2 minuutin kooste – Päivän puheenaiheet Pohjanmaalla: Kolme hakee johtavan ylilääkärin paikkaa, kevyttä polttoöljyä kannattaa nyt varastoida

Vaasa Insider

Vaasa Insider kokoaa sen, mitä sinun on tiedettävä, että pysyt ajan tasalla Pohjanmaan ja maailman uutisista ja tapahtumista. Päivän uutisisku säästää aikaasi ja valmistaa sinut onnistuneeseen päivään.

Työ & yrittäjyys

Vaasan sairaanhoitopiirin johtavan ylilääkärin paikkaa on hakenut kolme henkilöä, Ilkka-Pohjalainen kertoo. Paikkaa hakee vastuualuejohtaja Christian Kantola,  operatiivisen vastuualueen johtaja Peter Nieminen sekä urologian ylilääkäri Christian Palmberg.

K-ryhmän myynti kasvoi pohjalaismaakunnissa alkuvuonna kahdeksalla prosentilla, Yle Pohjanmaa uutisoi. Yhteensä myyntiä on ollut 55,5 miljoonan edestä, josta päivittäistavaroilla on suurin osuus myynnistä.

Kiipeilypuisto Zip Adventure Park on tänä vuonna pystynyt avaamaan ennätysaikaisin lämpimän kevään ansiosta. Puistossa liikutaan nyt tavallista pienemmissä ryhmissä, mutta esimerkiksi perheille Vaskiluodossa sijaitsevan puiston aktiviteetit sopivat tällaisena aikana erinomaisesti.

Talous & liikenne

Kirkkopuistikon pyörätie viimeistellään noppakivillä jotka tulevat pyörätien ja pysäköintikaistan väliin. Työ jäi viime syksynä tekemättä säiden takia ja siksi se saatetaan nyt vasta valmiiksi, Ilkka-Pohjalainen tiedottaa.

Vaasan rautatieaseman pyöräparkissa lojuu noin parisataa polkupyörää joiden kohtalo on epäselvä. Osa pyöristä on selkeästi huonossa kunnossa, mutta koska niistä ei voi tietää ovatko ne asiakkaan vai kenties varastettuja, niin ne saavat olla siinä niin kauan kuin eivät ole väärin pysäköityjä Vaasan Ikkuna kirjoittaa.

Kevyt polttoöljy on nyt noin 40% halvempaa kuin vuosi sitten, siksi sitä nyt varastoidaan kovaa tahtia, Yle Pohjanmaa uutisoi. Maatilojen tankkien täyttäminen kannattaakin, sillä polttoainekulut voivat muodostaa jopa kolmanneksen tilan kustannuksista.

Ihmiset & kulttuuri

Vaasan sisäsatamaan tuleva kelluva sauna- ja ravintolaterassi myöhästyy vähintään vuodella koronan takia. Hankkeen takana olevan Bluet oy:n toimitusjohtaja Tytti Sirola on kuitenkin toiveikas että syksyllä päästäisiin jo jotakin tekemään, Yle Pohjanmaa raportoi.

Koska vappua ei voi tänä vuonna viettää yhdessä kaupungilla, tai muualla kokoontumalla tarjoaa Vaasan kaupunki vaihtoehdoksi virtuaalivapun. Kaupungin sivuilla on linkki tapahtumiin joista voi valita mieleistänsä ohjelmaa, kuten esimerkiksi helsingin kaupungin järjestämä virtuaalinen JVG keikka.

Vaahteraliigassa pelaava Wasa Royals elättelee vielä toiveita kauden alkamisesta loppukesästä. Vaikka kaudesta tulisi lyhennetty, toivoo toiminnanjohtaja Seppo Evwaraye että pelejä päästäisiin pelaamaan vieläpä yleisön edessä, Vaasan Ikkuna kirjoittaa.

 

Vastaa