Mari Pohjanniemi-Kivi: ”Ei kuntaa ilman yrityksiä”

Mari Pohjanniemi-Kivi

Kirjoittaja Mari Pohjanniemi-Kivi on Vaasan Yrittäjät ry:n toiminnanjohtaja.

LOGO Kuntavaalit 13.6.2021Kuntavaaleihin on vajaa kuukausi. Jos olet ollut tyytymätön nykyisiin kuntapäättäjiin, niin hetkesi on tullut: nyt on aika vaikuttaa siihen kuka päätöksiä on tekemässä.

Me yrittäjäjärjestössä olemme poliittisesti sitoutumattomia, mutta koska haluamme että yrittäjät ja yritykset voivat hyvin kaupungissamme, niin haluamme että valtuustoon valitaan henkilöitä, jotka ymmärtävät yrittäjyyden eri osa-alueita tai ovat jopa itse yrittäjiä. Kun yrittämisen mahdollisuuksia edistetään kaupungissamme, se luo hyvinvoivia yrityksiä, uusia työpaikkoja ja veroeuroja koko kaupungin hyväksi.

Kun yrittämisen mahdollisuuksia edistetään kaupungissamme, se luo hyvinvoivia yrityksiä, uusia työpaikkoja ja veroeuroja.

On tärkeää, että yritysten ja kaupungin yhteistyö ja vuoropuhelu olisi mahdollisimman sujuvaa ja aktiivista. Ei se huonoa tänäänkään ole – sen todisti vuoden takainen Kuntabarometri, jossa sijoitumme suurten kaupunkien sarjassa toiseksi.

Paljon on kuitenkin asioita missä voimme parantaa. Olemme mm. keskustelleet kaupunginjohdon kanssa kuntayhtiöiden roolista ja samalla siitä mikä oikeastaan on kaupungin rooli; onko kaupungin rooli harjoittaa yritystoimintaa vai ainoastaan varmistaa, että tarpeelliset palvelut saadaan yksityisiltä markkinoilta.

Suosimme vahvasti monituottajamallia, jolloin kunnan järjestämisvastuulla olevia palveluita on tuottamassa useita eri palveluntarjoajia. Se tuo joustavuutta erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa. Siksi onkin tärkeää, että päättäjämme seuraavat, että tulevassa Pohjanmaan Hyvinvointikuntayhtymässä paikalliset yrityksemme pääsevät mukaan tarjoamaan.

Suomen Yrittäjien listalla on vahvasti julkisten hankintojen jakaminen osiin niin, että pk-yrittäjätkin pääsevät niihin tarjoamaan. Keskustelu asiasta on jo käynnistetty, mutta paljon on tekemistä sillä saralla.

Meillä on hyviä, suuria yrityksiä kaupungissamme, jotka osaltaan tarjoavat työtä alueelle ja myös liiketoimintaa pienemmille yrityksille. Täytyy kuitenkin muistaa, että uudet työpaikat syntyvät mikroyrityksiin eli 1-10 hengen yrityksiin. Runsas 93% yrityskannastamme on juuri näitä mikroyrityksiä.

Suomen Yrittäjät kuntavaalit 2021 pääkuva - Ei kuntaa ilman yrityksiä
(Kuva: Suomen Yrittäjät)

Tehdyillä päätöksillä voi olla isojakin vaikutuksia yritysten toimintaan. Siksi yritysvaikutusten arviointia tulee tehdä jo asioiden valmisteluvaiheessa. Se taas vaatii ymmärrystä siitä mikä on yritysten ja yrittäjien arkipäivä.

Kaikissa yllä mainituissa asioissa on tahto ja asenne vahvasti mukana. Siksi, jos asia on jo vahvasti selkärangassa, sitä ei tarvitse lähteä erikseen selvittämään. Meillä on paljon hyviä yrittäjäehdokkaita, joista valita. Vähimmäisvaatimuksena kuitenkin, että äänestää – silloin on lupa kritisoida tehtyjä päätöksiä.

LUE MYÖS:

Katja Rajala: ”Meidän vai teidän HYKY – hyvinvointialue?”

Vastaa