VEO:n tehdaslaajennus käyttöön – Kasvavassa vaasalaisyrityksessä tarjolla toistakymmentä uutta työpaikkaa

VEO runsor

VEO:n miljoonainvestointi tehtaansa laajennukseen on valmis. Muun muassa suunnittelupuoli kasvaa nopeasti ja yrityksessä on runsaasti töitä osaaville insinööreille.

Vaasalaisyritys VEO on tänä vuonna investoinut useita miljoonia euroja Runsorissa sijaitsevan tehtaansa laajennukseen. Tehtaan uusi osa on jo käytössä ja ainoastaan joitakin sisätiloja viimeistellään vielä.

– Laajennuksen myötä saimme käyttöömme alueen, jossa projektikokonaisuuksia voidaan testata ja jonne asiakkaat voivat tulla tutustumaan ratkaisuihin ennen niiden asentamista kentälle, VEO:n toimitusjohtaja Timo Ala-Heikkilä kertoo.

Vaasassa VEO valmistaa esimerkiksi kojeistoja, mutta yritys suunnittelee ja toteuttaa ratkaisuja ja kokonaisuuksia myös muiden valmistajien tuotteille.

– Olemme projektitalo ja yksi valttikorteistamme on, että voimme vapaasti käyttää markkinoiden parhaita tuotteita, Ala-Heikkilä sanoo.

Tilaa myös asiakkaille

Laajennuksen myötä VEO on vienyt asiakaskokemuksen askeleen pidemmälle. Tehtaalta löytyy nimittäin omat toimisto- ja neuvottelutilat asiakkaiden käyttöön.

– Asiakkaamme tulevat usein eri puolilta maailmaa ja viettävät täällä parikin viikkoa. On tärkeää, että heillä on paikka, jossa työskennellä rauhassa, Ala-Heikkilä toteaa.

Merkittävä työnantaja Vaasassa

Timo Ala-Heikkilä, VEO
Timo Ala-Heikkilä.

VEO työllistää tällä hetkellä 620 henkeä, mukaan lukien itsenäiset yrittäjät, jotka työskentelevät yksinomaan yhtiölle. Yrityksen omilla palkkalistoilla on reilut 500 työntekijää.

– Pelkästään Vaasassa meitä on tällä hetkellä noin 400, Timo Ala-Heikkilä kertoo.

VEO on kasvanut nopeasti ja haluaa kasvun myös jatkuvan.

Käynnissä laaja rekrytointikampanja

Timo Ala-Heikkilä kertoo, että pelkästään Suomessa VEO:lla on tällä hetkellä tarjolla toistakymmentä työpaikkaa. Lisäksi avoimia paikkoja löytyy niin Norjasta kuin Ruotsista.

– Niin kutsuttu expat-ohjelmamme sopii hyvin niille, jotka haluavat kokeilla työskentelyä Norjassa tai Ruotsissa, Ala-Heikkilä kertoo.

Juuri nyt VEO:ssa on suuri tarve esimerkiksi suunnitteluinsinööreistä. Yritykseen haetaan osaajia muun muassa tehtävänimikkeillä System Engineer ja Lead Engineer.

VEO Runsor Vasa

Sekä juniorit että seniorit tervetulleita

Engineering Director Ari Pätsi VEO:lta kertoo, että yritykseen hakeudutaan monia eri polkuja pitkin. VEO:lla on oma harjoitteluohjelma uransa alkuvaiheessa oleville, mutta myös kokeneita asiantuntijoita kaivataan. Molemmissa tapauksessa tarjolla on monipuolisia ja merkityksellisiä työtilaisuuksia.

– Toimimme tulevaisuuden alalla, työskentelemme korkean teknologian ja energiasiirtymän saralla, joten työ ei tule loppumaan kesken, Pätsi sanoo.

VEO mahdollistaa työskentelyn huippuosaamisen parissa ja laaja-alaisena yrityksenä se pystyy lisäksi tarjoamaan työntekijöilleen ymmärryksen koko prosessista aina suunnitteluvaiheesta valmiisiin tuotteisiin ja kokonaisuuksien viemiseen kentälle.

Ari Pätsi, VEO
Ari Pätsi.

Henkilöstö avainroolissa

VEO:n viime vuosien toimintastrategia voidaan kiteyttää kahteen sanaan: kannattava kasvu. Timo Ala-Heikkilä toteaa henkilöstön olevan yritykselle ensiarvoisen tärkeä ja siksi kasvu tapahtuukin aina työntekijöiden ehdoilla.

Työllä on myös syvempi merkitys. Toimitusjohtajan mukaan VEO edistää osaamisellaan toimia ilmastokriisin ratkaisemiseksi.

– Jo nyt arviolta 70-90 prosenttia liiketoiminnastamme liittyy energiasiirtymään ja toivon mukaan tuo luku kasvaa täyteen 100 prosenttiin, Ala-Heikkilä sanoo.

VEO:n avoinna olevat työpaikat löytyvät yrityksen verkkosivuilta osoitteessa veo.fi.

 

LUE MYÖS:

EnergyVaasalle jälleen tunnustusta – Kristoffer Jansson mukaan kansainväliseen vaihto-ohjelmaan Yhdysvalloissa

Vastaa