Mika Palosaari: ”Yhteistyöllä nostamme työllisyysasteemme pohjoismaiselle tasolle”

Mika Palosaari

Kirjoittaja Mika Palosaari on Pohjanmaan TE-toimiston johtaja.

Suomen työllisyysaste on alhaisempi kuin muissa Pohjoismaissa. Nykyisen hallituksen keskeisimpiä tavoitteita on nostaa työllisyysastetta. Tässä on alue- ja paikallistason toimilla suuri merkitys.

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimiston toiminta-alueella Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla tapahtuukin nyt paljon työllisyyden edistämisen saralla; Kokkolan seudulla aloitetaan työllisyyden kuntakokeilu, Vaasassa rakennetaan työllisyyden ekosysteemiä ja TE-palvelut alkavat toteuttaa pohjoismaista työvoimapalvelumallia.

Kokkolan seudulla aloitetaan työllisyyden kuntakokeilu

Vuoden vaihteessa ja myöhemmin ensi vuonna käynnistyy valtakunnallisesti useita työllisyyden kuntakokeiluja. Kokkolan seudun työllisyyden kuntakokeilu pohjautuu alun perin Kokkolan kaupungin hakemukseen kuntakokeilun aloittamiseksi.

Työ- ja elinkeinoministeriön tarjoamassa täydentävässä haussa sitten myös kaikki muut Keski-Pohjanmaan kunnat liittyivät mukaan Kokkolan kokeiluun. Työllisyyden kuntakokeilun asiakkaiksi siirtyvät kaikki työttömät työnhakija-asiakkaat, jotka eivät ole oikeutettuja ansiopäivärahaan, kaikki alle 30-vuotiaat sekä maahanmuuttajat.

Osa TE-toimiston henkilöstöstä siirtyy palvelemaan kuntakokeilun asiakkaita yhdessä kunnan ja muiden toimijoiden edustajien kanssa.

Kokeilujen tavoitteena on työllisyysasteen nostaminen, tehokkaamman verkostomaisen palvelumallin aikaansaaminen toimijoiden välille sekä osatyökykyisten ja hankalasti työllistyvien nopeampi siirtyminen työmarkkinoille. Kaikkea tätä tavoitellaan sovittamalla yhteen valtion ja kuntien resursseja.

Kaikkea tätä tavoitellaan sovittamalla yhteen valtion ja kuntien resursseja.

Kokeilujen tarkoituksena luonnollisesti on löytää nykyistä parempi tapa toimia. Mikäli tällainen löytyy, tullee muutoksesta jossakin muodossa pysyvä. Näin ollen kuntien rooli vahvistuu työnvälityksen saralla. Tämä ei olisi tavatonta, sillä työnvälitystoiminta siirtyi kunnilta valtiolle vuonna 1961.

Vaasassa rakennetaan työllisyyden ekosysteemiä

Kuntakokeilut ovat vain osa työllisyyden edistämisen tulevaisuutta. Työllisyyden sopimuksellisia kumppanuuksia on solmittu ympäri Suomea erilaisten teemojen ympärille. Vaasa ei hakenut mukaan valtakunnalliseen työllisyyden kuntakokeiluun, mutta rakenteilla oleva työllisyyden ekosysteemi on kokoamassa työllisyyteen vaikuttavia voimia yhteen.

Ekosysteemin jäsenet toimivat yhteisten tavoitteiden mukaisesti toisiaan hyödyttäen. TE-toimisto, kaupunki, oppilaitokset, ELY-keskus, sosiaali- ja terveyspalvelut ja työnantajat voivat yhdessä löytää viisasten kiven, jolla työllisyysastetta saadaan reippaasti nostettua.

TE-palvelut siirtyvät pohjoismaiseen työvoimapalvelumalliin

Vaasassa ja Kokkolassa on ollut työnvälitystoimistoja jo yli sadan vuoden ajan. Mitä näissä tehdään jatkossa? Nykyään Pohjanmaan TE-toimistolla on Keski-Pohjanmaalla toimipaikat Kokkolassa ja Kaustisella.

Pohjanmaalla on toimipaikat Pietarsaaressa ja Vaasassa sekä palveluja Närpiön ja Kristiinankaupungin asiointipisteissä. Tulevaisuuden TE-toimisto keskittyy palvelustrategiassaan työnvälitys- ja rekrytointipalveluiden sekä koulutus- ja osaamispalveluiden tarjontaan.

Mika Palosaari.

Pohjoismaisessa työvoimapalvelumallissa TE-toimisto kohtaa työttömän asiakkaansa työnhaun alussa kahden viikon välein.

Yksilöllisessä työllistymissuunnitelmassa sovitaan työnhakijan määrällisestä työnhakuvelvoitteesta. Myös työnhakijaksi ilmoittautumisen prosessia yksinkertaistetaan. Jatkossa asiakastietojen ilmoittaminen, palvelutarvearvion tekeminen sekä työllistymissuunnitelman laatiminen tehtäisiin yhdellä kertaa verkossa.

Yllä olevien lisäksi myös palkkatukijärjestelmää ollaan uudistamassa. Digitalisaatio on jo muuttanut ja tulee edelleen muuttamaan työvoimapalvelua – työmarkkina on yhä enemmän verkossa. Tärkeintä kaikessa tässä muutoksessa on, että työnhakija- eikä työnantaja-asiakasta ei unohdeta eikä jätetä yksin!

LUE MYÖS:

Karin Kainlauri: ”En livskraftig och mångsidig landsbygd”

Vastaa