VASEKin viisi vinkkiä onnistuneisiin yrityskauppoihin

Antti Alasaari.

Suunnitteletko yrityksen myymistä? Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin yritysneuvoja Antti Alasaari kertoo, miten se tehdään onnistuneesti.

1) Prosessoi ja puhu

Yrityksen myynti vaatii valmistautumista. Alasaari suosittelee varaamaan aikaa mielellään noin vuoden verran. Ensimmäinen vaihe yrityksen myynnissä on selvittää asiat niin omassa päässä kuin perheenkin kesken.

– Ostaja löytyy usein luontevasti omasta ympäristöstä. Kannattaakin puhua asiat selviksi perheen ja suvun kanssa, ehkä sieltä löytyy jatkaja. Entä olisivatko omat yhteistyökumppanit, asiakkaat tai kilpailijat kiinnostuneita yrityksestä?

Jos ostajaa ei löydy omasta lähipiiristä, katseet käännetään usein esimerkiksi VASEKin ja erilaisten verkossa toimivien markkinapaikkojen puoleen. Valitettavasti kaikille yrityksille ei kuitenkaan löydy ostajaa.

– On toimialoja, joiden kysyntä on hiipunut, ja toisaalta yrittäjillä on välillä epärealistisia hintaoletuksia. Yrityksissä on paljon tunnearvoa, mutta siitä ei makseta. Joskus taas kaupan este on se, että yritystoiminta perustuu liiaksi yrittäjän omaan ammattitaitoon, osaamiseen ja kontakteihin.

2) Pistä yritys myyntikuntoon

Hyvin hoidettu yritys kiinnostaa ostajia. Ihanteellisessa tilanteessa myyjä pystyy osoittamaan liikevaihdon ja -voiton kasvaneen parin viimeisen vuoden aikana. Alasaari muistuttaa yrityksen myynnistä haaveilevaa myös keräämään kaikki dokumentit kasaan.

– Suulliset sopimukset on hankala siirtää, joten ne kannattaa pyrkiä saamaan kirjallisiksi.

Suulliset sopimukset on hankala siirtää, joten ne kannattaa pyrkiä saamaan kirjallisiksi.

Jos yritys ei ole osakeyhtiö, kannattaa selvittää, helpottaisiko yritysmuodon muutos myyntiä. Mietittävä on myös, onko yrityksen taseessa eriä, jotka eivät kuulu liiketoimintaan ja joista ei aio luopua. Tällaisia ovat esimerkiksi yrityksen lomaosakkeet.

3) Määrittele oikea hinta

Myyntihinnan määrittely on yrityskaupan kenties vaikein osa. Hinnoittelu on myös yleisin kysymys, jota VASEKilta kysytään. Yhdessä asiantuntijan kanssa käydään läpi yrityksen kirjanpitoa ja mietitään, onko kannattavuuden parantamiseen olemassa keinoja, joita yrittäjä ei ole tullut ajatelleeksi.

– Tämä on klisee, mutta usein myyjä kokee myyneensä liian halvalla ja ostaja maksaneensa liikaa.

4) Sitouta avainhenkilöt

Alasaari muistuttaa, että avainhenkilöiden sitouttaminen on ostajan kannalta tärkeää. Myyjän kannattaakin miettiä keinoja, joilla voi varmistaa, että henkilökunta siirtyy yrityksen mukana.

5) Käytä asiantuntijoita

Alasaari suosittelee käyttämään asiantuntijoiden apua läpi yrityskaupan. Viime vuonna VASEK auttoi noin kahdessasadassa yrityskaupassa, ja apua kysytään koko ajan enemmän.

– Kannattaa jutella rahoituksesta hyvissä ajoin, miettiä kirjanpitäjän kanssa veroseuraamukset ja tulla vaikka käymään meillä. Pankki on siitä hyvä kumppani, että jos he eivät uskalla lähteä rahoittamaan, hälytyskellojen pitäisi soida.

LUE MYÖS:

Suunnittele yrityksen myyntiä ajoissa – Yrityksen arvo ei voi kadota yrittäjän mukana

Vastaa