2 minuutin kooste – Päivän puheenaiheet Pohjanmaalla: Vaasan yliopisto kouluttaa lohkoketjuosaajia, Danfossin alkuvuoden tulos putosi ja THL suosittaa maskien käyttöä Pohjanmaalla

Vaasa Insider

Vaasa Insider kokoaa sen, mitä sinun on tiedettävä, että pysyt ajan tasalla Pohjanmaan ja maailman uutisista ja tapahtumista. Päivän uutisisku säästää aikaasi ja valmistaa sinut onnistuneeseen päivään.

Työ & talous

Yhteistoimintaneuvotteluita jatkettiin Vaasassa kesätauon jälkeen 12.8. Henkilöstöjohtaja Tuulikki Kruhse-Poutasen mukaan alustavat keskustelut ja toimialojen pohdinnat viittaavat siihen, että 4,85 miljoonan euron säästötavoitteeseen ei päästä pelkillä lomautuksilla.

Puolivuotistuloksensa julkistaneen Danfoss-konsernin liikevaihto ja liikevoitto laskivat viime vuoden alkupuoliskoon verrattuna, uutisoi Ilkka-Pohjalainen. Vaasan tehtaalla on kuluvan vuoden aikana ollut jonkin verran lomautuksia. Tuotteiden kysynnän ennustaminen on erittäin vaikeaa.

Arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa korotetaan 10 000 eurosta 15 000 euroon vuoden 2021 alusta lukien. Suomen Yrittäjien mukaan tämä on tärkeä muutos yksinyrittäjien ja pienten yritysten näkökulmasta.

Koulutus & tutkimus

Vaasan, Oulun ja Lapin yliopiston sekä Kajaanin ammattikorkeakoulun yhteistyönä alkaa uusi kolmevuotinen Tehoa lohkoketjuista -koulutushanke. Hanke kartoittaa alan osaamistarpeet, suunnittelee ja kehittää uudenlaista koulutusta sekä luo lohkoketjuosaamisen kehittämisen ja hyödyntämisen toimintamallin.

Vaasan kaupunki osallistuu vuosittain järjestettävään valtakunnalliseen Itämeripäivään 27.8. Kiertotaloutta ja kestävää kehitystä Pohjanmaalla edistävä CERM-hanke kutsuu yksityishenkilöitä, yrityksiä ja organisaatioita osallistumaan talkoisiin ja ottamaan samalla osaa rantojen siivousaiheiseen kuvakilpailuun somessa.

Uusimmat koronasta

Hengitystieinfektio-oireisten potilaiden vastaanotto on Vaasassa edelleen keskitetty erillisiin tiloihin Pääterveysaseman 1. kerrokseen, osoitteeseen Tammikaivontie 4. Vastaanotto toimii ajanvarauksella, joten terveysasemasi numeroon tulee aina ensin soittaa.

THL suosittaa kasvomaskien käyttöä Pohjanmaan maakunnassa, uutisoi YLE Pohjanmaa. Kasvomaskin käyttö on suositeltua etenkin joukkoliikenteessä ja tilanteissa, joissa lähikontakteja ei pystytä välttämään. Alle 15-vuotiaille maskin käyttöä ei suositella. Vaasan sairaanhoitopiirissä maskisuositusta alueen väestölle ei kuitenkaan ainakaan välittömästi anneta.

Wasa Citybusin toimitusjohtaja Patric Wiik kertoo, etteivät kuljettajat ala valvoa maskien käyttöä, vaan vastuu on asiakkailla, kertoo YLE Pohjanmaa. Matkustajilla pitää olla mukana oma maski, jota toivotaan käytettävän. Wasa Citybusin autoihin on asennettu käsidesiautomaatit.

Väylävirasto asentaa lähiviikkojen aikana käsidesiautomaatteja matkustajaliikenteen rautatieasemille. Lisääntyvän kasvomaskien käytön odotetaan lisäävän myös roska-astioiden tyhjennystarvetta rautatieasemilla. Väylävirasto seuraa tilannetta ja tehostaa roska-astioiden tyhjennystä.

 

Vastaa