Kirjoittaja Marja-Riitta Vest toimii Vaasan ammattikorkeakoulun TKI-johtajana.
Suomalainen kokonaisturvallisuuden malli on kansainvälisesti vahva. Sen perusta on luottamuksessa, selkeässä viranomaisvastuussa ja toimivassa yhteistyössä. Malli yhdistää tehokkaan häiriötilannejohtamisen ja laajan verkostomaisen osallistumisen tavalla, joka on osoittanut toimivuutensa käytännössä.
Toimintaympäristö ja hallinnollinen rakenne ovat kuitenkin muuttuneet. Varautumisen kokonaisuus on laajentunut ja monimuotoistunut, mikä on lisännyt joustavuutta mutta samalla hajauttanut yhteensovittamisvastuuta. Alueellisella tasolla aiemmin selkeä koordinaatiorooli on jakautunut useille toimijoille, mikä edellyttää entistä systemaattisempaa yhteensovittamista ja yhteisten toimintamallien vahvistamista.
Muuttuva rakenne ja laajeneva toimijakenttä
Samanaikaisesti toimijakenttä on laajentunut merkittävästi. Viranomaisten ohella kunnat, hyvinvointialueet, elinkeinoelämä, korkeakoulut ja kolmas sektori osallistuvat varautumiseen aktiivisesti. Kehitys vahvistaa yhteiskunnan resilienssiä, mutta lisää kokonaisuuden kompleksisuutta. Ilman selkeää koordinaatiota päällekkäisyydet ja hajanaisuus voivat heikentää vaikuttavuutta.
Kunnilla säilyy keskeinen rooli arjen sujumisen turvaajina, ja elinkeinoelämä vastaa monista kriittisistä toiminnoista. Kolmannen sektorin ja yhteisöjen merkitys korostuu erityisesti kansalaisten omatoimisen varautumisen vahvistamisessa. Laajentuva toimijakenttä on vahvuus, mutta samalla se lisää riippuvuutta toimivasta yhteensovittamisesta.
Kansalaisen näkökulma ja alueelliset erot
Kansalaisen näkökulmasta varautuminen on aiempaa näkyvämpää ja konkreettisempaa. Osallistumismahdollisuudet ovat lisääntyneet ja tieto on helpommin saatavilla. Samalla kokonaisuus voi näyttäytyä jäsentymättömänä, kun toimijoita ja viestintäkanavia on paljon.
Samalla kokonaisuus voi näyttäytyä jäsentymättömänä, kun toimijoita ja viestintäkanavia on paljon.
Yhteiskunnallinen kehitys vahvistaa tätä ilmiötä. Väestön keskittyminen kasvukeskuksiin ja toisaalta harvaan asuttujen alueiden erityispiirteet lisäävät alueellisia eroja varautumisessa. Myös yhteiskunnallinen polarisaatio heijastuu turvallisuuskokemuksiin: varautumisen taso ja kokemus turvallisuudesta vaihtelevat eri alueilla ja väestöryhmissä.
Kohti selkeämpää yhteensovittamista
Nykyisessä tilanteessa korostuu tarve vahvistaa yhteensovittamista. Hajautuneessa rakenteessa on entistä tärkeämpää tunnistaa toimija tai rakenne, joka kokoaa alueellisen varautumisen kokonaisuuden ja varmistaa toimijoiden yhteispelin käytännössä. Samalla roolien ja vastuiden selkeys korostuu: yhteisen ymmärryksen tulee kattaa tehtävät, vastuut ja johtosuhteet eri tilanteissa.
Yhteinen tilannekuva ja säännöllinen monitoimijainen harjoittelu ovat keskeisiä toimivuuden edellytyksiä. Ne varmistavat, että yhteistyö ei jää rakenteelliseksi, vaan toimii myös käytännössä. Tämän rinnalla viestinnän ja koulutuksen parempi koordinaatio vähentää päällekkäisyyttä ja selkeyttää kokonaisuutta kansalaisen näkökulmasta.
Alueellisten erojen huomioiminen edellyttää toimintamalleja, jotka tunnistavat erilaiset lähtökohdat mutta säilyttävät yhteisen perustan. Toimintaympäristön keskinäisriippuvuus ja digitalisoituminen lisäävät edelleen yhteistyön merkitystä ja korostavat kokonaisuuden hallinnan tarvetta.
Suomen vahvuus on edelleen yhteistyöhön perustuvassa mallissa. Sen vaikuttavuus säilyy ja vahvistuu, kun monimuotoista kokonaisuutta johdetaan nykyistä selkeämmin, rakenteet ovat ymmärrettäviä ja yhteensovittaminen systemaattista.
Kirjoittaja on toiminut kokonaisturvallisuuden parissa eri tehtävissä vuodesta 2010 lähtien viranomais-, järjestö- ja korkeakoulusektoreilla.
LUE MYÖS:
Marja-Riitta Vest: “Kun pk-yritykset kasvavat, kasvaa koko Suomi”