Wasa Future Festivalin talousvaikutus on valtava – ”Merenkurkun talousalueelle tapahtuma tuo kymmeniä miljardeja euroja”

Sture Udd Wasa Future Festival
Sture Udd.

Ensi viikolla alkava Wasa Future Festival toimii lähtölaukauksena monelle kunnianhimoiselle hankkeelle. Festivaalin perustaja Sture Uddin mielestä ainut este alueen menestykselle on siinä, että alueella on aiemmin tavoiteltu liian pieniä asioita.

Tulevaisuus voi näyttää monen mielestä nyt synkältä. Ilmastonmuutoksen aiheuttamia ääri-ilmiöitä esiintyy eri puolilla maailmaa, Euroopassa käydään sotaa ja korkea inflaatio uhkaa aiheuttaa taantuman.

Samalla se tarkoittaa, että Wasa Future Festivalille on entistä enemmän tarvetta.

– Festivaalilla luodaan mahdollisuuksia parempaan maailmaan, vaikka nyt maailmassa onkin tummia pilviä, festivaalin idean isä Sture Udd kertoo.

Udd toivookin, että kaikki, jotka haluavat rakentaa positiivista tulevaisuutta tulevat tutustumaan konkreettisiin toimiin ja esimerkkeihin sekä verkostoitumaan muiden tekijöiden kanssa.

Meidän pitää ottaa käyttöön se potentiaali, joka tällä alueella on.

Ei esteitä menestykselle

Uddin puheessa korostuu useaan kertaan tekeminen. Festivaalin tarkoitus ei ole tuottaa puhetta, vaan laittaa monenlaisia projekteita eteenpäin.

– Tapahtumassa tuodaan konkreettisia esityksiä, miten voimme hyödyntää alueen osaamista. Merenkurkun talousalueelle tapahtuma tuo kymmeniä miljardeja euroja seuraavan noin kymmenen vuoden kuluessa.

Uddin mielestä koko Merenkurkun alueella on jo olemassa osaamista ja rahoitusta toteuttaa maailmanluokan asioita.

– Täällä ei ole mitään muuta esteitä menestykselle kuin puhtaasti henkinen lukko. Meidän pitää ottaa käyttöön se potentiaali, joka tällä alueella on ja nostaa tekemisen taso maailman kärkeen.

Teknologiaa ja kulttuuria

Koko viikon kestävässä ilmaisessa tapahtumassa on esityksiä teknologian, palveluiden ja yhteiskuntien eri teemoista. Jokainen pääsee festivaalissa mukaan merkitykselliseen kehittämiseen työn, kulttuurin, liiketoiminnan, tutkimuksen, urheilun, terveyden, vapaa-ajan sekä asumisen osalta.

Tiistaina keskitytään osaajien houkutteluun ja heidän täällä pitämiseen. Tämä tarkoittaa, että myös kulttuurielämä ja palvelut pitää olla kiinnostavia.

Keskiviikkona teemana on energia. Aamupäivä keskitytään vetytalouden edistämiseen ja loppupäivästä esitellään Energy Sampo -ekosysteemin hankkeita.

Torstaina luvassa on esityksiä metaversumista, sähköistämisen vientimahdollisuuksista ja talouslaskennasta. Lisäksi luvassa on teknologian ilta, jossa näyttelyssä on esillä esimerkiksi VTT:n kvanttikone sekä ohjelmaa lapsille.

Udd kertoo, että esimerkiksi metaversumi on jäänyt monelle suomalaiselle hämäräksi, vaikka eräänkin arvion mukaan kymmenen vuoden kuluttua kymmenen prosenttia maailmantaloudesta liittyy metaversumiin.

– Siksi tapahtumassa esitellään konkreettisia esimerkkejä, mitä metaversumi mahdollistaa ja kuinka siihen trendiin voi ja pitää lähteä mukaan.

Kansainvälisiä vieraita

Wasa Future Festival on jälleen houkutellut myös kotimaisia ja kansainvälisiä ministeritason vieraita. Torstaina sähköistyksestä puhuvat esimerkiksi Ruandan hallituksen energiaedustajat, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd) sekä EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari Jutta Urpilainen (sd).

Perjantaina terveydenhuollon uudistamisesta puhuu muun muassa perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd). Turvallisuudesta puolestaan puhuvat esimerkiksi Umeå Energin toimitusjohtaja Jan Ridfelt sekä mahdollisesti edustajat Ruotsin ulkoministeriöstä.

Koko Merenkurkku mukaan

Kun Udd puhuu alueen mahdollisuuksista, hän puhuu koko Merenkurkun alueesta.

– Ihmisten pitäisi unohtaa kuntien ja maiden rajat ja nähdä se potentiaali, mitä yhdessä olemme. Alueella asuu yli miljoona ihmistä.

Osana tämän alueen toiminnan kehittämistä lauantaina esitellään konsepti aluiden yliopistojen yhteistyön lisäämiseksi sekä kuullaan miten Kvarken Space Center on rakentanut toimintaansa yhteistyössä eri oppilaitosten kanssa.

Tapahtuman koko ohjelma luettavissa täällä.

 

LUE MYÖS:

Wasa Future Festival nu större än någonsin – Arrangören lovar att alla som deltar skapar konkreta positiva resultat 2023

Vastaa