LähiTapiola Pohjanmaan asiantuntijat: ”Oikeanlainen varautuminen lisää turvallisuutta mökillä ja veneessä”

Paulina Sand, Annina Björkqvist, LokalTapiola Österbotten.
Paulina Sand, Annina Björkqvist.

Turvallisempi Pohjanmaa

”Kotivakuutus on tarpeen myös kesämökillä ”, muistuttavat LähiTapiola Pohjanmaan asiantuntijat. Lisäksi omilla pienillä teoilla on suuri merkitys vahinkojen välttämiseksi niin maalla kuin merellä.

Mökki- ja veneilykausi on jo aivan nurkan takana. LähiTapiola Pohjanmaan asiantuntijat Paulina Sand ja Annina Björkqvist muistuttavat, että myös kesämökki tarvitsee oman kotivakuutuksen. Lisäksi vakuutus vaaditaan myös erilliselle saunarakennukselle.

– Mökillä oleva irtaimisto tarvitsee myös oman vakuutuksensa, joka kattaa esimerkiksi lukitussa vajassa säilytetyn moottorisahan tai vaikkapa SUP-laudat ja kanootit tiettyyn summaan asti, asiantuntijat kertovat.

Tarkista vene ennen vesillelaskua

Paulina Sand suosittelee huoltamaan veneen, ennen kuin se otetaan käyttöön talven jäljiltä. Samalla tarkistetaan, että kaikki tarpeellinen aina köysistä turvavarusteisiin on kunnossa.

– Myös katsastus voi olla järkevää, riippuen tietenkin siitä, minkä tyyppisestä veneestä on kyse, edustajana LähiTapiola Pohjanmaassa toimiva Sand vinkkaa.

Porkkanana katsastukselle voi toimia se, että suoritetun katsastuksen jälkeen LähiTapiolan venevakuutuksesta saa usein alennusta. Sama pätee myös, jos veneen kuljettaja on suorittanut saaristolaivurikurssin.

Vakuutuksesta hyötyä jo maissa

Annina Björkqvist huomauttaa, että laajasta venevakuutuksesta voi olla hyötyä jo maissa. Hän kertoo omakohtaisesta kokemuksesta, jossa veneen tuulilasi rikkoutui ennen kuin vene oli edes vesillä. Vakuutus korvasi tuulilasin vaihtamisen.

– Myös karikkoisessa saaristossa liikkuminen voi antaa aihetta laajempaan vakuutukseen, sillä pohjakosketuksia ja niiden aiheuttamia vaurioita sattuu näissä maisemissa enemmän, sanoo kehitys- ja uudistusasiantuntijana LähiTapiola Pohjanmaassa työskentelevä Annina Björkqvist.

Paulina Sand kiirehtii huomauttamaan, ettei törmäysvahinkoon aina edes vaadita pohjakosketusta. Etenkin keväällä meressä kelluu monenlaista irtotavaraa, esimerkiksi uppotukkeja, joista voi aiheutua vaaraa.

– Keväällä vesillä kannattaa muutenkin olla erityisen varovainen, sillä merimerkit ovat voineet talven aikana siirtyä paikoiltaan.

Myös vastuuvakuutus on tärkeä muistaa. Se on tarpeen esimerkiksi silloin, jos törmää veneväylälle eksyneeseen melojaan tai uimariin.

– Vakuutuksia ei tarvita ainoastaan esinevahinkojen varalta, vaan on hyvä pitää mielessä, että ihminen on aina tärkein, Sand sanoo.

Keväällä vesillä kannattaa muutenkin olla erityisen varovainen, sillä merimerkit ovat voineet talven aikana siirtyä paikoiltaan.

Muista nuohous ja palovaroitin

Kun kesämökille vihdoin on päästy, on syytä varmistaa, että palovaroittimet toimivat moitteettomasti. Annina Björkqvist muistuttaa tarkistamaan myös ensiaputarvikkeiden ja tulisijojen kunnon.
– Jos mökkiä käytetään ympäri vuoden, tulee nuohous tehdä vähintään kerran vuodessa. Kesäkäytössä olevissa mökeissä riittää nuohous joka kolmas vuosi, Björkqvist tarkentaa.

Vakuutusyhtiön asiantuntijat suosittelevat myös 112-sovelluksen lataamista. Lisäksi mökille kannattaa näkyvälle paikalle kiinnittää lappu, johon on kirjoitettu mökin koordinaatit hätätilannetta varten.

 

LUE MYÖS:

Urheiluseuroille tukea, kun valmentajat käyvät henkisen hyvinvoinnin verkkokurssin – LähiTapiola Pohjanmaan kampanja auttaa nuoria

Vastaa