TK Engineeringillä töitä tehdään hyvällä fiiliksellä – CAN työllistää etenkin koodareita

Vaasalainen CAN-teknologioista tunnettu TK Engineering Oy oli yksi Vaasan Vuoden Työnantaja -kilpailun finalisteista. KUVA: TK Engineering

Vaasalainen CAN-teknologioista tunnettu TK Engineering Oy oli yksi Vaasan Vuoden Työnantaja -kilpailun finalisteista. Toimitusjohtaja Timo Kestille on tärkeää, että yrityksessä viihdytään ja että töitä on mukava tehdä joustavasti etänä tai toimistolla.

– Kuten saadussa kunniakirjassakin luki, huumoripitoisella asenteella mennään meillä eteenpäin, eikä töitä tehdä kellokorteilla ja hampaat irvessä. Kun asenne ja mieliala ovat kunnossa ja töihin saa tulla hyvällä fiiliksellä, ajatus työssä juoksee paremmin, kuvailee Kesti.

Maalla, merellä ja ilmassa

TK Engineering juontaa juurensa vuoteen 2003. Kesti työskenteli jo sitä ennen CAN-teknologian parissa ja oli Ruotsissakin töissä kymmenisen vuotta.

– CAN-teknologia sai alkunsa 80-luvulla autoteollisuudesta, jolloin Bosch yksinkertaisti uudella ohjausväylällä autojen johdotuksia. Autoteollisuudesta CAN-väylä levisi nopeasti muille teollisuuden aloille, sanoo Kesti.

Sovellusalueita on todella paljon.

Tänä päivänä CAN-teknologia näkyy monella tavoin arjessamme, kuten hisseissä ja rullaportaissa, erilaisissa liikkuvissa työkoneissa sekä meriteollisuudessa.

– Sovellusalueita on todella paljon, niin maalla, merellä ja ilmassa kuin maan allakin. Olemme tehneet erilaisia ratkaisuja esimerkiksi Scanian ja Volvon kuorma-autoihin sekä Kiirunan kaivoksen tunneliporakoneisiin, kertoo Kesti.

– Yksi viimeisimmistä projekteista oli tuulivoimalan turbiinin konehuoneesta pilvipalveluun tietoja välittävä järjestelmä, jonka toimitimme eräälle asiakkaalle Saksaan. Myös Wärtsilä on meille suuri asiakas, hän sanoo.

Odotukset korkealla

TK Engineeringillä on tällä hetkellä 12 työntekijää, joista kaksi työskentelee Tampereella ja loput Vaasassa. Viime vuosi työrintamalla oli Kestin mukaan hektinen, ja odotukset ovat korkeat alkaneellekin vuodelle.

– Saadut signaalit vaikuttavat hyvältä ja näyttää, että tästäkin vuodesta tulee työntäyteinen. Avoin rekrytointi on meillä koko ajan käytössä, ja pidämme jatkuvasti silmät auki potentiaalisten osaajien osalta, sanoo Kesti.

Töitä riittää etenkin koodaajille ja testaajille.

Töitä riittää etenkin koodaajille ja testaajille. Työtehtävät sovitellaan työntekijän omien vahvuuksien mukaisesti.

– CAN-teknologian opetus on korkeakouluissa melko minimaalista, ja lähtökohtaisesti koulutamme itse työntekijämme sen pariin. Alamme on turvallisuuskriittinen, ja ratkaisujen toimintavarmuus on ehdottoman tärkeää, toteaa Kesti.

Myös kansainvälinen rekrytointi näkyy TK Engineeringillä, sillä he osallistuvat parhaillaan TE-palveluiden ja Sarasen Code Academy -rekrykoulutukseen.

– Meille valittiin henkilö, joka on tullut Etiopiasta Suomeen vuonna 2008 ja on valmistunut insinööriksi molemmissa maissa. Kokemukset ovat olleet positiiviset, ja lopulliset tulokset nähdään keväällä koulutuksen päättyessä, kertoo Kesti.

LUE MYÖS:

EKA Composite käynnistää komposiittitehtaan Oravaisissa – ”Loistava sijainti Vaasan ja Kokkolan läheisyydessä”

Vastaa