Juuri nyt koko Suomi leipoo ja kotoilee – Minimanin Heikki Tynjälä seuraa kuluttajien käyttäytymistä tarkkaan

Minimani Vaasa Rovaniemi
Minimani-ketju avasi uuden myymälän Rovaniemelle.

Jos koronakriisi jotain on opettanut, niin sen, että muutokset tapahtuvat nyt hurjaa vauhtia, ja ihmiset reagoivat asioihin nopeasti, toteaa Minimani-ketjun toimitusjohtaja Heikki Tynjälä.

Kun hallitus piti ensimmäisen pandemiaa koskevan tiedotustilaisuutensa 12.3., jo tunnin päästä kaupoissa oli ruuhkaa.

– Enää ei ole päiviä aikaa pohtia, mitä kannattaisi tehdä, Tynjälä sanoo.

Maaliskuun jälkeen kaupoilla ei ole ollut varaa ajaa automaattiohjauksella. Tynjälä kertoo Minimanissa käytettävän paljon aikaa sen seuraamiseen, mitä ihmiset ostavat ja miten. Tarkkaan seurataan myös sitä, että kassamiehitys on kunnossa, ja tavarat oikeissa paikoissa. Myös tulevia sesonkeja joudutaan miettimään uudelta kannalta, sillä pääsiäinen ja vappu osoittivat, että ihmisten käytös voi muuttua myös juhlapyhien suhteen.

Hän ei muista nähneensä yhtä nopeaa muutosta koskaan aiemmin, vaikka onkin työskennellyt alalla 80-luvulta saakka. Koronakriisissä Minimani on ollut voittaja, ja kauppa on käynyt hyvin. Kriisin alussa käyttötavarakauppa kärsi hieman, mutta senkin osalta myynti on palautunut. Koska edessä on kesä, joka melko todennäköisesti vietetään suurilta osin kotona ja mökeillä, ihmiset keskittyvät ostamaan puutarhaan ja kotiin liittyviä tuotteita.

– Tietysti palvelut tukevat toisiaan. Nyt on kuitenkin niin poikkeukselliset ajat, että mistään ei voi vielä vetää mitään johtopäätöksiä, Tynjälä kommentoi.

Tiedottaminen ja keskusteleminen auttavat

Tynjälä kertoo, että aluksi uusi tilanne huolestutti henkilökuntaa. Kriisin pitkittyessä sen kanssa on kuitenkin opittu elämään, ja Minimanissa on tehty parhaansa hyvän hygieniatason eteen. Myymälän eri välineitä, kuten vaakoja ja kassoja, puhdistetaan tehostetusti, ja käsidesit pidetään aina saatavilla. Myös turvaväleistä pyritään muistuttamaan koko ajan.

– Henkilökunnan kannalta on ollut tärkeää, että aiheesta tiedotetaan ja keskustellaan.

Minimani investoi parhaillaan uuteen myymälään Rovaniemelle. Myymälä aukeaa alkuperäisten suunnitelmien mukaan elokuussa. Toisin kuin Tynjälä aluksi pelkäsi, koronatilanne ei ole vaikuttanut asiaan.

– Suuri osa kylmäkoneiden osista valmistetaan Italiassa, ja niiden osalta oli pientä pelkoa, että saadaanko ne ajoissa. Nyt nekin näyttävät olevan tulossa.

Uuden myymälän avajaisten suhteen Tynjälä kertoo miettivänsä erilaisia skenaarioita, syksyn tilannetta kun on vielä vaikea ennustaa. Nyt on panostettava varasuunnitelmiin.

Lue lisää:

6000 lastbilslass flyttas bort – 7000 lass flyttas dit – Minimanis nybygge i Lappland är stort

 

Lämna ett svar