2 minuutin kooste – Päivän puheenaiheet Pohjanmaalla: Joka viides suomalaisyritys on hyötynyt koronakriisistä, Vaasa pyrkii ensimmäisenä kaupunkina tutkimusten avulla hiilineutraaliksi

Vaasa Insider

Vaasa Insider kokoaa sen, mitä sinun on tiedettävä, että pysyt ajan tasalla Pohjanmaan ja maailman uutisista ja tapahtumista. Päivän uutisisku säästää aikaasi ja valmistaa sinut onnistuneeseen päivään.

Työ & talous

Joka viides suomalaisyritys on hyötynyt koronakriisistä, kirjoittaa Vasabladet. Suomen Yrittäjien mukaan menestyjiä ovat ollet ne yritykset joilla on ollut verkkovalmius kunnossa, sekä ne jotka ovat nopeasti osanneet sopeutua poikkeukselliseen tilanteeseen.

Vaasalainen Stilrent vuokraa luksusmuotia kaikille, sillä ajatuksella että useammalla olisi varaa nauttia vaatteista samalla kun se on ekologisesti kestävää. Konsepti on yksinkertainen, asiakas valitsee vaatteensa verkkosivujen kautta ja viikon vuokra-ajan jälkeen vaate palautetaan vuokraajalle pesemättömänä samassa paketissa missä se oli saapunutkin, Vaasan Ikkuna kirjoittaa.

Vaikka korona on saanut ihmiset entistä enemmän tukemaan paikallisia yrittäjiä, ovat pienpanimot silti pinteessä koronan aiheuttaman tilanteen takia. Myynti on laskenut eikä kesä välttämättä pelasta tilannetta, lisäksi Suomen lainsäädäntö joka kieltää suoramyynnin pahentaa tilannetta entisestään, uutisoi Svenska Yle.

Yhteiskunta & koulutus

THL avasi eilen verkkosivuillaan Oirekartan, joka näyttää kansalaisten koronatyyppisten oirearviointien määrän eri puolilla Suomea. Oirekartalla koko maasta tai yksittäisestä sairaanhoitopiiristä voi tarkastella kahden viikon ajalta oirearvioiden ikäryhmäjakaumaa ja päivittäisiä kokonaismääriä, Yle uutisoi.

Stenco lähikauppa Sundomissa on perheyritys joka panostaa elintarvikekaupan tulevaisuuteen. Nyt he ovat avanneet myös verkkokauppan palvelemaan asiakkaitaan, Radio Vaasa kertoo.

Mielenterveys- ja riippuvuuskeskus Horisontti muuttaa uusiin tiloihin osoitteeseen Vaasanpuistikko 17, jossa toiminta alkaa 11.6.2020. Horisontin neuvonta ja ajanvaraus palvelevat jatkossa arkisin klo 10-14 numerossa 06 325 2800, Vaasan kaupunki tiedottaa.

Ihmiset & ympäristö

Vaasa on Suomen ensimmäisenä kaupunkina mukana kokeilussa, jossa selvitetään uuden työkalun avulla mistä ja millä tavalla Vaasaan päästöt syntyvät ja miten eri toimenpiteet vaikuttavat niihin. Kerättyä dataa hyödyntäen kaupungista voidaan tehdä hiilineutraali, ja tarkoitus on että kokeilua laajennettaisiin myös muihin kaupunkeihin.

Vaasa tavoittelee hiilineutraaliutta datan avulla.

Uusi jätelaki astuu voimaan todennäköisesti vuonna 2021, jolloin biojätteen lajittelusta tulisi pakollista myös omakotitaloissa. Myös rivi- ja kerrostaloasukkaille tulee muutoksia uudessa jätelaissa, kun kiinteistöihin joissa on vähintään viisi asuntoa tulee pakollisiksi muovipakkausjätteen ja kartonkien jäteastiat, Ilkka-Pohjalainen uutisoi.

Voisiko kaupunkipuutarha olla sellainen paikka Vaasassa, johon esimerkiksi uudet vaasalaiset voitaisiin kutsua ”juurtumaan” kaupunkiin? Seudulla on jo useita vuosia pohdittu uudenlaisia tapoja houkutella ja ottaa uudet vaasalaiset entistä tehokkaammin ja huolellisemmin vastaan, ja Riitta Björkenheim pohtii että kaupunkipuutarha voisi olla varteenotettava vaihtoehto.

 

Vastaa