2 minuutin kooste – Päivän puheenaiheet Pohjanmaalla: Aurora Botnian rakennustyöt etenevät aikataulussa, koronakriisi leikkaa ulkomaisen matkailukysynnän ja Vanhan Vaasan rauniot suljetaan kävijöiltä

Vaasa Insider

Vaasa Insider kokoaa sen, mitä sinun on tiedettävä, että pysyt ajan tasalla Pohjanmaan ja maailman uutisista ja tapahtumista. Päivän uutisisku säästää aikaasi ja valmistaa sinut onnistuneeseen päivään.

Työ & talous

Vaasan Sähköverkko aloitti maanantaina puiden raivaustyöt Gerby-Västervikin saaristossa, kertoo YLE Pohjanmaa. Tarkoituksena on parantaa saariston sähkönsaannin varmuutta, sillä asukkaiden ja mökkiläisten riesana on ollut pitkään jatkuva sähköttömyys myrskyjen jälkeen.

Wasalinen uuden aluksen Aurora Botnian rakennustyöt etenevät aikataulussa koronatilanteesta huolimatta, kertoo YLE Österbotten. Konehuoneiden asennus on alkanut ja aluksessa on jo paikoillaan muutama pari päämoottori.

Teknologiayhtiö Wärtsilän kurssi on vajonnut viiteen euroon, sillä yhtiöllä riittää nyt haasteita, uutisoi Ilkka-Pohjalainen. Analyytikon mukaan suurin haaste tai mahdollisuus on siinä, mistä tulee voittava energiantuotantomuoto voimaloihin, kun asiakkaat investoivat pitkällä aikavälillä.

Wärtsilä.

Yrittäjyys & koulutus

Pohjanmaan kauppakamarialueen yrityksistä 72 prosenttia kertoo koronapandemian vaikuttaneen negatiivisesti liikevaihtoonsa. Ilkka-Pohjalaisen mukaan 77 prosenttia yrityksitä arvioi liikevaihdon heikkenevän edelleen seuraavan kahden kuukauden aikana ja henkilöstöä on vähentänyt 42 prosenttia yrityksistä.

Koronakriisi leikkaa ulkomaisesta matkailukysynnästä yli 70 prosenttia, ennustaa työ- ja elinkeinoministeriö. Arvioita hyödynnetään suunniteltaessa matkailualan elvytystoimenpiteitä, sillä Suomen matkailustrategian tavoitteena on matkailuyritysten kestävän kasvun ja uudistumisen vahvistaminen.

Suomi vahvistaa eurooppalaisten digitaitoja ja osaamista ja tarjoaa Elements of AI -verkkokurssin EU-kansalaisten käyttöön vuosien 2020–2021 aikana. Tavoitteena on kouluttaa yksi prosentti EU-kansalaisista tekoälyn perusteisiin ja näin vahvistaa digitaalista osaamista.

Kulttuuri & yhteiskunta

Hälyttävän huonossa kunnossa olevat Vanhan Vaasan rauniot suljetaan kävijöiltä. Vasabladetin mukaan raunioiden huono kunto ei tullut yllätyksenä, sillä Vaasan kaupunki teetti kuntoarvion viime vuoden loppupuolella.

Kulttuurihistoriallisesti Vaasan arvokkaimpiin rakennuksiin kuuluvan Vaasan kirkon julkisivu saneerataan tänä kesänä, uutisoi Ilkka-Pohjalainen. Museovirasto on hyväksynyt suunnitelmat ja urakan tarjouskilpailu on lähdössä käyntiin.

Pohjanmaalla ei nähtäne tänä kesänä kesäteatteria, kertoo Ilkka-Pohjalainen. Vaasan ylioppilasteatteri Rampin tämän vuoden ohjelmistossa ovat Risto Räppääjä ja villi kone sekä musikaali Toxic Avenger, ja päätökset tehdään toukokuun aikana kokoontumisrajoitusten linjausten mukaisesti.

 

Lämna ett svar