Lakiasiaintoimisto Hanna Stenholm on avannut uuden toimipaikan Vaasassa. Sekä yksityishenkilöitä että yrityksiä palveleva toimisto muistuttaa, että tietyt asiakirjat on hyvä hoitaa kuntoon ajoissa.
Hanna Stenholm ryhtyi täysipäiväiseksi yrittäjäksi vuonna 2021. Lakiasiaintoimisto Hanna Stenholm sai vahvan lähdön toiminnalleen ja avasi heti kättelyssä toimipaikat niin Närpiössä kuin Kristiinankaupungissa.
– Palveluillemme oli selkeä kysyntä ja asiakkaat alkoivat löytää meille myös Vaasasta, Mustasaaresta ja Maalahdesta, kertoo Hanna Stenholm, joka ennen yrittäjäuraansa työskenteli Närpiön Säästöpankin lakiasiainjohtajana.
Seuraavina Maalahti ja Vaasa
”Toimelias” on sana, joka sopii hyvin kuvaamaan Hanna Stenholmia. Edes rintasyöpädiagnoosi ei pysäyttänyt yrittäjää, joka jatkoi työskentelyä myös hoitojensa aikana. Noin vuosi sitten yritys avasi ovensa Maalahdessa ja aivan hiljattain myös Vaasa sai oman toimiston.
– Vaasassa olemme jo ottaneet vastaan ensimmäiset asiakkaamme, samalla kun toimiston sisustusta vielä viimeistellään, Hanna Stenholm kertoo.
Riippumatta siitä, millaisesta toimeksiannosta on kyse, on toimiston pyrkimyksenä aina työskennellä ripeästi ja tehokkaasti.
– Arvostamme omaa aikaamme, mutta ennen kaikkea asiakkaidemme aikaa, Stenholm sanoo.
Tiimi täydentyy
Uusi lakitoimisto sijaitsee aivan Vaasan ytimessä, osoitteessa Kauppapuistikko 16. Sopivat tilat löytyivät talosta, joka vaasalaisten suussa kulkee myös nimellä Bondegården. Uuden toimiston avaamisen yhteydessä yritys vahvisti samalla tiimiänsä ja työllistää tällä hetkellä kourallisen henkilökuntaa.
Toimistossa lakimiehenä aloitti vastikään Pia-Maria Sillanpää, jolla on runsaasti kokemusta prosessioikeudesta ja rikosasioista. Ennen uuteen pestiinsä siirtymistä Sillanpää toimi aluesyyttäjänä Länsi-Suomen syyttäjäalueella.
– Uudessa työssäni roolini on erilainen, mutta kaikki on lähtenyt hyvin käyntiin ja minusta on ollut hienoa saada tavata asiakkaita, Pia-Maria Sillanpää kertoo.
Sekä yksityishenkilöille että yrityksille
Lakiasiaintoimisto Hanna Stenholm hoitaa vahvalla ammattitaidolla paitsi perhe-, perintö- ja varallisuusoikeudelliset asiat, kuten perunkirjoitukset, kauppakirjat ja edunvalvonta-asiat, myös erilaiset yritysten tarvitsemat palvelut.
Yrityksellä on erikoisosaamista esimerkiksi sukupolvenvaihdokseen liittyvissä asioissa ja kokeneet asiantuntijat hallitsevat koko prosessin aina verojen laskemiseen asti niin tavallisille yrityksille kuin maatilayrittäjille.
Kolme tärkeää asiaa
Mitä tulee yrittäjiin, ja tietyltä osin myös yksityishenkilöihin, haluaa Hanna Stenholm nostaa esiin kolme asiakirjaa, jotka vähintään kannattaa hoitaa kuntoon. Kyseessä ovat edunvalvontavaltakirja, testamentti ja osakassopimus.
Testamentin tarpeellisuus on näistä ehkä helpoimmin ymmärrettävissä, mutta siltikin perintöasiat tulevat monelle yllätyksenä. Ellei testamenttia esimerkiksi ole, perimysjärjestyksessä ensimmäisenä ovat lapset, siitäkin huolimatta että vainajalla olisi aviopuoliso.
– Joten jos yhtiön osakas kuolee eikä testamenttia ole, voi osakkaaksi yhtäkkiä tullakin alaikäinen lapsi, Stenholm selittää.
Tarpeelliset valtakirjat
Edunvalvontavaltakirjalla voidaan toinen henkilö valtuuttaa hoitamaan tiettyjä asioita, mikäli oma toimintakyky heikentyy, esimerkiksi sairauden myötä. Kenelläkään ei siis automaattisesti ole oikeutta hoitaa asioita puolestasi ollessasi itse siihen kykenemätön – ei edes omalla puolisolla tai omilla täysi-ikäisillä lapsilla.
– Ilman valtakirjaa jäävät niin henkilökohtaiset kuin yrityksenkin laskut siis maksamatta, Hanna Stenholm huomauttaa.
Edunvalvontavaltakirjan puuttuessa kenelläkään ei ole oikeutta jatkaa yrityksen toimintaa eikä myöskään luovuttaa yritystä toiselle tai lopettaa yrityksen toimintaa.
Ilman valtakirjaa jäävät niin henkilökohtaiset kuin yrityksenkin laskut siis maksamatta.
Osakassopimuksen laatiminen kannattaa
Osakassopimuksen laatiminen on ajankohtaista lähinnä silloin, kun yhtiöllä on useampi kuin yksi omistaja. Sopimuksessa määritellään, mitä osakkeille eri tilanteissa tapahtuu, esimerkiksi jos yksi osakkaista menehtyy, eroaa tai haluaa myydä osakkeensa.
Yhtiön osakkeita voi vapaasti luovuttaa, periä tai esimerkiksi antaa tasinkona avioerossa, aivan kuten mitä tahansa muutakin omaisuutta. Ilman osakassopimusta saattaa siis täysin ulkopuolisesta henkilöstä tulla yhtiön osakas, ilman että toisella osakkaalla on asiassa päätäntävaltaa.
– Osakassopimus voi myös sisältää klausuuleja, joiden perusteella esimerkiksi viisi prosenttia osakekannasta omistava osakas ei yksin voi estää koko yrityksen myymistä, Stenholm sanoo.
Lisää tietoa Lakitoimisto Hanna Stenholmin palveluista sekä yrityksen yhteystiedot löytyvät yrityksen verkkosivuilta osoitteesta hannastenholm.fi.
LUE MYÖS:
Kenneth Dalkvist: ”Avainsanoina verkostot ja vastavuoroisuus”