2 minuutin kooste – Päivän puheenaiheet Pohjanmaalla: VAMKin rekrytoinnit, jäähallin remontti ja aurinkosähkön kimppahankinnat

Vaasa Insider

Vaasa Insider kokoaa sen, mitä sinun on tiedettävä, että pysyt ajan tasalla Pohjanmaan ja maailman uutisista ja tapahtumista. Päivän uutisisku säästää aikaasi ja valmistaa sinut onnistuneeseen päivään.

Työ & tutkimus

Vaasan yliopiston maksuttomalla Minä & tiede –yleisöluennolla tartutaan tiistaina kiertotalouteen. Aiheesta puhuvat VEBIC-tutkimusalustan johtaja TkT Suvi Karirinne ja projektivastaava KTT Karita Luokkanen-Rabetino.

Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK hakee parhaillaan usean alan osaajia, kuten konetekniikan ja kansainvälisen kaupan lehtoreita. Haku päättyy 22.3.

Vaasan ammattikorkeakoulu. Kuva: Esa Siltaloppi

Vaasan jäähallin remontti etenee rivakasti. YLE Österbottenin mukaan uuden hallin odotetaan kasvattavan liiketoimintaa, luvassa on myös uusi ravintola.

Ympäristö & energia

Hallitusohjelma esittää öljylämmityksestä luopumista 2030-luvun alkuun mennessä, kertoo Talouselämä. Tilanne on käymässä öljylämmittäjille hankalaksi, koska valtio edellyttää kallista remonttia ja tarjoaa epävarmaa tukea.

Öljyn hinta on romahtanut koronaviruksen vaikutusten myötä. YLEn mukaan Saudi-Arabia pyrkii hinnanalennuksilla kasaamaan paineita Venäjälle.

Aurinkosähköä saa nyt edullisesti. Aurinkosähköä kotiin -verkkosivulla on uutuutena kimppahankintaohjeistus, jolla naapurit voivat yhdistää hankintansa samaan ostoskoriin, uutisoi Kauppalehti.

Aurinkopaneeleja Atrian Nurmon tehtaalla. Kuva: Atria.

EU:n Afrikka-strategia tulee vihdoin julki maanantaina. lmastotoimet ovat Afrikan tulevaisuuden elinehto, ja vihreät investoinnit maatalouteen synnyttäisivät kestävää ruokatuotantoa, kertoo YLE.

Kulttuuri & hyvinvointi

Åbo Akademi saa oman kirjaston Vaasan kampukselle, kertoo YLE Österbotten. Kirjat ja tiedonhaku haluttiin siirtää Palosaaren sillan toiselle puolelle, missä omat opiskelijat ovat.

Nao-robotti ohjaa jumppatuokioita Vaasan ikäihmisille. Åbo Akademin kokeilussa robotti ohjaa kolme peräkkäistä jumppakertaa, ja ikäihmiset antavat myös kehitysideoita tulevaisuuteen.

Vaasan nuorisovaltuusto myöntää avustuksia nuorten omaehtoiseen toimintaan, haku päättyy 30.4. Avustukset antavat nuorille mahdollisuuden toteuttaa toimintaa ja oppia ottamaan vastuuta projekteista.

LUE LISÄÄ:

Päivän uutiskooste – kerromme sinulle, mitä tänään täytyy tietää

Lämna ett svar