2 minuutin kooste – Päivän puheenaiheet Pohjanmaalla: KPOn huipputulos, Vaskiluodon metsä ja historialliset jäteautokaupat

Vaasa Insider

Vaasa Insider kokoaa sen, mitä sinun on tiedettävä, että pysyt ajan tasalla Pohjanmaan ja maailman uutisista ja tapahtumista. Päivän uutisisku säästää aikaasi ja valmistaa sinut onnistuneeseen päivään.

Työ & talous

Osuuskauppa KPO teki Vasabladetin mukaan kaikkien aikojen tuloksen viime vuonna. S-ryhmä satsaa myös kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin.

Pohjanmaalla on vireillä yli 30 tuulivoimahanketta, kertoo Ilkka-Pohjalainen. Hankkeiden etenemiseen vaikuttavat muun muassa kunnan näkemykset, asutus ja sähköverkon kapasiteetti.

Torkkolan tuulivoimapuisto. (Kuva: EPV)

Närpes Trä & Metal solmi historiallisen jäteautokaupan Ruotsiin. Ilkka-Pohjalaisen mukaan yritys palkkaa ainakin kymmenen uutta työntekijää.

Ympäristö & energia

Vaskiluodon metsän läpi suunnitellaan leveää pyöräkaistaa, uutisoi Vasabladet. Vaasan kaupunki haluaa Wärtsilän työntekijät auton ratista pyörän päälle.

Suomen maaseudun kehittämisrahoituksen pyritään turvaamaan EU:n budjettineuvotteluissa, uutisoi YLE. Rahoituksella halutaan taata viljelijöiden ilmastotoimet.

Koulutus & tutkimus

Vastuullisuus- ja hävikkitutkija Lotta Alhonnoron markkinoinnin alaan kuuluva väitöstutkimus “Turning Points of Food/Waste. Tracing Actors, Relations and Practice-networks in a Retail Setting” tarkastetaan perjantaina 28.2. klo 12 Vaasan yliopistolla.

Vaasan Vamian ammattiopistoon perustettiin harvinainen vanhempainyhdistys. YLEn mukaan udistus lisää kotien ja ammattiopiston yhteistyötä nuorten tueksi.

Kone- ja tuotantotekniikan ala tarvitsee osaajia. Vamia.

Vastaa