Tiedepäivä esittelee Vaasan yliopiston huippututkimusta – ”Ohjelma on tarkoitettu kaikille”

Vaasan yliopisto, Philipp Holtkamp
Philipp Holtkamp

Vaasan yliopiston järjestämässä tiedepäivässä tuodaan kansankielellä esille uutta tutkimusta niin suomeksi kuin englanniksi. Päivän avulla halutaan tuoda yliopiston tutkimus alueen asukkaiden ja yritysten tietoisuuteen.

Metallin 3d-tulostamista, avaruusteknologian esittelyä, puheenvuoroja esimerkiksi innovoinnista, hybridityöstä ja saunan terveysvaikutuksista. Lisäksi uuden kiihdyttämöohjelman ja yhteistyöalustan julkaisu.

Muun muassa näistä ja lukuisista muista mielenkiintoisista aineksista on luotu Vaasan yliopiston ensimmäinen tiedepäivä, joka järjestetään 22. maaliskuuta.

– Ohjelma on tarkoitettu kaikille, jokaiselle uteliaalle kansalaiselle, tapahtuman järjestämisestä vastaava Philipp Holtkamp kertoo.

Kestävyys on yksi yliopistomme ydinarvo.

Vihreyttä, hyvinvointia ja teknologiaa

Tiedepäivän ohjelma on laaja ja monipuolinen. Tapahtuman aikana yli 75 tutkijaa pitää 39 esitystä tai paneelikeskustelua Tervahovi-rakennuksen eri luentosaleissa.

Esityksiä on paljon päällekkäin, joten tietyistä teemoista kiinnostuneen kannattaa tutustua ohjelmaan etukäteen.

Teemoista esillä ovat esimerkiksi kestävyys, innovaatiot, hyvinvointi, etä- ja hybridityö, energia sekä tutkijoiden ja yritysten välinen yhteistyö.

Tutkijat esittelevät esimerkiksi kestävän työmatkaliikenteen keinoja, orgaanisten sivuvirtojen hyödyntämistä, kestävää asumista sekä sitä, kuinka ympäristöystävällisyys vaikuttaa yritysten taloudelliseen menestykseen.

– Kestävyys on yksi yliopistomme ydinarvo. Moni aihe sen ympärillä littyy talouteen. Haluamme tutkia, kuinka yritykset voivat tulla vihreämmäksi ja innovoida uutta kestävää liiketoimintaa, Holtkamp kertoo.

Ainutlaatuiset laboratoriokierrokset

Tieteestä kiinnostuneille tiedepäivä on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä tutustumaan myös Vaasan yliopiston laboratorioihin.

Ilmoittautuminen kierroksille on auki ja mukaan mahtuvat nopeimmat.

Ovensa tapahtumassa avaavat esimerkiksi 3D-metallitulostuksen tutkimus- ja opetuslaboratorio, avaruusdatan laboratorio, tulevaisuuden käyttöliittymien laboratorio sekä älykkäiden sähköverkkojen laboratorio.

Tavoitteena yhteiskuntaan vaikuttaminen

Tiedepäivän aikana voi päästä tutustumaan 3D-metallitulostukseen.

Yliopistojen yhtenä tavoitteena on vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan. Viime vuosina yhä useampi yliopisto on ottanut tämän tavoitteen enemmän tosissaan.

Holtkamp kertoo, että uusi rehtori Minna Martikainen on painottanut tehtävänsä alusta lähtien alueen ekosysteemin tärkeyttä ja yliopiston roolia siinä.

– Hän todella uskoo, että yhdessä tekemällä alue hyötyy parhaiten.

Tiedepäivän yksi tärkeimmistä tavoitteista onkin esitellä alueen ihmisille ja toimijoille kaikkea sitä työtä, jota yliopiston tutkijat tekevät.

Holtkamp kertoo, että Vaasan yliopiston tutkijat tekevät todella hienoa työtä ja osa tutkijoista on alallaan maailman kärkeä.

– Kovin moni yritys isojen yhtiöiden ulkopuolella ei kuitenkaan tiedä, kuinka ne voisivat hyötyä tutkimuksistamme, kuinka tehdä yhteistyötä tai millaisia asioita me tutkimme.

Tiedepäivässä aiotaan myös julkaista uusi yhteistyöalusta, jonka avulla alueen yritykset voivat ehdottaa haasteita, joita yliopiston opiskelijat tai tutkijat voivat auttaa ratkaisemaan.

Esityksiä kansankielellä

Joskus yliopistojen sisälläkin tutkijat puhuvat siitä, että heidän pitää laskeutua alas norsunluutornista. Tällä tarkoitetaan sitä, että tutkimukset pitää saada laajempaan tietoisuuteen ja löydetyt havainnot yhteiskunnan käyttöön.

Holtkampin mielestä Vaasan yliopiston tutkijoille tämä tavoite on selvä. Tämä kävi ilmi siinäkin, kuinka paljon tapahtuma kiinnosti tutkijoita.

Holtkamp kertoo, että joitain puheenvuoroja on pitänyt jopa lyhentää alkuperäisestä 15 minuutista 10 minuuttiin, koska tutkijat ehdottivat niin paljon hyviä aiheita.

Holtkamp kertoo, että tapahtumaan osallistuville tutkijoille on myös annettu viestintäkoulutusta, joka auttaa heitä kiteyttämään ja visualisoimaan tutkimustaan sekä kertomaan siitä yleiskielellä.

– On kriittisen tärkeää, että tutkijat osaavat puhua aiheistaan ymmärrettävästi asiaa tuntemattomille.

 

LUE MYÖS:

Jani Boutellier: ”Näkevät koneet arjen apuna”

Lämna ett svar