Vaasaan tarvitaan tuhansia kansainvälisiä osaajia – Yritysten ja puolisoiden sitouttaminen avainasemassa

Hanna Turpeinen ja Mia Smedlund

Suomi tarvitsee kansainvälisiä osaajia ulkomailta kymmeniä tuhansia vuosittain, jotta nykyinen yhteiskunta voi pyöriä ja vientiteollisuus tuottaa innovaatioita. Vaasan seudulla eri toimijoiden täytyy tehdä yhteistyötä, jotta kansainväliset osaajat löytävät alueen ja myös pysyvät täällä.

Vaasan yliopiston vararehtori Minna Martikainen esitteli Wasa Future Festivalilla tiistaiaamuna pysäyttäviä lukuja. Nykyinen syntyvyys ei riitä ylläpitämään meidän yhteiskunnan tarpeita.

– Meidän täytyy houkutella Suomeen 20 000 uutta kansainvälistä osaajaa vuosittain, Martikainen sanoi.

Koska Vaasan seutu haluaa kasvaa, tarkoittaa se, että Vaasan täytyy onnistua houkuttelemaan vuosittain satoja ellei tuhansia kansainvälisiä osaajia. Martikainen kertoi, että osaajien houkuttelu vaatii kaikkien alueen toimijoiden yhteistyötä.

Mielenkiintoisten työpaikkojen lisäksi alueella täytyy olla myös hyvä asua. Siksi myös toimivat palvelut sekä kulttuurielämä on yksi alueen vetovoimatekijä.

– Me emme ole iso alue, mutta voimme olla todella voimakkaita yhdessä.

Kotimaastakin löytyy osaajia

Minna Martikainen
Minna Martikainen

Yksi teema mikä aamun esityksissä nousi esiin oli jo täällä asuvien ulkomaalaisten parempi työllistäminen. Tällä hetkellä esimerkiksi Suomeen tulevista tutkinto-opiskelijoista noin 60 prosenttia jää Suomeen.

– Aika suuri osuus heistä päätyy työskentelemään tehtävissä, jotka eivät vastaa heidän koulutustaan, Martikainen kertoi.

Martikaisen mielestä sekä yrityksiä että ulkomaalaisia osaajia voidaan kouluttaa, jotta koulutus ja osaaminen ei valu hukkaan. Martikainen piti tärkeänä erityisesti opiskeluaikaista työskentelyä tai harjoittelua yrityksissä.

Yritysten asennemuutosta kaivattiin

Kun tilaisuuden yleisöltä kysyttiin, mikä voisi auttaa Suomessa asuvien ulkomaalaisten työllistymistä, aika moni nosti esiin yritysten asennemuutoksen.

Monien ulkomaalaisten kokemusten mukaan monet työnantajista vaativat hyvää suomen tai ruotsin kielen taitoa. Työnantajat saattavat myös suhtautua epäluuloisesti ulkomailla hankittuun koulutukseen tai osaamiseen.

Suomalaisten työnantajien heikot valmiudet työllistää ulkomaalaisia kävi ilmi myös Keskuskauppakamarin viime syksynä julkistamassa kyselytutkimuksessa. Kyselyn mukaan valtaosassa yrityksissä ei ole palkattu ulkomaalaisia ja alle 40 prosenttia yrityksistä aikoi rekrytoida ulkomaalaisia osaajia.

– Meillä täytyy olla tehokkaampaa intergroitumista yhtiöiden kanssa, Martikainen arvioi.

Puolison mahdollisuus työllistyä voi olla ratkaiseva tekijä muuttopäätöksessä.

Puolisoille työllistymisohjelma

Kun osaaja pohtii työn perässä Suomeen muuttamista, ei kyse ole useinkaan pelkästään hänen urastaan. Usein mukana muuttaa myös puoliso ja mahdollisesti myös lapsia.

– Puolison mahdollisuus työllistyä voi olla ratkaiseva tekijä muuttopäätöksessä, Vaasan yliopiston HR-palveluiden asiantuntija Hanna Turpeinen kertoi.

Siksi Vaasan alueella käynnistetään syksyllä puolisoiden alueelle kiinnittymistä ja työllistymistä auttava ohjelma. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä eri alueen toimijoiden kanssa.

Alkuvaiheessa ohjelma keskittyy erilaisten tapahtumien järjestämiseen, jotta Suomeen muuttaneet pariskunnat ja perheet tutustuvat paikallisiin ihmisiin ja verkostoituvat myös ammatillisesti.

Puolisot usein korkeakoulutettuja

Turpeinen muistutti, että Suomesta työpaikan vastaanottavien puolisot ovat usein myös korkeakoulutettuja.

– Puolisot ovat oma osaajapooli.

Jos näiden osaajien taidot uhkaavat jäädä käyttämättä, voi alue menettää paljon: kaksi huippuosaajaa sekä mahdollisesti myös heidän lastensa vaikutuksen alueelle.

 

LUE MYÖS:

Pointer Potential löytää osaajia työvoimapulasta huolimatta – ”Yritykset ihmettelevät minkä kannon alta löydämme huippuosaajia”

Lämna ett svar