Suomen hallitus on sitoutunut edistämään tutkimus- ja kehittämismenojen (TKI) nostamista neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä, jotta Suomen talouden tuottavuus paranisi. Käytännössä kehittämistoiminnan lisääminen on yritysten harteille, mutta siinä työssä länsisuomalaiset ammattikorkeakoulut VAMK, Centria ja Turku AMK haluavat auttaa alueen pk-yrityksiä.
Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK, Keski-Pohjanmaan Centria-ammattikorkeakoulu ja Turun ammattikorkeakoulu ovat valmistelleet Pk-yritysten TKI-polku -nimisen hankkeen, jossa vauhditetaan Turku – Vaasa – Kokkola -akselilla toimivien pk-yritysten tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Hanke rahoitetaan ELY-keskusten hallinnoimalla toimintaympäristön kehittämisavustuksella.
Suomessa on paljon yrityksiä, mutta suurin osa niistä on pieniä tai keskisuuria yrityksiä. Moni teollisuuden alan yritys toimii isomman yrityksen sopimusvalmistajana ja keskittyy omien tuotteiden kehittämisen sijaan tuottamaan päähankkijan suunnittelemia osia. Esimerkiksi näistä syistä vain 10 prosenttia suomalaisyrityksistä tekee tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI-toimintaa) eli kehittää yritystä ja sen tuotantoa järjestelmällisesti.
Osa pk-yrityksistä kokee, että niiltä puuttuu kehitysosaajia ja verkostoja tai että kehitysrahoituksen hakeminen on liian työlästä. Juuri tätä ongelmaa länsirannikolla toimivat ammattikorkeakoulut haluavat ratkoa Pk-yritysten TKI-polku -hankkeen avulla yhteistyössä paikallisten kehittämisyhtiöiden, yrittäjäjärjestöjen ja kauppakamarien kanssa.
Lisää tietoa, taitoa ja verkottumista
VAMKin vetämässä hankkeessa halutaan tukea koko alueen pk-yrityksiä lisäämään TKI-toimintaansa ja rakentamaan yhteistyötä yhdessä korkeakoulujen, aluekehityksen ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteena on rakentaa Vaasan alueella monipuolisia TKI-polkuja yhteensä 30 pk-yritykselle, jotta niiden tietotaito TKI-työstä ja rahoituksen hakemisesta sitä varten kasvaisi, uusien palveluiden kehitys ja testaus lisääntyisi sekä yhteistyö yli toimiala- ja maakuntarajojen kasvaisi. Samalla tietoisuus TKI-toiminnasta ja sen merkityksestä kasvaisi koko alueella.
– Käytännössä hanke toteutetaan järjestämällä yrityksille suunnattu viisikuukautinen TKI-polku kaksi kertaa tulevan 12 kuukauden aikana. TKI-polkuun kuuluu puolen päivän hybriditilaisuuksia esimerkiksi TKI-toiminnasta, digitalisaatiosta, kiertotaloudesta ja rahoituksesta kerran kuukaudessa sekä yhteisiä teematyöpajoja osallistuvien yritysten tarpeiden mukaan. Lisäksi polkuun kuuluu kehittämisaiheista ryhmämentorointia, kertoo hankkeen projektipäällikkö Tanja Davidov VAMKilta.
Yritysten kanssa mietitään yhdessä niiden toimintaa liittyviä kehitysteemoja ja -tarpeita sekä järjestetään valittuihin teemoihin liittyviä työpajoja ja sparrausta, tutustutaan rahoitusmahdollisuuksiin, sekä verkostoidutaan muiden osallistujayritysten kanssa ja hyödytään kehittämiskumppanuuksista.
TKI-toiminta vahvistuu
Ensimmäinen TKI-polku potkaistaan alkuun jo torstaina 19.9. Siinä on vielä tilaa muutamalle yritykselle.
Hankkeen ensisijaisena tavoitteena on vahvistaa osallistuvien yritysten TKI-toimintaa ja lisätä niiden muutoskyvykkyyttä, osaamispääomaa ja verkostoja. Samalla hankkeen toteuttajat ja yhteistyökumppanit muodostavat uuden toimintamallin TKI-toiminnan ja monialaisen verkoston kasvattamisesta.
– Pitkällä tähtäimellä lisäämme yritysten TKI-toimintaa ja vahvistamme länsirannikkoalueen ammattikorkeakoulujen yhteistyötä, nopeutamme teknologiansiirtoa korkeakouluista yrityksiin ja otamme TKI-osaamisen mukaan myös yrittäjäkasvatukseen, toteaa VAMKin TKI-toimintaa johtava Marja-Riitta Vest.
Lisätietoja hankkeesta löytyy VAMKin verkkosivuilta.
LUE MYÖS:
Mira Grönvall: ”Vaasan vahvuus on yhteen hiileen puhaltaminen”