Nyt katsotaan lähelle – Destination Kvarken kertoo parhaat tärpit lähimatkailuun

Eija Porkola, Tyynelän tonttujen omistaja. Kuva: Tyynelän tontut.

Koronakriisi voi kääntyä Merenkurkun matkailun eduksi, kertoo Destination Kvarken -hankkeen Hanken Svenska handelshögskolanin projektikoordinaattori Annika Pollari. Pandemian jälkeen puhdas luonto, tila ja yksityisyys houkuttavat matkailijoita.

Annika Pollari.

– Meillä on täällä jotain hyvin aitoa ja omaperäistä. Uniikki saaristo, retket luontoon, saunakulttuuri sekä mielenkiintoinen luonnonhistoria, eli maailmanperintökohde ovat valttikortteja esimerkiksi saksankielisillä markkinoilla, Pollari sanoo.

Kvarken Destionation -hankkeessa tavoitellaan matkailijoita molemmille puolille Merenkurkkua. Pollari kertoo, että ulkomailla ollaan nyt kiinnostuneita niin kutsutuista joint-matkakohteista, joissa voi yhden matkan aikana vierailla kahdessa eri maassa. Hankkeen ensisijainen kohderyhmä on saksankieliset markkinat.

Meillä on täällä jotain hyvin aitoa ja omaperäistä

Tänä vuonna katseet on kuitenkin käännetty lähemmäs, ja Merenkurkkuun tavoitellaan ennen kaikkea matkailijoita lähimarkkinoilta, niin Suomesta kuin Ruotsista.

– Oli pakko tehdä pieni käännös tälle kesälle, vaikka pitkäjänteinen tavoitteemme onkin ulkomaan matkailijoiden houkutteleminen. Olemme kuitenkin huomanneet, ettei Merenkurkku ole Ruotsissa eikä Suomessakaan kovin tunnettu alue. Tästä syystä olemmekin suunnitelleet markkinointikampanjaa somessa, joka lanseerataan heti matkustusrajoitusten sen salliessa.

Lähimarkkinoille Merenkurkkua markkinoidaan luonnon läheisyydellä ja sympaattisuudella, kuten idyllisillä pikku kahviloilla. Pollari kuitenkin huomauttaa, ettei pelkkä meren ja luonnon läheisyys riitä, vaan alueella pitäisi olla nykyistä enemmän aktiviteetteja, esimerkiksi ohjattuja retkiä, vaelluksia ja kajakin vuokrausta. Tämä vaatii aktiivisuutta alueen yrittäjiltä.

Matkailuyrittäjät uskovat kaikesta huolimatta tulevaan

Hanken toteutti Destination Kvarken -projektille huhtikuussa yritystutkimuksen, joka selvitti alueen matkailuyrittäjien ajatuksia tilanteesta. Tutkimuksessa kävi ilmi, että koronakriisin aiheuttamasta huolesta ja epävarmuudesta huolimatta matkailuyrityksissä uskotaan yhä tulevaan. Osa yrityksistä on käyttänyt korona-ajan oman toiminnan kehittämiseen esimerkiksi remontoimalla tilojaan.

Suurin osa yrittäjistä arvelee kotimaan matkailun elpyvän ensimmäiseksi, ja ulkomaalaisia matkailijoita odotetaan saapuvaksi vasta ensi vuoden puolella. Paljon on siis suomalaisten ja pohjalaisten omissa käsissä.

Parhaat vinkit lähimatkailuun

Pollari kertoo, mihin tänä kesänä kannattaa matkustaa. Näissä et ole vielä ehkä käynyt!

1) Tyynelän tontut, Luoto

– Todella mielenkiintoinen käsityöläispaikka! Alueella on muun muassa tonttupaja, kahvila ja kauppa.

2) Kokkola, vanhakaupunki Neristan ja Tankar-risteilyt

3) Hotelli Alma, Seinäjoki

– Tyylikkääksi remontoitu hotelli rautatieläismiljöössä!

4) Kristiinankaupunki, ravintola Jungman ja historiallisen tyylikäs hotelli Krepelin

Sympaattinen hotelli Krepelin sijaitsee Kristiinankaupungissa. Kuva: Hotelli Krepelin

5) Vaasa

– Tutustu uuteen rantaviivaan runsaine terasseineen ja luonnollisesti maailmanperintö-alueeseen.

6) Vaasa-Uumaja

–  Kun matkustustilanne antaa myöden, nauti ihanasta Wasalinen laivamatkasta Vaasasta Uumajaan.

7) Uumaja

– Mahtavia ruoka- ja kulttuurielämyksiä sekä upeita luontoaktiviteetteja tarjoava  Vindelälvenin alue.

Vindelälvenin alue. Kuva: Kvarken Destinations Content Bank

8) Korkea Rannikko, retki Högbonden-majakkasaarelle

Lue lisää

Kvarken Destinations voitti arvostetun matkailupalkinnon – Ihastutti muun muassa maidenvälisellä yhteistyöllä

 

Vastaa