Vaasan Aktiasäätiö tukee paikallista hyvinvointia – Tänä vuonna avustuksia jaettiin lähes 680 000 euroa

Ralf Bäckström ja Petri Sandkvist Vaasan Aktiasäätiöstä.
Ralf Bäckström, Petri Sandkvist.

Vaasan Aktiasäätiö on jakanut tänä vuonna avustuksia 676 000 euroa. Vuosittain jaettavilla avustuksilla on laaja myönteinen vaikutus paikallisen kulttuurin ja urheilun, koulujen ja oppilaitosten, akateemisen tutkimuksen sekä lapsi- ja nuorisotyön tukemiseen.

– Tämä on vuoden paras hetki, kun saamme olla mukana tukemassa toimijoita yli kielirajojen. Avustuksia myönnettiin noin 150 hakemukselle, ja ne koskettavat välillisesti todella monia vaasalaisia, kertoo säätiön hallituksen puheenjohtaja Petri Sandkvist.

Yhteistyötä Pohjanmaalla 

Vaasan Aktiasäätiö perustettiin vuonna 1993, kun Aktia Säästöpankki muutettiin säästöpankkiosakeyhtiöksi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana avustusmäärässä on ollut hyvää kehitystä.

– Viime vuosi oli kuitenkin koronan vuoksi kaikkiaan poikkeuksellinen. Avustukset jaettiin alkuvuodesta poiketen vasta syksyllä, ja avustusmäärä oli 496 000 euroa. Tämän vuoden avustusmäärä oli jo lähellä menneiden vuosien kärkitasoa, kertoo säätiön asiamies Ralf Bäckström.

Tämä on vuoden paras hetki.

Vaasan Aktiasäätiö tekee myös yhteistyötä muiden Pohjanmaan Aktiasäätiöiden kanssa. Yhdessä ne jakavat avustuksia lähes kaksi miljoonaa euroa.

– Meillä on myös yhteisiä avustusprojekteja. Tänä vuonna tuimme yhdessä esimerkiksi Pohjanmaan Syöpäyhdistystä, MIELI Pohjanmaan mielenterveys ry:tä ja Drogfri Ungdom -yhdistystä, sanoo Bäckström.

Pitkäjänteistä tukea

Jessica Mattila ja Jens Wallin

Tänä vuonna avustuksen sai muun muassa Vaasan seudun urheiluakatemia, jota Vaasan Aktiasäätiö on ollut mukana tukemassa sen perustamisesta lähtien vuodesta 2005.

– Urheiluakatemiasta on vuosien aikana kasvanut vaikuttava yhteistyöverkosto ja palvelukokonaisuus, joka tukee urheilun ja opintojen yhdistämistä. Avustus on meille todella merkittävä asia, ja se tuo vakautta toimintaamme, sanoo Urheiluakatemian toiminnanjohtaja Jens Wallin.

– Voimme olla todella ylpeitä siitä, millaiseksi Vaasan seudun urheiluakatemia on kehittynyt. Tänä vuonna haluamme panostaa erityisesti markkinointiyhteistyöhön muiden seudun toimijoiden kanssa ja tukea sillä tavoin seudullista kehitystä, kertoo Wallin.

Avustus on meille todella merkittävä asia.

Avustussaajiin kuuluu myös Skafferiet ry, joka pyörittää Ritzin toimintaa. Toiminnanjohtaja Jessica Mattila arvostaa myös Vaasan Aktiasäätiön pitkäjänteistä tukea.

– Ritzin toiminta on kasvanut paljon vuosien varrella, ja olemme kohdentaneet avustuksia esimerkiksi open stage -iltojen ja maksuttomien elokuvanäytösten järjestämiseen. Korona haastaa meitä edelleen, mutta olemme voineet kuitenkin rajoitusten mukaan järjestää esimerkiksi elokuvanäytöksiä ja online-keikkoja paikallisten artistien kanssa, kertoo Mattila.

Uskoa ja luottamusta

Sekä Mattila että Wallin pitävät tärkeänä, että joku uskoo ja luottaa toimintaan ja on myös mukana tukemassa uusien ideoiden aloittamista.

– Erilaiset avustukset ovat tärkeitä monille yhdistyksille. Niitä myös tarvitaan siinä, että hyvissä uusissa ideoissa päästään vauhtiin, toteavat toiminnanjohtajat.

Samaa mieltä on Sandkvist.

– Moni hieno tarina on alkanut pienestä ideasta. Haluamme kannustaa vaasalaisia kehittämään uusiakin ideoita, ja olemme aina mielellämme mukana toiminnoissa, joissa on takana hyvä ajatus.

LUE LISÄÄ:

Aktia Pankin tuloskehitys elpyi nopeasti – uusi osinkopäätös tuo Pohjanmaan Aktia-säätiöille kaksi miljoonaa

Vastaa