Koivulahden Säästöpankki on muuttamassa uusiin tiloihin Vaasassa. Panostuksen taustalla on niin asiakasmäärien kuin henkilöstövahvuuden kasvu.
Koivulahden Säästöpankki kulkee omaa polkuaan ja panostaa uuteen, tilavampaan konttoriin Vaasassa. Pankkiin tulee joka päivä kourallinen uusia asiakkaita, joten aiemmat toimitilat ovat jäämässä pieniksi.
– Fyysiset konttorit ovat tuiki tärkeitä pankkimme toiminnalle. Meidän valttikorttimme on, että asiakas voi astua ovesta sisään ja asioida ihmisten kanssa, sanoo Koivulahden Säästöpankin toimitusjohtaja Fredrik Björk.
Björk uskoo, että suurin syy kasvulle on nimenomaan henkilökohtaisen palvelun tarjoaminen. Asiakkaille on tärkeää, että pankin henkilökunnalla on nimet, kasvot ja suorat puhelinnumerot.
Pysäköintimahdollisuudet ratkaisivat sijainnin
Uuden konttorin osoite on Himalajankatu 9. Samoissa tiloissa on aiemmin toiminut niin Promedin kuin Mehiläisen lääkärikeskukset, joten kiinteistössä voi asioida esteettömästi.
Tilat valikoituivat ennen kaikkea hyvien pysäköintimahdollisuuksien perusteella. Pankin oman arvion mukaan kahdeksan asiakasta kymmenestä saapuu paikalle autolla.
– Tänne on helppo tulla, samalla tavalla kuin Koivulahteenkin, Fredrik Björk sanoo.
Henkilöstömäärä kasvaa
Jotta asiakkaita voitaisiin jatkossakin palvella totutulla tavalla, on Koivulahden Säästöpankin henkilöstövahvuutta lisätty. Pelkästään lähiaikoina henkilöstöön on saatu neljä-viisi uutta työntekijää.
Noin puolet pankin 24 työntekijästä saa uuden konttorin työpaikakseen ja loput palvelevat asiakkaita Koivulahden konttorissa. Konttorien lyhyen välimatkan ansiosta työntekijöiden on myös helppo tuurata toisiaan esimerkiksi sairaustapauksissa.
– Muutamat meistä vuorottelevat kahden konttorin välillä säännöllisemminkin, Björk sanoo.
Tilat uudistetaan vastaamaan pankin tarpeita
Koivulahden Säästöpankki tulee vuokralaiseksi uuteen konttoriin, jota parhaillaan remontoidaan vastaamaan pankin tarpeita. Pankille kyseessä on noin 300 000 euron sijoitus, johon sisältyy myös tiloihin toteutettavat pari kassapaikkaa.
– Kassat ovat kaiken a ja o, meidän ovemme pysyvät auki asiakkaille, Fredrik Björk vakuuttaa.
Useampi toimija saman katon alle
Uudet toimitilat käsittävät reilut 900 neliömetriä verrattuna aiempaan 500 neliöön. Säästöpankki tarvitsee itselleen noin 700 neliömetriä ja loput tilat vuokrataan kahdelle pankin yhteistyökumppanille.
Toiseksi alivuokralaiseksi tulee kiinteistönvälitysketju Sp-Koti, jonka osakas pankki on. Toisena alivuokralaisena tiloissa aloittaa tilitoimisto NyAh Talous Oy.
– NyAh Talous on niin ikään laajentamassa toimintaansa ja jaamme toimitilamme yrityksen kanssa myös Koivulahdessa, joten ratkaisu on ihanteellinen molemmille, Fredrik Björk sanoo.
Björk kuvaa uutta kokonaisuutta eräänlaiseksi liikekeskukseksi, joka tukee niin yksityishenkilöitä kuin yrityksiä.
Koivulahden Säästöpankin uusi Vaasan konttori aukeaa 26. syyskuuta koko päivän kestävällä asiakastapahtumalla.
LUE MYÖS: