2 minuutin kooste – Päivän puheenaiheet Pohjanmaalla: Vaasan Sähkö myy Raveran, uusi veneilyliikennelaki astuu kesäkuussa voimaan

Vaasa Insider

Vaasa Insider kokoaa sen, mitä sinun on tiedettävä, että pysyt ajan tasalla Pohjanmaan ja maailman uutisista ja tapahtumista. Päivän uutisisku säästää aikaasi ja valmistaa sinut onnistuneeseen päivään.

Työ & talous

Vaasan Sähkö myy Ravera tytäryhtiönsä Elveralle, joka on alan suurimpia toimijoita Suomessa. Vaasan sähkön toimitusjohtaja Stefan Damlinin mukaan näin turvataan paremmat edellytykset selviytymiselle tiukassa kilpailutilanteessa.

Pohjanmaan kauppakamarin toimitusjohtaja Juha Häkkinen on tyytyväinen hallituksen päätökseen lähteä tukemaan yrityksiä jotka ovat kärsineet koronasta eniten, mutta paljon on vielä kysymysmerkkejä. Esimerkiksi kuinka monta prosenttia liikevaihdosta menetettyään on oikeutettu tukeen, Häkkinen pohtii Vasabladetin artikkelissa.

Haluatko selvitä yhdellä kauppakäynnillä viikossa? Svenska Ylen jutussa Sandra Mellberg Marttaliitosta kertoo parhaat vinkit kuinka hankkia viikon ostokset edullisesti, samalla kun ruoka on terveellistä ja tulee hyödynnettyä kokonaisuudessaan.

Yhteiskunta & liikenne

Viime yönä astuivat voimaan kevennetyt rajoitukset koskien rajanylitystä, joka käytännössä tarkoittaa että työn tai muun välttämättömän syyn takia saa Schengenin alueella liikkua vapaammin. Svenska Ylen artikkelissa Rajavartiolaitos vastaa käytännön kysymyksiin matkustamisesta, tarvittavista dokumenteista ja kuinka ohjeistuksia pitää tulkita.

Kesäkuussa astuu voimaan uusi veneilyliikennelaki, jossa on ensimmäistä kertaa kerätty 40 eri lakipykälää samoihin kansiin uutisoi Yle Pohjanmaa. Yksi lakimuutoksista on että veneessä pitää tästä lähtien olla nimetty päällikkö joka vastaa mm. riittävästä tähystyksestä vesillä.

Työmarkkinakeskusjärjestöt pääsivät eilen sopuun lomautuksista ja työttömyysturvasta loppuvuoden osalta siten että lomautusneuvottelut voidaan käydä nopeimmillaan viidessä päivässä ja lomautusilmoitusaikaa on lyhennetty viiteen päivään. Hallitukselle esitetään myös että lomautuksen perusteella maksettavan työttömyyspäivärahan enimmäismaksuajan kuluminen on myös keskeytetty vuoden loppuun asti.

Koulutus & ympäristö

Koronatilanne Vaasan sairaanhoitopiirissä on tällä hetkellä stabiili. Tartuntatapauksia on edelleen yhteensä 60, vaikka testien määrää on lisätty kaiken aikaa, Vasabladet tiedottaa.

Vaasan vanhimpiin rakennuksiin kuuluva Hallstenin talo on myyty huutokaupalla liikemies Tommi Mäelle 141 000 eurolla, Ilkka-Pohjalainen kertoo. Vuonna 1855 rakennettu talo on siirretty aikoinan Vanhasta Vaasasta Pikkukadulle, ja nyt kun se huutokaupattiin oli kisassa mukana 15 huutajaa.

Vaasan kaupunki vuokraa vanhan ja suojellun kioskirakennuksen Kalarannassa viideksi vuodeksi tarjousten perusteella. Seitsemän neliön kioskin lisäksi vuokraan sisältyy 68 neliön maa alue, lisätietoja löytyy Vaasan sivuilta.

Vastaa