2 minuutin kooste – Päivän puheenaiheet Pohjanmaalla: BKT pienenee voimakkaasti Pohjanmaalla, pohjalaismaakunnat saivat tukea sote-palvelujen uudistukseen ja museovirasto inventoi Pohjanmaan arkeologiaa

Vaasa Insider

Vaasa Insider kokoaa sen, mitä sinun on tiedettävä, että pysyt ajan tasalla Pohjanmaan ja maailman uutisista ja tapahtumista. Päivän uutisisku säästää aikaasi ja valmistaa sinut onnistuneeseen päivään.

Työ & talous

Yli 1 000 yritystä on alueella saanut jo apua koronatilanteessa. VASEKin yrityspalvelut palvelevat koko kesän ja yksinyrittäjätukea voi hakea 30.9. saakka. Lomakaudesta huolimatta yksinyrittäjätukihakemuksia käsitellään koko kesän.

Bruttokansantuote pienenee ennusteessa Pohjanmaalla yhtä paljon kuin Italian ja Romanian eniten kärsineillä alueilla, uutisoi Ilkka-Pohjalainen. Pohjanmaan maakuntajohtaja Kaj Suomelan mukaan Suomen voimakas vienti perustuu Länsi-Suomeen ja kun elpymisvaroja jaetaan, tämän alueen täytyy saada niitä kunnolla.

Miika Reinikka aloittaa tänään The Switchin toimitusjohtajana. Vaasa Insiderin haastattelemalle Reinikalle on tärkeää tehdä entistä enemmän töitä asiakkaiden menestyksen eteen. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi uusien ja parempien tuotteiden kehittämistä, laadun parantamista ja toimitusaikojen lyhentämistä.

Miika Reinikka.

Koulutus & tutkimus

Pohjalaismaakunnat saivat miljoonia uudistaakseen sote-palveluja käytännön tasolla, kertoo YLE Pohjanmaa. Vuoden 2022 loppuun saakka jatkuvassa valmistelussa pureudutaan rakenteisiin, mutta päästään käsiksi myös käytännön palveluihin.

Kouluverkkouudistuksen seurauksena Vaasan lyseon lukio saattaa joutua siirtymään Palosaarelle, uutisoi Ilkka-Pohjalainen. Lyseon tiloihin siirtyisi Merenkurkun koulu. Lukion rehtori Jaakko Perttu vastustaa lukion siirtämistä jyrkästi.

Professorit Adam Smale ja Pirjo Laaksonen jatkavat Vaasan yliopiston dekaaneina. Dekaani johtaa yliopiston akateemisen yksikön toimintaa, vastaa sen tuloksellisuudesta, taloudesta ja tehokkuudesta sekä toimii yksikön työntekijöiden esimiehenä.

Kulttuuri & hyvinvointi

Museovirasto inventoi valtakunnallisesti merkittäviä arkeologisia kohteita kesän aikana Pohjanmaalla. YLE Pohjanmaan mukaan tavoitteena on valita arkeologisista kohteista ne, jotka yhdessä parhaiten edustavat Suomen menneisyyttä eri aikakausina.

Euroopan unionin ja Europa Nostran kulttuuriperintöpalkinnot jaetaan vuosittain parhaille kulttuuriperintöä vaaliville hankkeille, tiedottaa Business Finland. Palkinnoilla annetaan tunnustusta esimerkiksi erinomaisesta suojeluprojektista tai innovatiivisestä tutkimuksesta. Haku päättyy 1.10.2020.

Vaasan sairaanhoitopiirin alueella on noussut huoli Ruotsista Suomeen suuntautuvan matkailun vaikutuksista alueemme koronatilanteeseen, uutisoi YLE Pohjanmaa. Ulkoministeriön suosituksen mukaan jokaisen Ruotsista Suomeen saapuvan tulisi olla 14 vuorokautta omaehtoisessa karanteenissa.

 

Vastaa