Pietarsaaren seutu nostaa kestävyyden keskiöön toukokuun uudessa tapahtumassa

Eva Seignette.

Pietarsaaren seutu panostaa näkyvästi kestävyyteen uudella ”Stronger together – Sustainable Branding Days” -tapahtumalla. Pietarsaaren kehittämisyhtiö Concordia sekä Novian ja Centrian ammattikorkeakoulut järjestävät maksuttoman online-tapahtuman 11.-12. toukokuuta.

Kahden päivän ajan livelava täyttyy kestävyyden edelläkävijöistä, mielenkiintoisista puhujista ja konkreettisista esimerkeistä siitä, miten kestävyys on arvokas osa yritysten ja niiden tuotteiden brändäystä.

Tapahtumassa on mahdollista osallistua myös erilaisiin työpajoihin.

– Meidän on työskenneltävä yhdessä kestävyyden eteen ollaksemme monin tavoin kilpailukykyisiä. Tämä koskee niin yrityksiä kuin kaupunkeja ja jopa oppilaitoksia, kertoo Concordian projektipäällikkö Tomas Knuts.

Kestävyyden kehittäminen on jatkuva prosessi.

Toiminnan ytimessä

Ensimmäisen päivän pääpuhujiin kuuluu Eva Seignette SB Insightista. Hänen mukaansa kestävä brändi kiertyy vahvasti yrityksen ympäristö- ja yhteiskuntavastuun ympärille.

– Yksinkertaisimmillaan kestävyydessä on kyse siitä, että ympäristön, yhteiskunnan ja talouden tarpeet ovat tasapainossa. Jokaisessa yrityksessä tämä on erilaista, mutta yhdistävänä tekijänä on se, että toiminnan erilaisia haitallisia vaikutuksia pyritään minimoimaan, kuvailee Seignette.

Kestävyyden kehittäminen on Seignetten mukaan jatkuva prosessi, ei liiketoiminnan päälle kerran liimattava kiiltokuvatarra.

– Kestävyyden huomioiminen ja jatkuva kehittyminen on elintärkeää. Näin voimme tarttua ilmastonmuutoksen haasteisiin sekä suojella luonnonvarojamme ja yhteiskunnan hyvinvointia. Kestävyys on oltava yrityksen kaiken toiminnan ytimessä, Seignette toteaa.

Yritysten elinehto

Toisen päivän pääpuhujiin kuuluu ruotsalainen yritysjohtaja Gustav Stenbeck, jolle kestävä kehitys leikkaa vahvasti läpi kaiken liiketoiminnan. Stenbeck myös haastaa monia kestävän kehityksen vakiintuneita totuuksia.

– Yritykset pääsevät kestävyydessä hyvin alkuun paljon pienemmillä resursseilla ja keveimmin askelin, kuin mitä usein luullaan. Jos halua kestävään kehittämiseen löytyy, on pääasia, että kynnyksen ylittää ja ryhtyy tekemään ja toimimaan, kannustaa Stenbeck.

Kestävä brändäys kannattaa aloittaa omista tuotteista.

Stenbeckin mukaan yritysten kannattaa aloittaa kestävä brändäys omista tuotteistaan.

– Kukaan ei tunne tuotetta niin hyvin kuin yritys itse sen tuntee. Kun tuotteesta pystyy kehittämään sellaisen, että se jo itsessään puhuu kestävyyden puolesta, sillä on suuri vaikutus yrityksen koko liiketoimintaan.

Seignetten tavoin myös Stenbeck näkee, että kestävyys on pitkällä tähtäimellä yritysten elinehto.

– Kestävään kehitykseen liittyvät valinnat näkyvät kuluttajien lisäksi vahvasti jo myös työmarkkinoilla. Kestävyyteen panostaminen on todella tärkeää, koska se vaikuttaa työnantajaimagoon ja siihen, miten yritykset löytävät työntekijöitä, sanoo Stenbeck.

Ilmoittaudu mukaan

Toukokuun 11.-12. päivinä järjestettävä ”Stronger together – Sustainable Branding Days” -verkkotapahtuma on maksuton kaikille osallistujille. Ilmoittautuminen tulee tehdä 5. toukokuuta mennessä osoitteessa www.pietarsaarenseutu.fi, josta löytyy myös tapahtuman ohjelma ja muita lisätietoja.

Vastaa