Kirjoittaja Elina Ruohonen on Viexpon Senior Advisor, joka toimii Ranskassa. Messuasiantuntijana hän vastaa Viexpolla kansainvälisistä sopimusmessuista.
Vuodesta 2022 on tulossa todella vilkas messuvuosi. Maailma on jälleen pikkuhiljaa aukeamassa. Keski-Euroopassa messuja on toteutettu jo jonkin aikaa ja vastaanotto on ollut todella positiivista. Kaikki tiedostavat, että aluksi messut ovat todennäköisesti pienempiä, niissä on vähemmän kävijöitä ja löytyy muitakin muutoksia entiseen verrattuna.
Toisaalta tulee selkeää palautetta, että messujen taso ja laatu on noussut sekä kävijöiden että näytteilleasettajien osalta. Uusi fokus on nyt laadussa ei niinkään siinä miten paljon kävijöitä messuilla on.
Muutoksia, muutoksia
Muutokset näkyvät jo matkaa suunnitellessa ja menomatkalla. Tietyt byrokratiat ovat nyt arkipäivää valmisteluissa, ne kun hoitaa niin matka sujuu hyvin.
Positiivisiakin muutoksia on. Matkustajia on vähemmän ja tilaa on enemmän. Lentoyhtiöt omalta osaltaan huolehtivat, että (vihdoinkin) matkustajat eivät koneen laskeuduttua ryntää kaikki yhtaikaa ylös, vaan koneesta poistutaan joko riveittäin tai tietyt rivit kerralla.
Tämä oli itsestäni todella miellyttävä kokemus käydessäni Viexpon asiakasryhmän kanssa Milanon EMO-messuilla lokakuun alussa. Yli 600 näytteilleasettajaa oli paikalla yli 30 maasta. Saksalaiset olivat todella vahvasti edustettuna. Ja vaikka halleista oli vain puolet käytössä, oli tunnelma sekä vierailijoiden että näytteilleasettajien mielestä korkealla.
Virtuaaliset messut, live-messut, mieluiten sekä–että
Virtuaaliset messut ja tapahtumat eivät ole ollenkaan huonoja – päinvastoin. Digitaaliset tapahtumat avaavat jännittäviä kommunikaatiomahdollisuuksia niin B2C- ja B2B-viestintään tai myyntiin, kuin myös yritysmaailman monipuolisimpiin alueisiin, kuten rekrytointiin tai sisäisiin prosesseihin.
Henkilökohtaista keskustelua ei voi kuvata samalla tavalla: näemme vastapuolemme vain digitaalisesti 2D:nä emmekä useimmiten edes kokonaan. Lisäksi täysin erilaisessa teknisessä ympäristössä on myös omat prosessinsa ja erityispiirteensä kommunikaatioon ja vuorovaikutukseen – ja siitähän tapahtumissa on kyse: suorasta ja välittömästä kontaktista.
Virtuaaliset tapahtumat eivät kuitenkaan ole sama asia kuin ammatti- tai uramessut, joissa tuotteita ja innovaatioita on aivan edessämme, ja joissa voimme tarkemmin tutustua asiakkaisiin ja potentiaalisiin työntekijöihin, mukaan lukien heidän eleensä, ilmeensä JA kehon kielensä.
Messut eivät ole enää paikka, jossa ihmiset myyvät ja missä tehdään isoja sopimuksia. Messuilla kuitenkin valmistellaan näitä vaiheita, solmitaan kontakteja ja luodaan mielikuva yrityksestä. Messut ovat erittäin tärkeitä sosiaalisten kontaktien solmimisessa ja ylläpitämisessä.
Messut ovat erittäin tärkeitä sosiaalisten kontaktien solmimisessa ja ylläpitämisessä.
Nyt ei voi jäädä odottamaan
Liikematkat ovat palanneet nopeammin kuin oletettiin ja vahvempana kuin odotettiin. Saksalainen VDR Liikematkayhdistys teetti aiheesta kyselyn, jonka tuloksena oli, että 80 % suurista yrityksistä olettavat, että tulevaisuudessa matkustetaan vähemmän.
Toisaalta taas esimerkiksi Lufthansan johtaja Spohr on sitä mieltä, että liikematkojen miinus tulee olemaan vain noin 10 % tai jopa vähemmän.
Kaikista näistä voidaan olla montaa mieltä, faktaa kuitenkin on, että yritys, joka havittelee vientiä, uusia vientimarkkinoita tai viennin kasvua, ei voi vain jäädä odottamaan mitä tapahtuu. Parempi on olla mukana, kun tapahtuu ja keskellä muutosta ja kehitystä.
Alihankintaketjuja järjestellään nyt uusiksi maailmalla, jos yritys ei ole näkyvillä, ei sitä takuulla tulla kotikonnuilta etsimään.
Jos yritys ei ole näkyvillä, ei sitä takuulla tulla kotikonnuilta etsimään.
Kannattaa muistaa myös, että toimimalla itse vastuullisesti ja huolehtimalla suositustenmukaisista toimista, ovat liikematkat ja messuosallistumiset turvallisesti mahdollisia. Messuilla onkin useimmiten käytössä erityiset hygieniakonseptit kuten maskin käyttö ja etäisyyksistä huolehtiminen ynnä muuta.
Terveiseni yrityksille on, että nyt pitää lähteä maailmalle ennen kuin muut maat ja niiden yritykset jakavat ”kakut” keskenään.
LUE MYÖS:
Martina Buss: ”Kansainvälisten digimessujen suomalaiset pioneerit”