Kirjoittaja Martina Buss vastaa Viexpolla viestinnästä ja hallinnosta. Kolumnia varten haastateltiin NordicHub Manager Triinu Varblanea Viexpolta.
Kun lähemmäs 80 suomalaisen klusteriyhteisön jäsentä kokoontuu Kokkolaan lyhyellä varoitusajalla, ollaan jonkin tärkeän äärellä. Syyskuun ensimmäisellä viikolla järjestettiin Suomen ensimmäinen kansallinen klusteritapahtuma, jonka tavoitteena oli tarjota suomalaisille klustereille mahdollisuuksia järjestäytyä, oppia tuntemaan toisiaan, työskennellä yhdessä ja oppia toisiltaan.
Yhteistyön merkitys
Nyt on selkeästi aika nostaa esiin ainutlaatuisia ja hyvin toimivia suomalaisia klustereita ja antaa heille mahdollisuus tutustua toisiinsa.
– Yhteistyö, luottamus ja aito tekemisen meininkikansallisesti ja kansainvälisesti ovat tärkeämpiä kuin koskaan. On tärkeää, että työmme huomataan ja että meidät nähdään ja kuullaan siellä, missä tapahtuu, NordicHub Manager Triinu Varblane muistuttaa.
Kansantalouden ja kilpailukyvyn kehittäminen edellyttää vahvaa pohjoismaista yhteistyötä, sillä yhdessä meillä on mahdollisuus menestyä globaaleilla markkinoilla. Suuri osa innovaatiotoiminnasta Pohjoismaissa tapahtuu alueellisissa ja kansallisissa klustereissa, mikä tarkoittaa, että niiden on liityttävä toisiinsa aidon yhteistyön edistämiseksi. Samaan aikaan suomalainen klusterikenttä tuntuu olevan hajallaan ja selkeä ymmärrys kokonaisuudesta puuttuu.
Työ- ja elinkeinoministeriön terveiset klusteritoimijoille saatiin erityisasiantuntija Olli Voutilaiselta, joka kertoi kansallisen tason ajatuksia klustereista.
Saimme mukaan myös Johan Wasbergin (Senior Advisor, Teknologiakeskus Merinova), joka on ollut alusta alkaen mukana paikallisesti tunnetun EnergyVaasan strategisessä kehittämisessä. Hänen monipuolinen kokemuksensa ja näkemyksensä kansainvälisistä klustereista on ollut ratkaiseva EnergyVaasan kultasertifikaatin myöntämisessä. Hänen ”dos and don’ts” -esityksensä tarjosi klusteritoimijoille runsaasti käytännön työkaluja.
Kansantalouden ja kilpailukyvyn kehittäminen edellyttää vahvaa pohjoismaista yhteistyötä, sillä yhdessä meillä on mahdollisuus menestyä globaaleilla markkinoilla.
Kansainväliset näkökulmat
Klusteritapaamiseen oli saatu mukaan asiantuntijoita Euroopasta, ja olikin kiinnostavaa kuulla laajemmin klusterityöstä sekä klusterityötä tukevista organisaatioista kuten European Cluster Collaboration Platform (ECCP) ja European Clusters Alliance (ECA). Antonio Novo Guerrero kertoi myös enemmän Euroopan komission panostuksista klustereihin sekä klustereiden merkityksestä kasvutekijänä Euroopassa.
Klusterityötä tehdään myös Ruotsissa, jossa on jo otettu ensimmäiset askeleet kansallisen klusteriyhteisön järjestäytymiseksi. Ola Svedin Clusters of Swedenistä kertoi ruotsalaisten klustereiden ja klustereita tukevien organisaatioiden työstä ja edistymisestä. Ruotsissa ollaan hieman edellä tässä työssä, ja siksi onkin kiinnostavaa kuulla heidän kokemuksiaan ja ottaa oppia niistä.
– Finland is on a great path to organise their clusters. The first national Finnish cluster meeting displayed a strong desire to interact and learn among the participants. It was a great honour to speak at the event and a real treat to feel the energy!
Strategiatyöpaja ja verkostoituminen
Tapaamiselle ja tiedonjaolle on vahva kysyntä, ja siksi klusterien edustajat eri puolilta Suomea kävivätkin ennakkoluulottomasti keskustelua kansallisen strategian tarpeellisuudesta, yhteisen näkemyksen merkityksestä ja yhteisen äänen voimasta.
Tapahtuman aikana järjestettiin strategiatyöpaja, jota johti kansainvälisesti erittäin kokenut klusteriasiantuntija Lucia Seel, Lucia Seel International Consulting. Työpaja tarjosi konkreettisia työkaluja ja menetelmiä klustereiden kehittämiseen ja johtamiseen.
Osallistujat saivat mahdollisuuden jakaa kokemuksiaan ja oppia toisiltaan, mikä loi pohjan tulevalle yhteistyölle. Viestinnän tärkeyttä korostava esitys auttoi klustereita ymmärtämään, miten tehokas viestintä voi edistää heidän tavoitteidensa saavuttamista ja parantaa näkyvyyttä kansainvälisesti.
Tapahtuma tarjosi myös useita tilaisuuksia verkostoitumiseen, kuten lounaat ja illalliset sekä VIP-kierroksen Kokkola Industrial Parkiin. Tämä auttoi klusteritoimijoita luomaan uusia kontakteja ja vahvistamaan olemassa olevia suhteita.
Tapahtuman tavoitteet
Tapahtuman aikana aloitettiin strategisen tiekartan kehittäminen kansalliselle suomalaiselle klusterialustalle. NordicHubin (joka on osa Viexpon toimintaa) järjestämä konferenssi tarjosi runsaasti klusterisisältöä Euroopasta ja Suomesta, mikä inspiroi osallistujia keskustelemaan ja löytämään yhteisen äänen suomalaisten klustereiden tarpeiden käsittelemiseksi sekä ideoimaan tulevia tukipalveluja.
Tapahtuman tavoite, edistää yhteistyötä, lisätä tietojen vaihtoa ja tietoisuutta klustereista sekä vahvistaa kansainvälistä yhteistyötä, toteutui monella tapaa. Tapahtuma tarjosi suomalaisille klustereille mahdollisuuden tutustua toisiinsa, työskennellä yhdessä ja oppia toisiltaan. Samalla edistettiin yhteistyötä suomalaisten ja pohjoismaisten ja eurooppalaisten toimijoiden välillä.
Yhteenveto
Tapahtuman motto oli “Tehdään historiaa yhdessä!”, ja se onnistui luomaan vahvan pohjan suomalaisen klusteriyhteisön tulevalle yhteistyölle. Samalla tapahtuma nosti odotuksia seuraavan kansallisen tapaamisen toteutumiselle.
– Turns out, we didn’t just aim to make history – we actually wrote a first chapter, kommentoi Lucia Seel, Lucia Seel International Consulting.
Tapahtuman kohokohdat
- Euroopan näkemykset: Antonio Novo Guerrero (ECCP ja ECA) sekä kansainvälinen klusteriasiantuntija ja auditoija Lucia Seel jakoivat näkemyksiään klustereiden roolista, merkityksestä, haasteista ja mahdollisista vaikutuksista sekä klustereiden sertifioinnista ja viestinnän tärkeydestä.
- Ruotsin klustereiden opit: Ola Svedin (Clusters of Sweden) kertoi Ruotsin klusterityöstään ja siitä, miten Ruotsi edistää klustereiden kehitystä. Näistä kokemuksista on hyötyä Suomen kansallisen klusteriverkoston näkökulmasta.
- Suomen klustereiden tulevaisuus: Keskustelu Suomen klustereiden kehityksestä, haasteista ja tavoitteista oli vilkasta. Tavoitteena on rakentaa kansallinen verkosto, luoda yhteinen visio ja oppia kansainvälisiltä kumppaneilta.
Kiitos kansainvälisille asiantuntijoille osaamisensa jakamisesta sekä yhteistyökumppaneillemme Kokkolan kaupungille ja Kokkola Industrial Parkille vieraanvaraisuudesta.
Syyskuun alun tapahtumamme onnistui loistavasti. Tulemmekin jakamaan tapahtuman aineistoa NordicHubin kotisivuilla. Kannattaa ottaa seurantaan myös NordicHubin somekanavat, jossa jaamme ajankohtaista klustereita kiinnostavaa tietoa.
LUE MYÖS:
Viexpo: “Vastuullisuudesta kilpailukykyä vientimarkkinoilla”