Vöyriläinen konepajayhtiö JTK Power on tehnyt yhteistyössä Wärtsilän ja SSAB:n kanssa maailman ensimmäisen vähähiilisen moottorivaimentimen. Uusi tuote merkitsee uutta askelta kohti hiilineutraalia merenkulkua.
JTK Power on valmistanut teollisia äänenvaimentimia jo lähes 30 vuoden ajan. Nyt yritys osoittaa, että myös raskas teollisuus voi olla osa vihreää siirtymää.
Vaimentimen valmistuksessa käytettiin SSAB Zero™ -terästä, jonka hiilijalanjälki on jopa 77 prosenttia pienempi kuin perinteisellä masuuniteräksellä. Lopputuotteen kokonaispäästöt ovat noin puolet tavallista vaimenninta pienemmät.
SSAB valmistautuu ottamaan seuraavan askeleen vähähiilisen SSAB Zero -teräksen kehityksessä rakentamalla tuotantolaitoksen ensin Ruotsiin ja myöhemmin toivottavasti myös Suomeen. JTK Power on puolestaan onnistunut yhdistämään eri toimijat ja kehittämään omaa tuotettaan siten, että uudenlaisen materiaalin käyttö on tullut mahdolliseksi jo nyt.
Ensimmäinen laatuaan
Product & Sales Manager Iisakki Ala-Kauppila kertoo, että hanke sai alkunsa pitkäaikaisesta yhteistyöstä.
– Materiaalintoimittajana SSAB ja meidän asiakkaana tietysti Wärtsilä. He ovat meille pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita. Heidän kanssaa lähdimme viemään eteenpäin tällaista vähähiilistä vaimenninta. Yhteistyön tuloksena maailman ensimmäinen vähähiilidioksidi päästöinen äänenvaimennin meriteollisuuteen.
– Tämä on aivan ensimmäinen SSAB:n Zero materiaalista tehty vaimennin.
Projektin vetovastuu oli JTK Powerilla, ja sen tavoitteena oli tuoda markkinoille konkreettinen vähähiilinen tuote, joka toimii esimerkkinä koko alalle.
– Halusimme olla ensimmäisenä käyttämässä tätä materiaalia ja osoittaa, että myös keskiraskas konepajateollisuus voi vaikuttaa päästöihin ja pienentää omaa hiilijalanjälkeään, Ala-Kauppila jatkaa.
Tulevaisuuden tuote
Zero-teräksen valmistamiseen käytetään fossiilivapaata energiaa ja kierrätysterästä. Sen ominaisuudet ovat yhtä hyvät kuin tavanomaisella teräksellä. SSAB Zero -teräs toimii valmistuksessa samalla tavalla kuin perinteinen teräs, eikä sen työstäminen tuottanut vöyriläisyritykselle mitään ongelmia.
JTK Powerin vahva tuotekehitys- ja testausosaaminen on mahdollistanut sen, että myös uudenlaisesta materiaalista valmistetun vaimentimen laatu ja toimivuus on voitu varmistaa ennen toimitusta asiakkaalle.
– Valmistusteknisesti meillä ei ole mitään ongelmia tehdä zero-teräksestä, Ala-Kauppila vakuuttaa.
Suurimmat haasteet tulevat kuitenkin toistaiseksi materiaalin saatavuudessa. Kaikki kolme yritystä uskovat vakaasti, että vähähiilisten terästuotteiden kysyntä tulee kasvamaan lähivuosina voimakkaasti. Yritykset ovat tähän valmiina: SSAB on tuomassa tällä hetkellä Yhdysvalloissa valmistettavan SSAB Zero -teräksen valmistuksen ensin Ruotsiin, myöhemmin myös Suomeen.
Ala-Kauppila uskoo, että vähähiilinen teräsmateriaali ympäristötietoisille asiakkaille on tulevaisuudessa mielenkiintoinen vaihtoehto.
– Kun toimitusketju saadaan lähemmäs ja terästuotteiden valikoima kattavammaksi, meillä on täydet edellytykset suunnitella ja valmistaa SSAB Zero -teräksestä tuotteita paljon laajempaankin käyttöön. Tällöin saamme myös pudotettua vähähiilisen vaimentimen hiilidioksidipäästöt vieläkin pienemmiksi.
Pitkän työn tulos
JTK Powerin toimitusjohtaja Robert Ollus näkee hankkeen osoituksena siitä, että yritys toimii alan edelläkävijänä.
– Päätehtävämme on poistaa melusaastetta ja nyt voimme tehdä sen entistä ympäristöystävällisemmin. Pitkällä aikavälillä tämän projektin vaikutukset tulevat heijastumaan koko alalle, Ollus sanoo.
Maailman ensimmäinen vähähiilinen vaimennin luovutettiin Wärtsilälle Kestävän kehityksen viikolla 25. syyskuuta JTK Powerin Vöyrin-tehtaalla.
LUE MYÖS:
Wärtsilän Jan Haglundilta mielenkiintoinen ehdotus Wasa Future Festivalissa