2 minuutin kooste – Päivän puheenaiheet Pohjanmaalla: Vaasa käynnistää yt-neuvottelut, Vaasan yliopisto kehittää energiavarastoinnin osaamista ja Pilvilammen laavuja uudistetaan

Vaasa Insider

Vaasa Insider kokoaa sen, mitä sinun on tiedettävä, että pysyt ajan tasalla Pohjanmaan ja maailman uutisista ja tapahtumista. Päivän uutisisku säästää aikaasi ja valmistaa sinut onnistuneeseen päivään.

Työ & talous

Vaasan kaupunginhallitus päätti eilisessä kokouksessaan käynnistää yt-neuvottelut, jotka koskevat Vaasan kaupungin koko henkilöstöä. Säästöjä tavoitellaan ensisijaisesti lomautuksilla ja kaupunginhallituksen pohdittavaksi tulee elokuussa muitakin toimenpiteitä, kuten hankintakiellon jatkaminen vuoden loppuun.

Vaasan yliopisto yhteistyökumppaneineen on saanut rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä jatkuvan oppimisen kehittämiseen 920 000 euroa. Hankkeet liittyvät työttömien korkeakouluttamiseen ja työllistämiseen työvoimapulasta kärsiville aloille sekä energiavarastoinnin osaamisen kehittämiseen.

Monet pienet ja keskisuuret jätekuljetusyritykset vastustavat voimakkaasti jätelain uudistamisessa suunniteltua kuntien järjestämää kilpailutusta. Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan useat jätealan pienyritykset, alueelliset jäteyhtiöt ja kunnat jättivät omat lausuntonsa lain valmisteluun, uutisoi Ilkka-Pohjalainen.

Ympäristö & liikenne

Epäselvyys Kruunupyyn lentojen jatkosta jatkuu, raportoi YLE Pohjanmaa. Kokkolan ja Pietarsaaren kaupunkien edustajat neuvottelivat maanantaina lennoista Finnairin kanssa, mutta mitään lupauksia ei voitu antaa. Tulkinta on, että ennen marraskuuta ei todennäköisesti lennetä.

Pilvilammen Närvänmutkan tulipaikkaa uudistetaan ja tilalle rakennetaan grillikatos. Töiden on suunniteltu valmistuvan heinäkuussa.  Samalla ehostusta sai myös Kivijärven laavu, jonne vietiin Närvänmutkan vanhat tuolit ja pöytä, tiedottaa Vaasan kaupunki.

Mustasaaren vesihuoltolaitos antoi viime viikolla Facebookissa asiakkailleen kehotuksen välttää nurmikoiden, kasvimaiden ja vastaavien kastelua, jotta vettä riittäisi kaikille. Vaasan Veden Irma Hyryn mukaan kehotuksia talousveden käytön vähentämiseen voi tulla myös Vaasassa, kertoo Ilkka-Pohjalainen.

Politiikka & yhteiskunta

Mustasaaren kunta aloittaa kesällä kiinteistörekisterinsä päivittämisen yhdessä konsulttiyritys FCG:n kanssa. Kunta kerää tietoa muun muassa rakennuksen koosta, osoitteesta ja käyttötarkoituksesta ja tarkastus tehdään ainoastaan rakennusten pihamailla, eikä se vaadi toimenpiteitä kiinteistönomistajalta.

Pohjanmaan liiton maakuntavaltuusto on hyväksynyt Pohjanmaan maakuntakaavan 2040, joka viitoittaa tietä tulevaisuuteen. YLE Pohjanmaan mukaan maakuntakaavalla tähdätään kilpailukyvyn vahvistamiseen että hyvinvoinnin parantamiseen.

Seinäjoen kaupunginjohtajaksi valittiin Jaakko Kiiskilä, joka aloittaa tehtävässään syyskuussa, kertoo YLE Pohjanmaa. Närpiötä johtaa puolestaan jatkossa Mikaela Björklund, jonka mukaan tulevaisuuden haaste on siinä, että kunta pysyy hyvinhoidettuna.

Vastaa