| MAKSUMUURI PURETTU |
| Artikkeli on tehty yhteistyössä. Vaasa Insider päättää sisällöstä ja toteuttaa sen journalistisesti, mutta yritykset maksavat, jotta se on kaikille avoin ilman maksumuuria. Kannustamme yhdessä pohjalaista elinkeinoelämää! |
Vaasa EnergyWeek ottaa seuraavan askeleen kehityksessään. Suomen johtaviin tapahtumajärjestäjiin kuuluva Expomark Oy ottaa vastuulleen tapahtumaviikon koordinoinnin ja jatkaa sen kehittämistä yhdessä vahvan kumppaniverkoston kanssa. Tavoitteena on vahvistaa tapahtuman kansainvälistä asemaa sekä luoda entistä paremmat edellytykset kasvulle.
Päävastuu EnergyWeekin koordinoinnista on siirtynyt Expomarkille. Yhtiön toimitusjohtaja Lumia Ankkuri kuvailee tapahtumaa yhdeksi energia-alan suunnannäyttäjistä tapahtuma-alalla. Tapahtuman vahvuuksia ovat mm. erittäin laadukas sisältö ja aktiivinen yhteistyöverkosto.
– Kaikki huipputapahtuman ainekset ovat jo olemassa. Yhdessä kumppaniverkoston kanssa kehitämme kokonaisuutta eteenpäin seuraavalle tasolle, Ankkuri kertoo.
Expomark on vastannut EnergyWeekin näyttelykokonaisuudesta jo kahden vuoden ajan. Nyt yhtiön vastuulle siirtyvät myös seminaariohjelman koordinointi sekä yhteistyökumppanuuksien kehittäminen.
Lisää resursseja tapahtuman kehittämiseen
EnergyWeekin substanssi rakentuu laajan yhteistyöverkoston osaamiselle, jossa eri toimijat tuovat tapahtumaan oman asiantuntemuksensa ja syväosaamisensa. Kumppanit vastaavat jatkossakin tapahtuman substanssista.
Expomarkin roolina on vahvistaa kokonaisuutta tapahtumatuotannon osaamisellaan sekä luoda edellytyksiä tapahtuman pitkäjänteiselle kasvulle ja kehittämiselle.

VASEK mukana alusta lähtien
Vaasa EnergyWeek sai alkunsa, kun useita energia-alan tapahtumia yhdistettiin yhdeksi kokonaisuudeksi. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK on koordinoinut tapahtumaviikkoa sen perustamisesta vuonna 2011 lähtien.
VASEKin toimitusjohtaja Stefan Råback korostaa, että EnergyWeek on pitkäjänteisen yhteistyön tulos.
– Nykyisessä mittakaavassaan tapahtuma on merkittävä energia-alan kansainvälinen kohtaamispaikka, jossa vuosittaisten kärkiteemojen puitteissa syvennetään osaamista, luodaan uusia liikesuhteita ja verkostoidutaan, Råback sanoo.
Tapahtuma on merkittävä energia-alan kansainvälinen kohtaamispaikka.
Vuodesta 2019 lähtien tapahtumaviikon pääkoordinaattorina toiminut Communications & Brand Manager Kristoffer Jansson voi jatkossa keskittyä entistä vahvemmin EnergyVaasan markkinointiin ja alueen tunnettuuden kehittämiseen.
EnergyWeekin strategisista linjauksista ja keskeisistä päätöksistä vastaa jatkossakin EnergyWeek Board, jossa ovat edustettuina brändinomistaja Teknologiakeskus Merinova sekä tapahtuman tärkeimmät yhteistyökumppanit.

Vahva pohja tulevalle kasvulle
EnergyWeek on vakiinnuttanut asemansa merkittävänä kansainvälisenä energia-alan kohtaamispaikkana. Tänä vuonna tapahtuma keräsi yli 11 000 kävijää 50 maasta. Viikon aikana järjestettiin 41 seminaaria, joissa esiintyi yhteensä 254 puhujaa. Näytteilleasettajia oli mukana yli 200.
Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry pitää Expomarkin mukaantuloa tervetulleena lisäresurssina tapahtuman kehittämisessä.
– On hienoa, että nyt tapahtuman käytännön järjestämiseen saadaan Expomarkin kautta lisää resursseja ja suurten tapahtumien järjestämiskokemusta, Häyry sanoo.
Samalla tapahtuman rakentaneet organisaatiot jatkavat vahvaa panostustaan energia-alan asiantuntemuksella, verkostoillaan ja osaamisellaan.
– Perustajatahojen asiantuntemus vahvistaa tapahtuman sisältöjä, strategista kehittämistä ja yhteyttä energia-alan toimijoihin, Häyry jatkaa.
Kokemusta monipuolisesta tapahtumatuotannosta
Expomark järjestää tapahtumia eri puolilla Suomea. Yhtiöllä on vahva kokemus energia-alan, teollisuuden, terveydenhuollon sekä kuluttajatapahtumien tuotannosta ja järjestämisestä. Expomark kuuluu Suomen Messut -konserniin.
Lumia Ankkurin mukaan yksi Expomarkin tärkeimmistä tehtävistä on vahvistaa kaupunkien ja alueiden elinvoimaa tapahtumien avulla.
– Meillä on jo nyt erittäin hyvä yhteistyö Vaasan alueella ja sitä on tarkoitus kehittää edelleen, hän toteaa.

EnergyWeek 2027:n valmistelut ovat käynnissä
Seuraava EnergyWeek järjestetään 15.–18. maaliskuuta 2027. Päivien teemoina ovat Energia & Ilmasto, Wind & Renewable Energy, Energy Storage & Clean Gas sekä Data Center Infrastructure & Operations.
Tapahtuman valmistelut ovat jo täydessä vauhdissa, ja monet näytteilleasettajat ovat varanneet osastonsa ensi vuoden tapahtumaan.
Myös EnergyWeekin verkkosivusto on uudistunut. Lisätietoa ohjelmasta, näytteilleasettajista ja tapahtuman ajankohtaisista uutisista löytyy osoitteesta www.energyweek.fi.
LUE MYÖS: