JNT uskoo paikalliseen palveluun – koronakevät kiihdytti yrityksen vauhtia

Maria Höglund, Thomas Carp ja Nina Riska.

133-vuotias pietarsaarelaislähtöinen tietotekniikka- ja televiestintäyritys JNT uskoo vakaasti, että paikalliselle palvelulle on kysyntää. Tulevina vuosina yritys tavoittelee 50 prosenttia Pohjanmaan asukkaista ja yrityksistä asiakkaikseen. Tällä hetkellä noin 30 prosentilla alueen asukkaista käyttää JNT:n palveluita.

– Teemme töitä sen eteen, että Pohjanmaa olisi mahdollisimman digitalisoitunut ja alueen infrastruktuuri toimisi, JNT:n toimitusjohtaja Maria Höglund sanoo.

JNT:n juuret ovat Pietarsaaressa, ja yrityksen alkuperäinen nimi onkin Pietarsaaren Seudun Puhelin. Vanha nimi ei tosin enää kuvaa toiminnan nykyistä laajuutta, sillä JNT:n toimialaa ovat muun muassa dataan, puhelinpalveluihin, televisioon ja tietotekniikkaan liittyvät ratkaisut.

Paikallisuus on tekijä, jolla JNT pyrkii erottumaan muista yrityksistä. Höglund uskoo, että ihmiset arvostavat paikallisuutta ja sitä, että pääsevät puhumaan asiakaspalvelurobotin sijaan suoraan ihmiselle.

– Kaiken ei tarvitse tapahtua Kehä III:n sisäpuolella! Me tunnemme asiakkaamme ja tiedämme, mitä he haluavat, yrityspalveluiden johtaja Thomas Carp puolestaan sanoo.

Korona lisäsi kiinnostusta

Korona vauhditti JNT:n liiketoimintaa, sillä viimeistään keväällä kaikille kävi selväksi, että verkon on toimittava ja töiden onnistuttava myös kotona. JNT:n uusi palvelu, mahdollisuus vuokrata kuituliittymä tarvitsemakseen ajaksi, istui erityisen hyvin korona-aikaan.

Vauhti on kuitenkin kiihtynyt jo ennen kevättä. Viime vuosien aikana esimerkiksi Vaasan alueelle rakennettiin 5,2 miljoonaa metriä kuituverkkoa. Viikko sitten JNT osti Bothnia Broadband Ab:n Maalahden kunnalta. Kaupan myötä JNT:n kuituverkko laajeni yli 1 000 uudella asiakkaalla. Nyt uutta verkkoa rakennetaan erityisesti Vaasassa, Mustasaaressa ja Isossakyrössä. Tällä hetkellä JNT työskentelee noin 30 alueella Vaasan seudulla. Osalla alueista jo rakennetaan kuituverkkoa, osittain taas kartoitetaan kiinnostusta liittyä verkkoon.

Tällä hetkellä JNT:llä on asiakkainaan reilusti yli 20 000 taloutta. Suunnilleen puolet yrityksen asiakkaista on kuluttajia ja 40 prosenttia yrityksiä. Kymmenisen prosenttia JNT:n toiminnasta on operaattoriliiketoimintaa. Yritys pyrkii laajentumaan ja kasvattamaan toimintaansa koko ajan, mutta suunnan määräävät asiakkaat.

– Menemme sinne, missä on riittävästi kiinnostusta. Isokyrö on tästä hyvä esimerkki: paikalliset olivat itse aktiivisia ja ottivat meihin yhteyttä, Carp sanoo.

JNT:n palkkalistoilla on 60 työntekijää, mutta alihankinnan kautta yritys työllistää yli 100 henkilöä. Konttorit sillä on Pietarsaaressa ja Vaasassa.

– Investoimme alueelle vuosittain miljoonia. Olemme aivan vakuuttuneita, että lähellä olevaa kumppania tarvitaan. Meitä ajavat määrätietoisuus ja uteliaisuus, Höglund sanoo.

Lue lisää:

Hartman avaa verkkokaupan – rautakaupan ovi on käynyt tänä vuonna tiheään

Vastaa