista ja hyvinvointia.
Kun Satu Wivolin muutti vuonna 2017 Vaasaan, hän liittyi Vaasan Yrittäjiin ja alkoi käydä erilaisissa tapahtumissa verkostoitumassa. Pian häntä pyydettiin yrityskummiksi ja houkuteltiin hallitustyöhön.
Nyt takana on neljä vuotta Vaasan Yrittäjien hallituksessa, joista viimeiset kaksi vuotta varapuheenjohtajana. Wivolin on myös Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjien hallituksessa sekä erilaisissa muissa luottamustehtävissä. Seuraavat pari vuotta hän toimii Vaasan Yrittäjien hallituksen puheenjohtajana.
Vaasan Yrittäjien hallitus on esittänyt vuosikokouksessa jäsenille painopistealueet, joihin keskitytään tulevan kaksivuotiskauden aikana. Jonkinlaisena yhteisenä teemana niistä kumpuaa kaksi kohderyhmää: yksinyrittäjät ja mikroyrittäjät.
– Meidän jäsenistämme yli puolet on yksinyrittäjiä tai mikroyrittäjiä. Meidän pitää miettiä keinoja, joilla voisimme kehittää näiden yritysten osaamista. Tavoitteena on parantaa erityisesti yritysten edellytyksiä ymmärtää, ottaa käyttöön ja hyödyntää uusia teknologioita tehokkaasti, laadukkaasti ja turvallisesti.
Mikroyrittäjillä tarkoitetaan yksinkertaistettuna yritystä, joka työllistää vähemmän kuin kymmenen työntekijää.
Wivolin kertoo, että isoilla yrityksillä on pieniin verrattuna paljon paremmat valmiudet saada tietoa ja hankkia resursseja uusien teknologioiden hyödyntämiseen.
Apua hyvinvointiin
Mikroyrittäjien eteen työskentely tulee esiin myös Vaasan Yrittäjien toisessa painopisteessä: hyvinvointiin panostamisessa.
– Meidän pitää pystyä tukemaan meidän jäseniä jaksamisessa. Oli se sitten henkistä, fyysistä tai taloudellista jaksamista. Mikro- ja pienyrityksissä yksilön hyvinvoinnin merkitys korostuu enemmän kuin isoissa yrityksissä.
Wivolin painottaa, että Vaasan Yrittäjät eivät ole hylkäämässä työntantajayrittäjiä. Nyt on aika vain ottaa mikroyrittäjien asema vakavammin.
Hallinto kuntoon
Wivolinille ehkä tärkein painopiste on kuitenkin jäsenmäärän kasvattaminen. Aivan kuten muualla Suomessa, myös Vaasan Yrittäjissä jäsenmäärä on laskenut hiljalleen.
– Meidän pitää saada lisättyä jäsenien määrä ja pidettyä nykyisistä jäsenistä kiinni.
Jäsenmäärän lasku on osaltaan vaikuttanut siihen, että hallituksella on rajallinen budjetti käytettävissä toimintaan. Ilman toiminnanjohtajaa on hallitustyö ollut viimeiset pari vuotta varsin operatiivista.
Wivolin haluaa löytää ratkaisun, jonka avulla hallitus voi keskittyä myös strategiseen suunnitteluun ja osa operatiivisista töistä voidaan ostaa ulkoa.
Jotain ajatuksia uudella hallituksella tästä jo on, mutta valmiita ratkaisuja ei vielä ole.
LUE MYÖS: