Westenergyn savukaasupesuri on ollut käytössä vuoden – tuloksena aiempaa vähemmän päästöjä ja enemmän kaukolämpöä

Westenergyn savukaasupesuri on ollut käytössä vuoden verran.

Westenergy sai viime vuoden lopulla käyttöön savukaasupesurin, jonka ansiosta laitoksen kaukolämmön tuotanto on kasvanut. Westenergy tuottaa nyt yli puolet Vaasan kaukolämmöstä. Lämmöntuotannon tehostamisen lisäksi savukaasupesuri puhdistaa savukaasuja.

Kai Alavillamo.

Westenergyn tuotantopäällikkö Kai Alavillamo kertoo, että savukaasupesuriin investoitiin kahdesta syystä. Pesuri ensinnäkin pesee jätteenpoltossa syntyviä savukaasuja puhtaaksi. Tämä on tärkeää, sillä lainsäädäntö päästöjen suhteen tiukentuu koko ajan. Toisekseen savukaasujen sisältämä energia otetaan pesun jälkeen talteen lämmönvaihtimella ja hyödynnetään kaukolämmöksi. Tällöin Westenergy pystyy tuottamaan aiempaa enemmän kaukolämpöä.

Päästöt pestään vedellä

Savukaasupesuri sijaitsee savukaasukanaviston loppupuolella. Se pesee savukaasun ennen kuin se menee piippuun ja poistuu ilmaan. Alavillamo kuvailee savukaasupesurin olevan iso pönttö, joka on jaettu kahteen osaan. Alaosa pesee alhaisella PH:lla, yläosa korkealla – tällöin savukaasusta saadaan poistettua mahdollisimman paljon erilaisia päästöjä. Savukaasu nousee pönttöön alhaalta ylöspäin, ja pesuvesi ruiskutetaan ylhäältä, minkä ansiosta vesi ja savukaasu kohtaavat.

Ennen savukaasupesuria Westenergyllä käytettiin niin sanottua puolikuivaa savukaasun puhdistusjärjestelmää. Puolikuiva puhdistus on edelleen käytössä, mutta savukaasupesuri täydentää sen tehoa.

– Ennen saatiin puhdasta, nyt saadaan vielä puhtaampaa, Alavillamo sanoo.

Vuodessa 25 prosenttia enemmän kaukolämpöä

Westenergy on käyttänyt savukaasupesuria nyt vuoden verran. Sinä aikana on huomattu, että pesurin ansiosta savukaasun päästötasot ovat aiempaa matalammat erityisesti suolahapon, rikin ja ammoniakin osalta.

Ennen saatiin puhdasta, nyt saadaan vielä puhtaampaa

Puhtaampien päästöjen lisäksi savukaasupesurin avulla on pystytty nostamaan kaukolämmön tuotantoa yli 25 prosenttia. Tänä vuonna Westenergy tuottaa Vaasan kaukolämmöstä yli puolet. Suurempaan osuuteen ei pesurin avulla enää päästä.

– Laitteiston maksimaalinen hyöty on nyt saavutettu. Jos tuotantoa haluttaisiin vielä kasvattaa, pitäisi kaukolämpöverkkoa suurentaa, Alavillamo sanoo.

Parhaiten lämpöä saadaan kaukolämmön käyttöön silloin, kun poltettava jäte on kosteaa ja kaukolämmön paluuvesi haaleaa. Toisin sanoen sateisella ja kylmällä säällä savukaasussa on enemmän kosteutta ja siitä saadaan enemmän lämpöä.

Viime kesänä Westenergy otti käyttöön myös lämpöluolat. Ne ovat Vaasan Sähkön ja EPV Energian omistama energiavarasto, johon myös Westenergyn tuottamaa lämpöenergiaa varastoidaan. Lämpöluoliin voidaan varastoida kaukolämpöä silloinkin, kun sitä ei tarvita ja ottaa käyttöön myöhemmin.

– Pääsimme testaamaan luolia viime kesänä ja hyödynnämme niitä ensi kesänä enemmän, Alavillamo sanoo.

Lue lisää:

Se, että Vaskiluodon voimalaitoksen alla sattui olemaan tyhjiä luolia, on onnekas sattuma – nyt luolat toimivat Suomen suurimpana lämpövarastona

Vastaa